torstai 17. tammikuuta 2013

Hyvistä teoista palkittiin Graniittilinnassa


Taas kerran se on todistettu. Hyviä tekoja kannattaa tehdä.

Kesällä yläkerran naapurin avaimet jäi kotiin, ja autoimme lauantai-iltana hänelle kotioven auki. Tästä hyväksi hän lahjoitti meille illallisen Graniittilinnassa juomineen. Päästiin treffeille Mikan kanssa. Jee.



 Graniittilinna on Hakiksessa sijaitseva perinteinen ruokapaikka. Miljöötä, safkaa ja hyvää palvelua myöten. Kiva.

Lista on täynnä klassikkoja; etanat, carpacciota ja vorschmackia. Kaikki suosikkejani.




Minä otin (tietysti ) etanat. Niitä ei tule kotona tehtyä, minulle on ovat nimenomaan ravintolaruokaa. Parasta etanoissa on aina se liemi. Patongilla. Seuraksi vaaleaa lageriä. Mika otti blinit.




Pääruuaksi Tournedos Rossini. Ja mehevä punaviini. Mikalle sama viini ja entrecote. Aiettä. Liha suli suussa.



Jälkiruuaksi tietysti suklaakakkua. Perinteissä kun mennään.



Ihanihan lopuksi vielä juustoja. Lentävästä Lehmästä.

Hakaniemi on niin kaukana, ettei tule mieleen lähteä sinne asti. Mutta kannatti lähteä. Oli  mukavaa välillä syödä vanhanaikaisen hyvin.

Ps. Mitä opimme tästä: Olkaa kilttejä kaikille ja tehkää hyviä tekoja, teidän palkitaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti