lauantai 19. toukokuuta 2018

Pari erinomaista Tallinnan ravintolasuositusta!

Kävin toukokuun alussa (juuri kun helteet alkoivat) Tallinnassa bissefestareilla ja kerrankin minulla oli myös aikaa vähän hengailla ja katsastaa ravintoloita.

Kävimme isommalla sekä pienemmällä porukalla syömässä ja koska molemmat ruokapaikat olivat erinomaisia, pakkohan niitä on suosittaa.


Isomalla porukalla kävimme Rataskaevu 16 -nimisessä paikassa, josta olin paljon kuullut. Salla oli onnistunut saamaan sinne pöydän, mikä ei kuulemma ole helppoa.  Kun söimme siellä, ymmärsin miksi.









Paikka oli aivan ihana, juuri sellainen ravintola, jota rakastan. Katsokaa vaikka, täynnä hauskoja yksityiskohtia, mutta hyvällä maulla tehty ja vanhan talon omaa ilmapiiriä kunnioittaen. (Asuimme muuten itse ravintolan yläkerrassa ja parvekkeelta katsoimme kun kokit ja tarjoilijat kävivät takapihalla tupakalla.)





Ruoka oli todella hyvää. Minä söin kasvisruokaa; alkuun vuohenjuustoa, pikkelöityä kasvista sekä vadelmakastiketta ja pääruuaksi ihanaa myskikurpitsaa paneroituna, munakoisokreemia ja kurpitsansiemeniä. Kuvasin myös Rikun ruuat, silakkaa ja hirveä, nekin maistuivat tosi hyviltä (kerjäsin maistiaiset).



Jälkkärin kruunasi ihana tyrnisnapsi ja henkilökunnan kirjoittamat viesti servetteihin. Tämä ravintola tarjosi juuri sitä mitä ravintolan pitää; menun taso nousi ruokalajista toiseen. Maukas alkuruoka, erinomainen pääruoka ja aivan ihana jälkiruoka kruunattuna loistavalla palvelulla. Oi että.




Ihan Rataskavun vieressä on vegaaniravintola V, jossa en itse käynyt mutta Tatu kertoi että se on erinomainen. Luotan Tatuun.


Karu Talu Sokolaad - vegaaninen suklaakauppa on käymisen arvoinen. Söin nimenomaan oluen kanssa sovitettua suklaata ja se oli todella hyvää.



Kävimme seuraavana päivänä kolmistaan syömässä meille suositellussa Tai Boh-ravintolassa. Psykedeelisesti sisustettu ja ihana. Suositan. 









Alkuun jaoimme kasan erilaisia pieniä ruokia, jotka olivat kaikki erinomaisia. Onneksi pystyimme ne sulassa sovussa jakamaan. Ravintolalla on muuten myös oma olut, "light" olueksi kutsuttu KASIprossainen pale ale. Sopi hyvin kaiken kanssa.







Pääruokana minulla oli paistettuja nuudeleitä jättikatkarapujen kera ja pojilla possunmahaa paikan "äidin" reseptin mukaan. Hyviä olivat, sain maistaa toisten lautasilta.


Olin hyvin tyytyväinen molempiin kokemuksiin. Ruoka oli hyvää ja seura oli erinomaista. Menkää ihmiset syömään yhdessä, se on parasta!

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Yksin vanhemmuudessa


Tänään on äitienpäivä. Ensimmäinen, jonka vietän käytännössä yksinhuoltajana, en enää osana ydinperhettä. Siksi haluankin kirjoittaa muutaman sanan äitiydestä ja vanhemmuudesta, jota pyöritetään yksin.

Minulla on kaksi lasta ja periaatteessa viime elokuuhun asti, perhettä on pyöritetty kahden aikuisen voimin. Siitä lähtien arkea on eletty yhden vanhemman perheenä. Nyt on jo vähän perspektiiviä siihen, miltä tämä tuntuu ja mitä kaikkea se vaatii.






Suurin ja vaikein asia yksin vanhempana toimimisessa on vastuu ja pelko, että pärjääkö yksin. Pärjääkö taloudellisesti, pärjääkö kasvattajana ja pärjääkö itse, niin että lapset voivat nojautua aina vanhempaan. Oma elämä täytyy välillä laittaa hieman telakallekin, että jaksaa. Pärjäämisenpelko on välillä suuri ja valvottaa öisinkin. Minulle, joka ajattelin että perhe on tiimi, joka on hitsautunut yhteen ja pärjää yhdessä, tämä oli suurin pettymys vanhemmuudessa. Pelko pärjäämisestä täytyy vain selättää, joka kerta. Ja joka kerta se on (ehkä) vähän pienempi. Ja kun sen selättää, niin saa aina vähän enemmän varmuutta. 

Kun toista aikuista ei ole, niin täytyy myös omat menot miettiä niin, että lapsille on hoitaja. Se käytännössä tarkoittaa, että joka kerta täytyy punnita, onko meno niin tärkeä, että kannattaa mennä. Itse luovuin kissanristiäisistä, omista aikaansidotuista harrastusmenoista ja muista joita en kokenut välttämättöminä. Minun menoni ovat lähinnä työmenoja.  Sovimme myös lasten kanssa, että he voivat olla hetkiä jo kaksinkin, jos täytyy.  Onneksi lapset ovat jo koululaisia ja tottuneet reissaamaan kanssani ympäriinsä, joten monessa työmenossa he ovat olleet mukana. Kaveritapaamiset järjestän myös niin, että lapset tulevat mukaan. He ovat tuttu näky Viiskulman Brewdogissa, jossa tapaamme usein niin työ- kuin vapaa-ajan tuttujakin, kuin Radio Helsingissä Kippis-ohjelman nauhoituksissa.  Lisäksi minulla on sellainen onni kuin oma äiti, joka hoitaa lapsia niin paljon kuin pystyy. Ilman häntä en selviäisi. 


Toinen asia yksin vanhemmuudessa on asioiden jakaminen.  Kahden vanhemman perheessä on kiva jutella lasten kehittymisestä ja pienistä hauskoista sattumista. Yksin niistä ei voi jutella. Onneksi
minulla on paljon perheellisiä ystäviä, joiden kanssa asioita voi jakaa ja toisaalta Facebook jossa (lasten nimiä mainitsematta) jaan näitä vanhemmuuden iloja. Soitamme niin perhepaniikkipuheluita kuin iloiaiheiden jakamista näiden ystävieni kanssa.

Jaksaminen on asia, mistä täytyy pitää ihan itse huolta. Kun lapset ovat koko ajan luonasi, niin kaikki aamiaiset, välipalat, illalliset, suihkut, nukuttamiset, läksyt, murheet, tappelut, asioiden etsimiset ja muut pikkuasiat vievät kaiken aikasi. Olin yllättynyt, miten paljon väsyneempi ihminen on illalla, kun on vanhemmuudessa yksin. Vieläkin välillä haikailen sitä, että pystyin tekemään iltaisin duunia. Nyt olen niin väsynyt, ettei se vaan suju. Sitten täytyy vaan miettiä toisenlaisia toimintapoja. Me olemme lasten kanssa sopineet, että minä teen töitä aamulla aikaisin. Silloin on rauhaa, lapset ovat aamuisia aika omatoimisia ja pää on virkeä.  Jaksamisen kanssa on välillä vähän vaikeaa, mutta ei onneksi ylitsepääsemätöntä ja nyt koko ajan on helpompaa, kun asiat ovat loksahdelleet paikalleen ja oma tapa tehdä asioita on löytynyt.

Yksinolo on harvinaista herkkua, mutta toisaalta en kaipaa sitä niinkään paljon. Myöskään perinteisen parisuhteen rakentaminen on ehkä tässä tilanteessa vaikeaa, mutta kun päästää irti siitä, että se olisi ainoa parisuhteen malli, niin pystyy miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Ehkä eniten työstöä minulta on vaatinut se seikka, etten enää ikinä saa takaisin ydinperhettä. On tulevaisuuden perheeni sitten millainen tahansa, ydinperhe se ei enää voi olla. Se on surullista, mutta se pitää vaan hyväksyä.



Älkää ymmärtäkö väärin, yksin vanhempana toimimisessa on myös todella paljon hyvää. Perheestä hitsautuu hyvin toimiva yksikkö, lapset ovat itsenäistyneet ja tekevät kotitöitäkin. Kasvatusperiaatteista ei tarvitse riidellä, vaan sinä päätät ne. Aikataulut voi myös hyvin itse miettiä ja sovittaa perheen yhteisiin menoihin.  Me olemme lasten kanssa luoneet kolmihenkisen perheemme kanssa runsaasti erilaisia perinteitä, matkustaneet yhdessä ja tehneet ihan uusia asioita kolmistaan.

Haluan myös sanoa, etten vaihtaisi osia mistään hinnasta. Haluan olla lasten kanssa kaiken sen ajan jonka pystyn. Lasten kanssa oleminen ja kolmistaan perheeksi kasvaminen on ollut ihan parasta. Pieni Munkkisaaren perheemme on ihan ykkönen!

On täysin eri asia jäädä yksin vanhemmaksi kuin aloittaa vanhemmuus yksin. Siksi halusimme Oimutsimutsi- Elsan kanssa keskustella millaista on kun toimit vanhempana yksin mutta erilaisilla lähtökohdilla. Puhumme myös millaista on, kun lähivanhempana onkin joku toinen kun toinen kuin sinä. Mukana keskustelussa oli myös Iidan matkassa - blogin Iida, joka odottaa lasta yksin.
Kuuntele Elsan ja Anikon Kupla -podcast tästä! 

torstai 10. toukokuuta 2018

Haaveet toteutuu - retki Hailuotoon

Meillä kaikilla on haaveita, joista ei edes tiedä mistä ne ovat lähtöisin. Minulla on teinistä lähtien ollut haaveena päästä Hailuotoon.

En oikeastaan edes tiedä miksi. Ehkä koska rakastan merta, kalliota ja saaria, ehkä nimen kiehtovuuden takia, ehkä siksi että olen joskus lukenut siitä, ehkä siksi että pidän sitä jotenkin kesyttämättömänä paikkana.

Viime viikonloppuna pääsin Hailuotoon. Ja se oli juuri sellainen kuin olin kuvitellut. Karu, merellinen, tuulinen ja ihana.




Hailuodossa on myös panimo, jonka takia siellä matkaseurueeni kanssa olinkin. Hailuodon Panimo on vanhassa rakennuksessa saaren keskellä. Kesällä sinne on tulossa baari ja kauppa 1800-luvun aittaan. En kestä.










Hailuoto on  jo 2000 vuotta sitten kohonnut merestä ja 1800-luvulle asti ollut itse asiassa kolme erillistä saarta. Kiehtovaa on, että maan kohoaminen jatkuu edelleen ja ennen pitkää saari on kiinni mantereessa eli häviää. Asutusta paikassa on ollut jo tuhat vuotta, kalastajia lähinnä. Nyt siellä asuu noin 1000 ihmistä.



Paistettuja ahvenia ja perunaa miinus viidessä asteessa ulkona. Hyvää mutta niin kylmä!




Hailuodon nimi on kiehtonut minua paljon ja tässä on hyvä kirjoittaa siitäkin. Vanha tarina kertoo Hailuodon saaneen nimensä haaksirikkoisten pyytäjien riemunkiljahduksesta heidän nähdessään maata: ”Hai! Luoto”.Tämä ei kuitenkaan ole totta, vaan nimi on ollut alun perin Haililuoto, josta se jo varhain lyhentyi muotoon Hailuoto. Sana haili, joka seudun murteessa oli jo unohtumassa, merkitsee ’tuoretta silakkaa’. Nimi on samalla yhdistettävä Karjalassa esiintyviin vastaavanlaisiin Hai-, Haili-alkuisiin paikannimiin. Se tekee myös perämeren Hailuodosta karjalaisen nimen. 

Kuitenkin 1800-luvullakin Hailuotoa kutsuttiin asiakirjoissa ja muutenkin sen ”virallisella” nimellä Karlö, vaikka Hailuotokin vilahtelee välillä 1500-luvulta lähtien. Nimeä Karlö on selitetty ”Karjalansaareksi”, mutta yhtä todennäköistä on että se johtuu ruotsin sanoista karl ’mies’ ja ö ’saari’, luultavimmin siksi että se on ollut ennen asuttamistaan pyyntimiesten, ”hailinpyytäjien”, valtakuntaa. Ruotsinkielinen nimi osoittaa, että myös pohjoisin ruotsalaisheimo, helsingit, liikkuivat pyyntimatkoillaan Perämerellä. Pääosin Hailuodon asuttivat lounaissuomalaiset 1200-luvulta lähtien. Heille, kainulaisille, Perämeri oli ”Kainuun meri”. Sana kainu merkitsi ’alavaa maata, niittyä’.




Hailuodosta löytyy pari ravintolaa ja aivan ihana kahvia ihan sataman vierestä. Söpö!

Hailuoto on kokonaisuudessaan niin kokemuksen arvoinen. Menkää, menkää!