Olen huomannut, että ihmiset jakaantuvat ruuan suhteen kahteen eri leiriin. Niihin, joita ei ruuan jakaminen haittaa ja niihin, joille ruuan jakaminen on jotenkin epämukavaa.
Ruuan jakaminen on ollut ennen se yleisin tapa syödä kaikkialla, Suomessakin, jolloin jokaisella on ollut oma lusikka, jolla sitten on kauhottu yhteisestä astiasta apetta. Meillä tämä tapa on jäänyt pois varallisuustason ja tapojen muuttuessa toisen maailmansodan jälkeen, mutta esimerkiksi Aasian maissa tätä jaettavuutta harrastetaan edelleen ja nyt tapa on rantautunut takaisin meillekin. Monessa ravintolassa tarjoillaan jaettavia annoksia, joko kahdelle tai isommallekin porukalla ja joissain paikoissa se on jo normi.
Olen viime aikoina pohdiskellut, pidänkö tästä jo kymmenisen vuotta vallalla olleesta tavasta, jonka kai laajemmin Helsingissä aloitti aikoinaan Farang. Sittemmin sitä on jaettu annoksia vaikka missä, joten asiaa tulee ajateltua aika usein. Onhan se aika erilainen tapa syödä, ja Suomessa, jossa on totuttu aika isoon henkilökohtaiseen tilaan, huomaan että se on vähän oudoltakin kuulostava asia, kun jaettaessa annoksia, automaattisesti tulee istuttua vähän lähemmäs toista.
Yleisesti ottaen pidän jaettavuuden ajatuksesta, minusta jaettavissa annoksissa on tiettyä intiimiyttä ja hauskaa yhteisöllisyyttä, sillä saa tuntemattomammatkin ihmiset koottua yhteen. Ruusta tulee puheenaihe ja yhdessä koettu juttu, ja mausta voi puhua yhteisenä kokemuksena. Itse rakastan puhua ruuasta sekä syödessä että muutenkin ja jaettavassa annoksessa on se kiva, että voi puhua miten sama ruoka maistuu aivan erilaiselta eri suussa.
Toisaalta, se mikä vaikuttaa todella paljon annosten jakamiseen, on miten sitä ruokaa sieltä yhteisestä astiasta kauhotaan. Olen visuaalinen syöjä, ruuan ulkonäöllä on minulle todella suuri merkitys, joten jos vieruskaveri sekoittaa koko astian ja tekee ruuasta mössöä, en enää voi nauttia siitä. Olen myös
isoruokainen ja ärsyttää, jos jaettavaa ruokaa on liian vähän, niin että pitää miettiä, miten paljon ruokaa sitä kehtaa lautaselleen ottaa. Ja kyllä sekin ärsyttää, jos jakokumppani ottaa ruokaa liikaa, niin että sitä jää liian vähän.
Ja välillä ravintola ei ajattele sitä, että jos ruoka on jaettavaa, siinä pitää olla komponentteja niin että kaikille riittää, eli jos kyseessä on neljän hengen kampasimpukka-annos, siinä pitää olla neljä kampasimpukkaa.
Olen tullut siihen tulokseen, että itselläni ruuan jako samalta lautaselta riippuu paljon siitä, kenen kanssa ruuan saa jakaa. Eikä sen aina tarvitse olla sydänystävä, vaan joskus täysin vieraastakin ihmisestä säteilee tiettyä samanmielisyyttä, joka vaikuttaa siihen että ruuan jakaminen on mukavaa.
(Ehkä tietty tarkkuuteni tähän ruuan jakamiseen vaikuttaa myös, että olen kolmilapsisesta perheestä, jossa tietysti jaettiin kaikki ruoka, myös herkut tarkasti kolmeen osaan. Toisten lautasilta ei otettu. En vieläkään pidä siitä, että lautaseltani maistetaan ilman lupaa).
Kävin maistamassa lehdistön edustajana uudistetun Hotelli Marski by Scandic -ravintolan jaettavat maistelupalat. Maistelupalojen nimi on Kuusi Palaa, kuin on myös hotellin ravintolan (koska rakastan sanaleikkejä, en pysty ajattelemaan kuin tätä meemiä, kurkkaa).
Kun menee lehdistötilaisuuksiin, niin annosten jakaminen on aina vähän kiusallista aluksi, jos et tunne toista, jonka kanssa se jaetaan. Onneksi minä istuin Valtterin vieressä, jonka kanssa jakamisemme meni oikein oivallisesti :). Jaoimme sekä ruuat, että Fiskarsin Metsän Henki -nimisen maisteluoluen, joka muuten sopi aivan kaikkiin annoksiin.
(Join kyllä vinkkuakin)
Kuusi Palaa- on konsepti, missä on erilaisia pieniä annoksia, joita voi sitten tilata yksittäin tai setteinä. Ne voi syödä yksin tai jakaa, jota suosittelen, koska niin pystyy maistamaan useampaa. Annosten koko on juuri kaksi suupalaa, joten se on oiva jaettava kahdelle. Meille katettiin erikseen pienet lusikat, joka teki jakamisesta helpompaa, kiitos siitä.
Maut olivat hyviä, eniten pidin kalaisista annoksista, ja tietysti tartarista(syön aina tartarin, jos se on jossain tarjolla).
Pääruoka on yksi parhaista pääruuista mitä olen maistanut. Yleensä ravintolassa on parasta alku- ja jälkiruuat, mutta tämä oli kyllä ahven&korvasieniravioli -annos rieslingillä maustetun beurre blanc -kastikkeen kanssa oli taivaallista. Yleensä annos tulee lautasella, mutta me saimme sen jaettavilla vadeilla. Joten santsasin. Oli pakko kun oli niin hyvää.
Jälkkärin kaikki saivat oman, hyvä niin, koska mokkapalasta inspiraation saanut suklaa-annos olisi ollut aika kauhea, jos kaikki olisivat kuopineet sitä yhteisestä astiasta. Nyt se oli kaunis kuin koru.Ja hyvä myös.
Lähtiessäni kurkkasin tutut baarista ja sain vielä oman raparperilla maustetun juoman.
Tämänkin ravintolakäynnin perusteella jaettavuus toimi. Ruokaa oli tarpeeksi, se oli helppoa ottaa nätisti astioista ja keskustella siitä vieressä istuvien kivojen tyyppien kanssa. Joten kyllä vaakani kallistuu siihen suuntaan tämänkin jälkeen, että jaettavuus ihastuttaa, ainakin minua.
