sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vappuruokaa mulle tuokaa!


Kuvasin duuniin keväällä ihanan Liisan kanssa olut ja ruoka-naposteluruokaa, joka sopii juhlini ja VAPPUUN! Liisan kuvat ovat duunikäytössä, tässä omiani joita napsin kun laittelin ruokaa esille kuvaukseen.




Fuusio-thai-possurullat





Katkarapupullat





Lohi-tuorejuustorullat





Ja kastikkeita: avokadolevite, wasabimayo, paprikatahna.

Reseptit tässä. Koska reseptit on tehty tiettyihin oluisiin, ovat tietysti tuotemerkit esillä. Kevään uutuuksia on osa muuten, osa taas iki-suosikkeja....

Possurullat

Noin neljälle-kuudelle

400 g kypsää possunkylkeä
1 pnt Romaine-salaatinlehtiä
noin 0,5 dl chilimajoneesia
Olut-etikkakurkkuja
1 chilipalko viipaloituna
½  pnt korianteria
½ ptn ruohosipulia

Revi liha possunkyljistä pieneksi silpuksi. Valitse salaatista mahdollisimman isot lehdet. Sekoita vähän tuoretta chiliä tai chilijauhetta majoneesiin.

Etikka-olutkurkut
½ kuorittua ja raastettua kurkkua
3 rkl etikkaa
Loraus Copenhagen-olutta
0,5 tl suolaa
2 rkl sokeria

Levitä kurkkuraaste ja sirottele päälle puolet suolasta. Seisota 10 minuuttia. Huuhtele ja valuta. Sekoita olut, etikka, suola ja sokeri kulhossa. Lisää sitten kurkkuviipaleet. Laita kansi päälle ja ravista. Anna seisoa jääkapissa ainakin 4 tuntia.

Painele salaatinlehdistä ruoto kevyesti rikki, niin että saat lehden paremmin käärityksi. Kokoa rullat laittamalla salaatinlehdelle possua, majoneesia, etikkakurkkuraastetta, maun mukaan tuoretta chilia ja korianteria. Sido rullat ruohosipulin varsilla. Nauti viileänä.

Juomasuositus: Copenhagen, Garage Hard Lemonade

Katkispallot ja olut-wasabi-majoneesi

noin 200 g katkarapuja tai ravun lihaa
2 kananmunaa
1 dl korppujauhoja
2 dl parmesanjuustoa raastettuna
Kourallinen persiljaa pienittynä
1 tl sitruunankuorta raastettuna
1 rkl KOFF-olutta
Suolaa ja pippuria

Pieni ravut. Sekoita kevyesti munat, korppujauho, juusto, mausteet ja yrtit. Sekoita ravut joukkoon. Pyörittele pullia. Paista öljyssä pannulla miedolla lämmöllä, kunnes kullanruskeita.  Tarjoa wasabimajoneesin kanssa.

Wasabi-olutmajoneesi
2-3 rkl wasabitahnaa
1 dl majoneesia
Loraus KOFF-olutta
Sekoita huoneenlämpöiset ainekset. Laita kylmään.

Juomasuositus: KOFF

Lohirullat ja olut-avokadolevite

noin 400 g kylmäsavu-tai graavilohiviipaleita
noin 70 g maustamatonta tuorejuustoa( tai voit käyttää valmista piparjuuri/ruohosipuli-tuorejuustoa)
½ rkl piparjuuritahnaa
Foliota

Sekoita tuorejuusto ja piparjuuritahna tasaiseksi massaksi. Levitä folio pöydälle. Nostele lohiviipaleet folion päälle niin, että ne ovat lomittain yhtenä suurena levynä. Levitä tuorejuusto tasaiseksi lohen päälle. Kääri levy tiukaksi kääreeksi. Laita pakastimeen.  Kun nostat tarjolle, leikkaa käärö auki hieman kohmeisena, niin saat kauniimpia paloja. Älä ota kelmua pois ennen leikkaamista.

Olut-avokado-levite

1 avokado
1 pnt basilikaa
1 pienetty valkosipulin kynsi
½ pnt persiljaa
2 rkl öljyä
2 rkl Copenhagen-olutta
½ limen mehu
Ripaus sokeria
Suolaa maun mukaan

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella tasaiseksi. Laita tasaantumaan viileään.

Tarjoa lohirullat viileänä dippailemalla olut-avokado-levitteen kera.

Juomasuositus: Copenhagen, Kronenbourg 1664

Paprika-siideritahna

4 etikkaista paahdettua paprikanpuolikasta (saa kaupasta)
8 aurinkokuivattua tomaattia
Kourallinen persiljaa
½ limen mehu
Noin 2 rkl tomaattien öljyä
Loraus Golden Cap Classic-siideriä
Suolaa ja pippuria

Valuta paprikat. Laita kaikki ainekset, paitsi siideri, monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää siideri, tarkista maku ja sekoita tahnaksi. Laita viileään aserttumaan. Tarjoa rapeakuorisen leivän kera.

Juomasuositus: KOFF, Golden Cap Classic






Ihanaa Vappua!


lauantai 28. huhtikuuta 2012

Rosmariini on yhä elossa!

Ja se on iso juttu, joo. Johtuneeko siitä että tämä yksilön on Jamie Oliverin perheestä. Yleensä meillä yrtit kuolee viikossa.




Rosmariinilla saa maustettua erinomaisesti pikku lihapullia.

400 g naudanlihaa, 1 dl parmesanjuustoa, 1 rkl makeaa paprikajauhetta, 1/2  tl suolaa, mustapippuria, ripaus sokeria, 2 raastettua valkosipulinkynttä, pikkuloraus lager-olutta ja 4-6 rosmariini-oksan lehdet(maun mukaan, minä RAKASTAN rosmariinia, joten meillä 6). Sekoita kaikki ainekset. Pyöritellään pienen pieniä lihapullia ja paistetaan uunissa 200 asteessa, kunnes ruskeita. 

 Nämä lihapullat katoavat salakavalasti suhin aina, ne kun ovat niin pieniä...Kivoja pieneen ja isoon nälkään.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Roseskumppaa ja draamaa oopperassa!


Tänään oli  hyvää rosé-kuohuviiniä ja elämäni dramaattisin oopperanäytös.





Viimeinen Bajadeeri-baletin näytös. Hyvä baletti, suosittelen.

Tänään toisen näytöksen lopussa, mies-päätanssija hyppäs ja putosi sätkien lattialle. Ja kohta kuulutettiin, että hän ei voi enään tanssia.

Koko yleisö lähti väliajalle, jonka aikana yritettiin saada uusi pääosanesittäjä. Ja se olikin Kare Länsivuori, joka oli tänään tekemässä viimeistä balettiaan samassa näytöksessä mutta toisessa roolissa ennen eläkkeelle siirtymistään. Länsivuori oli ollut pääosassa 1997, kun baletti sai ensi-iltansa.

Ja oliko vähän siistiä, kun nyt hän päätti uransa tanssimalla viimeisessä näytöksessä pääosan tässä baletissa! Aika kivaa.

Yleisö oli ihan ekstaasissa, hurrattiin ja huudeltiin "Bravo!" Taputukset myös tietty.

Ihana näytös.

Ps. Loukkaantunut tanssijakin selvisi kuulemma vähäisilä vammoilla.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kun mama oli Farangissa, kotona syötiin...



Samalla kuin olin itse Farangissa nauttimassa muiden keittotaidosta, muu perhe nautti etukäteen tekemästäni papuvuuasta.

2 tlk ruskeita säilykepapuja, 200 g jauhelihaa, 1/2 kesäkurpitsa, 1 sipuli, 3 valkosipulinkynttä, 6 herkkusientä, 2 dl tomaattimurskaa, 4 dl keitettyä makaronia. 1 rkl paprikatahnaa, 1 tl meiramia, hyppysellinen sokeria, suolaa ja pippuria, oliiviöljyä, noin 2 dl juustoa, meillä emmentalia

Keitä makaroni, valuta ja laita uunivuokaan. Valuta ja huuhtele pavut. Pilko kasvikset ja sienet. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää kesäkurpitsa, hauduta hetki. Kaada uunivuokaan. Ruskista jauheliha ja sienet. lisää tomaattimurska, meirami, sokeri, suola ja paprikatahna, hauduta hetki. Kaada vuunivuokaan. Sekoita kaikki yhteen. Päälle juusto ja uuniin 200 asteeseen noin puoleksi tunniksi.

Söin seuraavana päivänä tätä. Hyvää oli.



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Olutta ja ruokaa Farangissa


Joskus työ on kuin leikkiä. Kuten eilen;

Sankarini Garrett Oliver, Brooklyn Breweryn panimomestari tuli käymään. Söimme Farangissa ihania annoksia. Ihanien oluiden kera. Kivojen ihmisten seurassa.




Illan menu muistiinpanoineen.




Alkuruuaksi savustettua lohta, pähkinää sydämennuotoisella lehdellä.


Ja Brooklyn Local 1.




Fritattua taskurapua, vihreää mangoa, minttua, karamellisoitunutta pähkinää. Mikan lempiannos Farangissa.

Ja Sorachi Ace, paras olut maailmassa. Shampanjahiivalla pullossa käynyttä saisonia. Parasta, parasta. Toistan itseäni, mutta eipä haittaa.





 Pekan ja Noran palmusokerilla karamellisoitu possu. Rakkausannokseni Farangista.Karkkia ja lihaa samassa. Nam.

Ja Brooklyn Local 2.  




Haudutettua vasikanposkea, indonesialainen curry ja korianteria.

Ja Brooklyn Lager.





Jälkiruuaksi mangosorbettia, vaniljakookoslientä, hedelmiä ja sokeriherneitä.

Ja kahvia.

Kaikki olut ja ruoka- matsit olivat TÄYDELLISIÄ. Tunnelma oli lämmin ja Garrett valloittava.

Ilta oli onnistunut.

Minä valitsin menun, Garrett tilasi ja matsasi oluet.

Nella ja Timo tekivät kaiken muun. Kiitos heille!

Ihana ilta!



Farang. Olutta. Kivoja ihmisiä. Huomenna lisää.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Puolikkaasta porosta taas: Poroa Ferran Adrián style!


Viime vuotisesta sijoituksestamme, lemmikkiporosta, löytyy yhä tavaraa veljeni pakkasesta.

Nyt tehtiin osso buccoa. Mestarin ohjeella.




Ferran Adrián Family Meal-kirja on ihan paras. Ohjeet hyviä ja kaikki valmistusvaiheet kuvattu. Me like.  Tästä kirjoitinkin jo.




1 porkkana, 1 selleri, 1 sipuli, 1 valkosipuli, 4 palaa potkaa (meillä poron, Ferran Adrián reseptissä naudan), 1,5 rkl jauhoja, 1,5 rkl voita, noin desi valkoviiniä tai vehnäolutta, 2 laakerinlehteä, 2 rkl tomaattipyrettä, 0,5 l lihalientä, tuoretta timjamia. 


Pilko kasvikset. Suolaa ja pippuroi potkanpalat. Jauhota ne. Pudista pois liika jauho. Paista pinnat ruskeaksi pannulla voissa. Käännä lämpö pienemmälle ja lisää porkkana, selleri, sipuli ja valkosipuli. Kuullota.





Lisää valkoviini/vehnäolut ja raavi puulastalla kaikki maut pannusta. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lisää pannulle laakerilehdet ja tomaattipyre. Hauduta noin 10 minuuttia. Laita potkat ja liemi vuokaan, kaada päälle lihaliemi. Laita folio kanneksi ja kypsytä uunissa 2 tuntia, kunnes liha on pehmeää.

Tarjoa riisin ja tuoreen timjamin kansssa. Juomaksi tumma vehnäolut tai keskitäyteläinen punaviini.

Ihanaa heti, vielä parempaa uudelleen lämmitettäessä.

Ps. Tehtiin me meidän porosta makaronilaatikkoakin. Nam.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Voi mua!


Leikkaus. Ei ikinä kiva.




Mikäs lohduttaisi?

No, hankinnat!




Andille Vanssin kissatennarit. Popoista tietenkin.

Ja uusi perheenjäsen:



Helou, Apple!

Ei kynsilakatkaan huonoja lohdutuksia ole....




Popcorn lohduttaa aina!Ja se että kohta käsi on taas kuin uusi....

torstai 19. huhtikuuta 2012

Pienenpienen pieni meksikolainen - Patrona


Oikeaa meksikolaista ruokaa. Ihan oikeata.




Ravintola Patrona Annankadulla. Rakastan meksikolaista ruokaa. Kauheasti.



Alkuruuaksi isoja rapuja avokado-tomaatti-limeliemessä ja pieniä lihalla ja tomaatilla täytettyjä tortilloja. Salsaa ja salsa verdeä. Päällä juustoa.

Pääruuaksi lampaanliha-tortilloja korianterin, sipulin ja limen kera. Sekä lampaankeitin liemi. Lisäksi salsa verde-kastikkeessa uskentelevia kanatortilloja. Kylmää olutta.

Rakastin kaikkea.




Kuin olisi Meksikossa taas. Voi kun olisi.....voivoi.

Pientä ja söpöä Coca-Colasta


Vähänkö söpöjä!




Ja hyviä!

Pussi pähkinöitä, 3 dl Coca-Colaa, noin 1,5 dl palmu/ruokosokeria, (sormisuolaa)

Paahda pähkinät kuivalla pannulla. Keitä sokeri ja Cokis kasaan (kestää noin tunnin). Ripottele pähkinät korkeareunaiselle uunivuualle, leivinpaperin päälle. Kaada päälle Coca-Cola-siirappi. Laita uuniin, noin 100 asteeseen, noin puoleksi tunniksi. Jaa lämpimänä pieniin vuokiin. (Tässä vaiheessa voi laittaa sormisuolaa)Jäähdytä .

Pikkunami.

Ja on niitä muita pieniä, sodejä asioita.




Ihania, japanilaisia kuvioteippejä. Lähtee helposti seinästä pois ja niin söpöjä!

Näitähän saa mm. Pinosta.




Söpöjä muffarivuokia Buenos Airesista ja Indiskasta.

Söpöäsöpöäsöpöä...

Ps. Söpöyden huippu, lempikauppa Pompoti Riihimäellä on avannut nettikaupan. Jee. Kaikkea söpöä pääset katsomaan täältä,. Muistattehan Pompotin. Lisää siitä täältä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Risotto, tuo italialaisten puuro

Oliko maailman helpoin risotto?



No, oli.

3 dl risottoriisiä, 1 punasipuli pienittynä, 3 valkosipulinkynttä viipaloituna, öljyä, noin 7 dl kasvislientä, noin 2 dl vehnäolutta, 2-3 rosmariininoksaa, 1 dl parmesania. '

Kuullota runsaassa öljyssä kattilassa sipuli ja valkosipuli. Lisää riisi ja kuullota hetken. Lisää pari kauhallista kasvislientä, sekoita ja anna liemen imeytyä riisiin. Lisää olut, sekoita ja anna oluen imeytyä riisiin. Sitten taas kasvislientä. Jatketaan kunnes riisi pehmeää ja puuromaista. Lisätään sitten yrtit, suola ja pippuri ja parmesan-raaste.

Syödään heti kylmän vehnäoluen ja ihastuvien huokausten kera.


maanantai 16. huhtikuuta 2012

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Hys. Minä juon nyt kahvia.



Ja syön muffinsseja. Hyvänä perheenäitinä käytin näihin kaikki vanhat kakku-, pikkuleipä-, ja macaronmurut. Voin siis syödä hyvällä omallatunnolla.

Muffinsseissa on: 4 dl jauhoja, 1 dl kaurahuitaleita, 1 dl kakkumuruja/mantelijauhetta/kookoshiutaleita, 1 tl soodaa, 1/2 dl mantelirouhetta/pähkinärouhetta, 1 tl leivinjauhetta, 1/2 dl sokeria, 1 dl palmu- tai ruokosokeria, 1 tl vaniljasokeria, 1 dl omenasosetta, 1 dl öljyä, 2 kanamunaa, loraus piimää.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sitten omenasose, kananmunat ja öljy. Sekoita. Lorauta lopuksi piimä. Sekoittele. Jaa vuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Valmiina muffinssit voisi myös kuorruttaa. Minä en jaksanut. Ne oli tosi hyviä ihan näinkin.


perjantai 13. huhtikuuta 2012

Meatpacking district - Kööpenhaminassa!


Löysin uuden alueen Köpiksessä. Kodbyen. Kuin New Yorkin Meatpacking district.


Alue on sekoitus vanhaa tukkutoria ja vieläkin toimivia tukkupaikkoja, teurastamoita ja kalahalleja...



sekä uusia trendikkäitä pikkukuppiloita, homobaareja ja ravintoloita.



Alueen ilmakuva. Älkää viivoista välittäkö. Alue on ihan keskustan tuntumassa, rautatie-asemalle on vain alle puoli kilsaa.



Ihana kalapaikka, Kods Fiskebar. Viileän sininen sisutus ja hyvältä kuulostavaa ruokaa.




Kaunista teollisuusarkitehtuuria. Aluetta kannattaa kävellä ympäri, jolloin näkee eniten. Kannattaa varoa kuitenkin trukkeja ja kuorma-autoja.




Köpiksen paras pizzeria, Mother on myös täällä Kodbyenissa. Tänne minä tulisin. Hyvä kahvi myös.




Hauska luomuruokakauppa/ravintola, Bio Mio. Ihana logo.



Ronskia baariruokaa Chicky Grill Barissa. Lisätietoa mm. tuolta.



On myös Anthon Bergin A XOCO-suklaa-akatemiaa ja suklaa-puoltia. Nam.



Taas ruokaa, nyt We do Food-paikassa. rehellistä, kostailematonta kahvilaruokaa. Sen ne tanskalaiset todella osaa.



Nastoja maalattuja hengauspaikkoja Flasketorvetilla (suomeksi Possutori.hih). Kesällä ovat varmaan täynnä hengaavia köpisläisiä.



Teollisuushenkisiä baareja.



Nam-nam ruoka-houkuttimia.



Ja siträ tanskalaista ruokaa. Paahtopaistia ja sitruunapestoa. Tomaattileimessä haudutettua kuhaa. Ja vaaleaa lageria.

Taivas.

Lue lisää alueesta.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Voi Jamie, kyllä sä ehdit!


Jamie Oliver ehtii sitten kaikkea. Tehdä keittokirjoja, kiertää Italiaa ja Jenkkejä, järkätä Englannin koulujen safkat uusiksi, myydä nimellään pannuja ja tehdä puutarhaa.



Ja nyt on Jamie-yrttejä! Rovaniemen K-Citymarketista löysin. Oli basilikaa, tilliä ja muita..

Ihanaa rosmariinia, lempiyrttiäni. Puolet halvempaa kuin kaupan tavallinen rosmariini.

Kiitos Jamie!

Ps. Ihan kingi rosmariiniranskalaisten resepti TÄÄLTÄ.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pyhän perinteinen lihamarinadi


Pyhän pääsiäinen on jo perinne.




Ihana ilma. Pitkiä laskuja.




Kylmää olutta.




Paljon tuttuja!!

Ja Pääsiäis-illallinen, pääosassa marinoitu paahtopaisti pihveinä!

Mikan perinteinen marinadi on helppo: Otetaan takuumurea 1,5 kg pippuroitu paahtopaisti. Sekoitetaan marinadiin pippuria, rosmariinia, punkkua, valkosipulia ohuina viipaleina, suolaa ja öljy. Annetaan paistin virua puoli pvää.

Ja tällä kertaa, koska meillä ei ollut uunia, Mika leikkasi takuumurean paahtopaistin parin sentin paksuisiksi pihveiksi, paistoi pinnat ja työnsi pihvit mikroon pariksi minuutiksi lopuksi. Tuli TODELLA hyvää ja mureata.

Helppoa, eikö?

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hyvää Pääsiäistä monesta eri paikasta!


Pääsiäinen. Aina erilainen koska joka vuosi eri aikaan.

Ja me vietetään yleensä Pääsiäistä monessa eri paikassa.




Ensin Munkkisaaressa.




Ja Pyhä-tunturilla. Huomaa taiteelliset kananmunat ja ujo vehnäoras.

Pääsiäinen on erilainen meillä koska Unkarissa Pääsiäinen on erilainen. Ennen Pääsiäistä paastotaan eli ei syödä lihaa 40 pvään. Pääsiäisenä syödään! Ja keitettyjä kananmunia värjätään sipulinkuorilla punaisiksi. Ja Pääsiäisenä lapset saa pieniä lahjoja, joita pupu on piilottanut puutarhaan tai asuntoon.  Myös suklaamunat piilotetaan.  Ja löytäminen on niin hauskaa!

Näin myös tänä vuonna puput muistivat piilottaa Pyhätunturille lahjoja. Ja löytämisen ilo oli suunnaton.

Sitten on mäenlaskua, kavereita, punaviiniä, ihanaa Mikan marinoimaa lihaa, pippuri-suklaa-kermakastiketta, puikulaperunamuussia, suklaata, kahvia, saunaa, lisää kavereita ja hihitystä.

Parasta.