2010-2020, vuosikymmen meni, mitä tapahtui?

Tämä vuosikymmen on eletty. Apua, se meni nopeasti. 

Kymmenen vuotta sitten olin saanut juuri tietää, että toinen lapsi on tulossa. Asuin lasten isän kanssa kaksiossa Pursimiehenkadulla, olin Suomen suurimmassa panimossa töissä ja haaveilin olutkirjan kirjoittamisesta, toimittajan työstä ja radiotyöstä.   

Nyt olen Munkkisaaressa asuva kahden lapsen arki-yksinhuoltaja, toimittaja ja lehtori, joka tekee montaa työtä samaan aikaan ja säätää arkea kahden koululaisen kanssa. Kirjoja on tehty jo neljä, artikkeleita lukematon määri eri lehtiin ja radio-ohjelmiakin on jo muutama. Elämä on hyvin erilaista kuin kymmenen vuotta sitten, toisaalta monipuolisempaa ja toisaalta monimutkaisempaa. 

Eräs onnellinen päivä tältä vuodelta. Balatonvilágosissa syömässä kesäkuumalla järven vieressä.

Tähän kymmeneen vuoteen on mahtunut yhden lapsen synnytys, omat ihanat hääni ja tuskainen ero, neljä kirjaa, yksi muutto, kolmet opiskelut, pari uutta ystävää, paljon erilaisia duuneja, yksi läheisen sairastuminen ja iso työpaikan vaihdos.  Aika paljon kymmenessä vuodessa, kun oikein katsoo. 

Syvemmälle kun menee, tähän kymmeneen vuoteen on myös sisältynyt tietynlainen pakotettu aikuiseksi kasvaminen, muutama syvä pettymys, lasten myötä taas elämään on tullut enemmän onnea, mutta myös enemmän pelkoa ja tuskaa. Läheisten sairastumisten ja muutaman luokkatoverin kuoleman myötä myös oma kuolemattomuus on karissut, ja on välillä tullut tietoiseksi siitä ettei sitä jaksa kaikkea. Vielä kymmenen vuotta sitten oman isän kuoleminen 54-vuotiaana oli kaukaista, nyt omaan 54-vuotispäivään ei ole enää vuosikymmeniä. Jaksaminen on myös erilaista kuin kymmenen vuotta sitten, ja omaa ruumista kunnioittaa enemmän kuin ennen. Ulkonäköpaineet ovat vähentyneet samaan tahtiin kuin ulkonäkö on rapistunut, mutta edelleen itsestä otettuja valokuvia on vaikea katsoa, koska niistä löytää usein pelkästään virheitään. Perheen ja parisuhteen käsite on monipuolistunut niin oman kokemuksen kuin lähipiirin kokemusten myötä. 

Onnellinen vappupäivä juuri ennen töihinpaluuta äitiyslomalta vuonna 2011.

Mitä kaikkea elämässä on sitten pysynyt jo yli kymmenen vuotta? Oma unkarilainen perheeni on pysynyt ja kasvanut useammalla lapsella ja omilla skideilläni on näin enemmän leikkitovereita kuin ennen, samoin ne läheiset ystävät ovat yhtä läheisiä kuin kymmenen vuotta sittenkin. Halu oppia uutta on työuralleni luonteenomaisin asia, ja työnantajani ovat onneksi koko ajan sitä tukeneet, olen saanut tehdä hyvinkin erilaisia työtehtäviä. Lapset ovat olleet ilonani ja raivonani tämän kymmenen vuotta, ja kun aloitin 2010-luvun pienten lasten väsyneenä äitinä, niin nyt koen luopumisen tuskaa, kun lapset pikkuhiljaa kasvavat jo omaan elämäänsä. Kiinnostukseni elämysmaailmaan, ruokaan ja juomaan on myös pysynyt tämän kymmenen vuotta ja uskon, että pysyy loppuun asti. Juoma ja ruoka ovat historiallisena, kulttuurisena ja makukokemusellisena kokonaisuutena niin moniulotteisia, että niissä riittää tutkimista vielä kauan. Olen saanut luennoida näistä aiheista niin ammattilaisille, opiskelijoille kuin oluenystävillekin. Väitöskirjani on ollut myös seuranani tämän kymmenen vuotta, tosin aihe on vaihtunut Unkarin sosialistisesta puolueesta keskiolueen. Toivon syvästi, että väikkäri valmistuu tässä parin vuoden kuluessa. Haluni kirjoittaa on pysynyt koko kymmenen vuoden ajan ja olenkin saanut toteuttaa sitä useammassakin lehdessä sekä tietysti kirjoissani. Yhtä tärkeitä ja pysyviä asioita ovat joulut Munkkivuoressa, juhannukset Hartolassa, kesät landella Balaton-järven luona sekä vuosittainen Flow-festari. 

Ihana päivä Roskilde-festareilla vuonna 2012.

Vuosikymmenen suurimpia pettymyksiä ja vaikeita hetkiä ovat taas olleet pitkän liiton kariutuminen, panimotyöpaikassa tapahtunut ilmapiirimuutos, eriarvoistaminen ja niiden takia työpaikasta lähtö, sekä välillä oman jaksamisen ymmärtämättömyys. Olen hakenut työpaikkoja, joita en ole saanut ja yrittänyt tehdä projekteja, jotka eivät ole onnistuneet, mutta nämä ovat, kuten veljeni sanoisi, turvallisia pettymyksiä. Kyllä suurimmat epäonnistumiset liittyvät ihmissuhteisiin tai oman ajan hallintaan. Olen myös ensi kertaa kokenut kiusaamista, jonka syyt ovat olleet vaikeat ymmärtää. Yritinkin, mutta nykyään keskityn ajattelemaan, että kiusaaja kiusaa oman olonsa takia.

Suurimpina saavutuksina pidän lasten kasvamista kaiken keskellä suunnilleen normaaleiksi, kaikkia duunejani, kirjojani ja radio-ohjelmiani, joiden tekemistä rakastan. Töissä on ollut useita onnistumisia ja olen myös ylpeä itsestäni, että handlaan niinkin hyvin arjen kun nyt teen. Olen hyvin epäkäytännöllinen oman elämän hallinnassani, joten tämä on minulle iso asia.  Suuria kokemuksia ovat olleet myös oman pienpanimomerkin alkuun saattaminen, pääsy Roskilde-festareille, matkalle Buenos Airesiin, Islantiin ja Hailuotoon, Olutliiton puheenjohtajaksi pääsy, Mikkellerin bissefestarit,  Marian kanssa reissaminen ympäri Eurooppaa, drinkkikilpailuihin osallistuminen Calvadoksessa, villiyrtteihin duunin kautta perehtyminen, Olutposti-lehden päätoimittaminen, Laurean juomaopetuksen toteuttaminen, Bocuse d' Orin kokeminen useammastakin näkökulmasta ja niin monta monta muuta kokemusta. 

Epätarkka ja onnellinen kuva bissefestareilta vuodelta 2019.

Tämä kymmenen vuotta on ollut opettavaista aikaa, jossa olen oikeasti joutunut miettimään elämääni enemmän kuin aikaisempina vuosikymmeninä yhteensä. 

Näin vuosikymmenen vaihtuessa voi myös katsoa, mitä kaikkea sitä haluaisi seuraavalta kymmeneltä vuodelta. Terveyttä ja perheen terveyttä toivon, se on ilmiselvää. Itselleni toivon myös lisää hyviä duuneja ja projekteja sekä opintointoa, koska aloitan radiotoimittajan opinnot(jee) ja loppuvuodesta opintovapaan väikkärin takia. Minun ja lasten iso toive on päästä Meksikoon surffaamaan ensi vuonna kuukaudeksi, toivon universumilta myös tätä ja monia surffireissuja sen jälkeen, koska nyt lapset ovat jo sopivan ikäisiä vähän vaativammallekin seikkaululle. Hyviä ihmissuhteita ja enemmän aikaa niihin on myös toivomuksissa.  Aika paljon paineita seuraavalle vuosikymmenelle.... Saa nähdä.

Bloginkin suhteen mietin muutoksia, joten jotain tulee tapahtumaan täälläkin. Katsotaan mitä :). 

Joka tapauksessa toivotan seuraavan vuosikymmenen tervetulleeksi. Ole ainakin yhtä hyvä kuin tämäkin on ollut!

Onnellinen arkipäivä joulukuulta.

Ajatuksia siivoamisesta ja kurkkaus Munkkisaareen

Kevätaurinko paistaa ja se tietysti tarkoittaa, että kaikki lika ja pöly näkyy kotona. Näin myös Munkkisaaressa. Joten minä huokaisin ja aloitin lasten hiihtoloman siivoamalla ja puunaamalla kämppää.

En pidä siivoamisesta, mutta rakastan siisteyttä. Ei ole helppoa. Olen supersiistin äidin kasvattama, ja minä olin lapsuuskotona aina se, joka oli laiskin siivoamaan ja jonka huone oli sotkuisin. Muistan, kun silloin päätin, että minä en sitten ainakaan siivoa himassa, saa olla ihan niin sotkuista, kuin on. Haha. Ei mennyt ihan niin.

Edelleen kaikki laukkuni, paperini ja kaappini ovat suloisessa(hih) sotkussa, mutta kotona haluan että on raikasta ja siistiä. Minua ei niinkään haittaa pölypallot, mutta kamojen täytyy olla edes jossain järjestyksessä. Tärkeää on aina keittiön ja kylpyhuoneen siisteys. Eniten siivouksessa pidänkin siivousaineiden ostamisesta- Saatan pitkään arpoa marketissa, otanko vihreän omenan vai kukkatuoksuisen siivousaineen. Tuoksut ovat nimittäin hyvin tärkeitä minulle siivoamisessa. Siivousaineiden tuoksujen täytyy olla raikkaita mutta ei liian fairysia. Ja se joka on keksinyt vaniljatuoksuiset sivousaineet, täytyy palaa helvetissä. Ärsyttävintä taas siivoamisessa on kamojen paikalleen laitto. Siksi en ole ikinä edes miettinyt kunnolla siivoojan palkkaamista, koska tämä osa lankeaisi minulle joka tapauksessa.

Omille skideille pyrkii opettamaan siivouksen tärkeyden. Tässäkin kyllä täytyy todeta, että oman äitini esimerkki on (onneksi) vaikuttanut enemmän kuin omani,  ja vaikka pääsääntöisesti sitä kiljuu lapsilleen, kun ne ei laita mitään paikalleen, niin välillä hekin osaavat yllättää. Viimeksi kun tulin kotiin työpäivän jälkeen, esikoinen imuroi. Ihan itsestään. Koska "isoäiti opetti". Heillä on toivoa.

Joka kerta ahdistaa aloittaa siivous todella rankasti. Niin tälläkin kertaa. Mutta pari tuntia siihen menee, niin sitten fiilis on ihan eri. Olen aina pitänyt pienistä asuinneliöistä, tietysti kun on Helsingin keskustan tuntumasta kotoisin ja asunut keskustassa koko aikuisikänsä, niin ei sitä isossa asunnoissa ilman lottovoittoa pääse asumaan, mutta minä ihan oikeasti pidän siitä, että asunto on pieni ja kaikki siellä asuvat ovat näin lähellä toisiaan. Toinen hyvä puoli pienissä asuinneliöissä on tietysti se, että siivottavaa on vähemmän. Parissa tunnissa pystyy vetämään koko kämpän jonkinlaiseen paraatikuntoon. Katsokaa vaikka!

Siivouksen jälkeen on hyvä mieli ja aperitiivin paikka. Tervetuloa kevät!

Hetki siisteyttä ja uusi tuoli

Otin pari kuvaa viime viikonloppuna, kun oli hetki siistiä; pöytä on puhdas legoista, kämppä on tuuletettu, kukkia on ruokapöydällä, pöly ei näy ja aurinko paistaa. Ja uusi tuoli olohuoneessa.Miten onnellinen olen tuosta tuolista. Se on ihana.

Hetki ei ollut pitkä, mutta ei se mitään. Kuvat todistavat, että oli hetki siistiä.

Arki ja itsetehdyt pinaattiletut

Noniin. Lomat on vietetty sekä palattu kotiin pyykkivuoren kera. Työt on alkaneet, lapset menevät kouluun ja tarhaan. Huoh.

Mutta hyvä ruoka pelastaa arjenkin. Niin kuin itse tehdyt pinaattiletut. Tein niitä ensi kertaa, aikaisemmin nämä ovat ollet niitä harvoja eineksiä, mitä taloudessamme on syöty.  Ei kyllä enää.

Löysin kingin ohjeen pinaattilettujen tekemiseen Ruokakirjasta. Tämä Niemisen Kaisan ja Riikka Kantinkosken reseptiteos on keskittynyt suomalaisiin arki-ja juhlaruokiin, lapsuuden klassikoita unohtamatta. Suosittelen kirjaa, siitä löytyy monta helppoa ja välillä unohdettua reseptiä,

Pinaattiletut (noin 20-25 kpl)

3 kanamunaa, 5 dl maitoa, 1 tl suolaa, 1 tl sokeria, 2,5 dl vehnäjauhoja, 70 g tuoretta pinaattia tai

½ pkt /á 150g pakastepinaattia, voita paistamiseen

Lisäksi puolukkasurvosta- tai hilloa

Riko munat kulhoon ja vatkaa. Sekoita joukkoon maito, suola, sokeri ja jauhot. Huuhtele ja hienonna tuore pinaatti hienoksi, lisää taikinaa. Jos käytät pakastepinaattia, sulata se mikrossa tai huoneenlämmössä.  Anna taikinan turvota huoneenlämmössä 30 minuuttia. Paista lettupannulla voissa kullanruskeiksi. Tarjoa heti puolukkasurvoksen- tai hillon kera. 

Niin kuin näkyy, meillä näistä letuista pidettiin. 

Ps. Pinaatin tilalla voi käyttää myös raastettua porkkanaa, vihermehujen kuitujätettä tai raastettua kesäkurpitsaa((puserra neste silloin pois). 

Tule arki, olen valmis!

Äitienpäivälahja

Parasta äitienpäivässä on sen syy tai meillä syyt; lapset. Nykyään kun kuulee monia surullisia lapsettomuustarinoita, tuntuu etuoikeutetulta olla jonkun äiti.

Itse sain lapset yli kolmikymppisenä, joten ennen sitä elin, juhlin, opiskelin, sekoilin, tein töitä, rakastuin, erosin, matkustelin, tein kaikkea mitä nyt ilman lapsia voi tehdä.

Sitten kohtasin Mikan, vauvakuume nosti päätään ja aika nopeassa tahdissa lapsia siunaantui kaksi. Opettelu äidiksi kesti. Synnytys on pitkälti usein glorifioitu, minusta se vain sattui hirveästi, vaikka muuten meni ihan hyvin. Itse ajattelin että synnytyksessä pääasia on syntynyt lapsi. Ajattelen edelleen niin. Äitiyttä en myöskään kokenut mitenkään heti luontaiseksi, vaan siihen opeteltiin. Onneksi oli paljon opastajia, eniten oma äiti. Ja kun katson, että olen ihan onnistunut ihmiseksi itsekin, oli helppoa monissa asioissa tehdä samoin kuin äitini. Onneksi myös Mika ja lapsia ystävät, sekä lapselliset, jotka olivat neuvojia tai vertaistukea, että sitten lapsettomat, joiden kanssa pystyi (Luojan kiitos) unohyamaan äidinroolin hetkeksi. Edelleen ajattelen, että pahinta äitiydessä on varmaan yksinäisyys, jos ei ole ketään jolta kysyä tai jolle avautua. Tämä tuntuu olevan surullisen yleistä nykyään.

Oman ajan menetys oli äitiydessä totaalista. Siksi olen joka vuosi toivonut äitienpäivälahjaksi OMAA AIKAA. Sitä että ainakin silloin saan mennä lukemaan toiseen huoneeseen niin pitkäksi aikaa kuin haluan, pitkälle lenkille, kahville kaverin kanssa tai päiväunille. Sillä oma aika on parempaa kuin mikä tahansa lahja.

Toinen mitä olen toivonut on perheaika. Yhdessäolo. Ettei olisi mitään ohjelmaa, vaan hengattaisiin yhdessä. Joka vuosi olemme lähteneet yhdessä kävelylle. Vain olemaan yhdessä. Se on joka kerta yhtä kivaa. (Omaa mamaa muistan aina edellisenä päivänä.) 

Tänäkin vuonna nämä toiveet toteutuvat.

Ruokapuolella emme ole kauhean perinteisiä. Olen aamukukkuja kuten skiditkin ja Mika on taas aamunukkuja. Joten meillä äitienpäivänäkin meillä minä herään, keitän ensimmäisen kahvini ja hengailen lasten kanssa. Ja syömme sitten Mikan valmistaman brunssin. Näin kaikilla on kivempaa. Minun ei tarvitse odotella sängyssä ja kaikki saavat herätä omaan tahtiinsa.

Hyvää äitienpäivää!

Päätetyön ja selän paras kaveri - Belly Bind

Koska teen osan päiväduunistani tietokoneella ja sen lisäksi kirjoitan freenä ruokajuttuja, blogia sekä näitä olutkirjoja, niin vietän tietysti tietokoneen äärellä paljon aikaa. Työskentelyasento ei ole niitä parhaimpia, köyristelen sohvalla, kone sylissä tai duunissa liian matalan pöydän äärellä. Ja selkä kiittää.

Minulla on jo tarjoilija-ajoilta pari välilevynpullistumaa, jotka säännöllisen epäsäännöllisesti muistuttavat olemassaolostaan. Varsinkin jo koneella on paljon hommaa, kiire ja urheilu jää välistä. Ei ole ollut kivaa.

Mutta olen löytänyt ratkaisun. Belly Bindin. Halleluja.

Kyse on siis piiiitkänpitkästä, puuvillaisesta kangaskaitaleesta, joka sidotaan koko keskivartalon ympärille tiukasti, erityisen solmumenetelmän avulla. Koska solmut ovat edessä, Belly Bind ei paina selkää, vaan nimenomaan tukee sitä. Aivan parasta, jos joutuu olemaan pitkään tietokoneen äärellä. Kuten minä tänä syksynä. Käytin tätä kun kirjoitin tunteja, päiviä ja viikonloppuja kirjaa ja lehtijuttuja.  Sekä töissä, kun tiesin, että pääosa päivästä menee koneen äärellä.  Kangas ei veny, ja pysyy paikallaan koko päivän. Ja koska se on puuvillaa, kangas tuntuu miellyttävältä.

Belly Bindin voi pukea hippimäisesti vaatteiden päälle, mutta niin se ei ole ainakaan minun makuuni, vaikka hipahtava muuten olenkin. Hyvin se menee vähän löysemmän paidan, mekon tai tunikan alla duunissakin. Kotona sidon sen paidan alle. Belly Bind ei edes näy niin paljon, koska se kiristää mahan pienenmmäksi, ja näin siluetti ei niin paljon kasva. Ja samalla tämä ihme tukee selkää ja pakottaa kirjoittaessakin pitämään selän suorana ja olkapäät takana, ettei tule sitä, ainakin minulle tyypillistä, täysin eteenpäin köyristynyttä asentoa. Näin ollen niska- ja hartiakivutkin jäävät vähäisemmäksi eikä nivukset kiristy.

Niin kuin näkyy, belly bind sidotaan tukemaan koko keskivartaloa rintojen alta ihan häpyluuhun asti. Näin tuki on tasainen ja tunne miellyttävä. (Ja kun huomioi sen sidottaessa, vessassakin voi käydä, ilman että pitää purkaa koko homma). Itse sidonta on aluksi vähän työlästä, mutta sen oppii äkkiä. Minulla menee koko sidontaan pari minuuttia, sitä kun on harjoitellut jo jonkin verran. Sidontavideosta voi ottaa oppia.

Belly Bind on alkujaan Malesiasta kotoisin oleva sidontatapa, jolla kurottiin synnytyksen jälkeen äidin vatsa nopeuttamaan palautumista. Ympäri maailmaa on ollut käytössä samantyyppisiä tapoja, mm. suomenurgilaisten heimojen keskuudessa.  Nykyäänkin  Belly Bindiä käytetään pääsääntöisesti raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen nopeuttamaan palautumista ja kuromaan yhteen erkaantuneita vatsalihaksia, joista monet äidit kärsivät synnytyksen jälkeen tietämättäänkin. Usein vatsa saattaa vaan pullottaa vuosiakin synnytyksen jälkeen ja keskivartalo tuntua heikolta, eikä sitä edes ajattele että vatsalihaksissa olisi muuta vikaa kuin treenaamattomuus. Katso vaikka lisää erkaantuneista vatsalihaksista fysioterapeutti Ira Rissasen blogista ja lisää synnytyksestä toipumisesta sekä Belly Bindistä Kemikaalicocktail-blogista. 

Itselläni kerrottiin toisen keisarileikkauksen jälkeen, miten toinen vatsalihas vähän irtosi leikkauksessa. Olen kärsinyt siitä lähtien itsekin erkaantuneista vatsalihaksista, ja niiden kuntouttaminen onkin vähän työläämpi homma. Perusvatsalihaksia, lankkua ja muita rajuja liikkeitä ei saa tehdä, vaan treenaaminen on hieman toisenlaista eikä niin näkyvää. Tämä on minulle ollut vaikeinta, koska olen aina ollut kova treenaamaan rajusti. Vatsa pullistuu helposti ulos, ja sitä näyttää raskaana olevalta. Ei kiva. Olen sen verran turhamainen, että kärsin tästä kyllä. Muita vaivoja ei minulla tästä ole ollut, mutta olen kuullut pahempaakin. Valitettavasti en tiennyt vielä Belly Bindistä synnytysten jälkeen, mutta kun olen sitä käyttänyt nyt jo muutama vuosi synnytysten jälkeen, se auttaa. Sekä selkään että vatsalihaksiin. Oi.

Jos kärsit selkäkivuista, teet paljon päätetyötä, olet raskaana, juuri synnyttänyt tai kärsit erkaantuneista vatsalihaksista, kokeile Belly Bindiä. Lisätietoja ja ihania, erivärisiä Belly Bindejä Babyjoysta. 

Kuvat Babyjoy.

Munkkisaaren perheen vuosi 2015

Paljon tapahtui taas tänä vuonna. Oli hyvä vuosi.

Pidettiin paljon hauskaa.

Aloitin vuoden viikon vihermehukuurilla. Huh. Katso vaikka. (klik)

Mika teki Tatun kanssa kuulun Donut Island Musta Munkki-oluen. Hillomunkeilla maustetun imperial stoutin. Legenda jo nyt.

Tilattiin monta kertaa vakiosafkamesta Anista ruokaa. Skidit rakastaa tätä. Niin mekin.

Tuomaroitiin Harrin kanssa Aromi-lehden Pro Gaalassa. Vuoden parhaimpia bileitä. Joka kerta.

Tein elämäni parhaan raakaruokaherkun, maapähkinäsuklaamuffinssit. Ja niin gluteiinittomat, maidottomat, vegaanit ja tietty ei valkoista sokeria. Mikakin piti.

Olin filmaamassa kanadalaista ruokamatkailuohjelmaa The Foodie List yhdessä Arton, Timon ja Mari-Tuulin kanssa. Ehdottomasti yksi vuoden kohokohtia, Fiiliksiä behind the schenes. Ja valmis tuotos. 

Käytiin Pyhällä Misun ja Sannan kanssa. Matkustettiin junalla, laskettiin mäkeä, syötiin ja katsottiin kimpassa Temptation Islandia. Ja naurettiin.

Juotiin Donut Islandin olutta. Ja syötiin nyhtölihoja. Sekä possua että kanaa.

Syötiin yksi parhaita hampurilaisia, Rovaniemellä.

Minusta oli Glorian Ruoka&Viinissä ihana juttu. 5 kesäruokaani. Kiitos Sanna ja Elvi.

Käytiin Lintsillä ja korkattiin uusi pizzapaikka hoodeilla, Alfreds Pizza.

Maistettiin Köpiksessä, Copenhagen Beer Celebrationissa yli 300 olutta Nellan, Mikan ja Tampereen poikien kanssa. (Kolmas kerta jo, ja ensi vuonna taas..)

Pääsin syömään lempikurssini, Haaga-Helian restonomi-opiskelijoiden Viinin ja ruuan yhdistäminen-loppudinnerin, joka on opiskelijoiden toteuttama. Oli kyllä hyvä.

Unkarissa enoni ja samalla kummisetäni täytti 70-vuotta. Juhlittiin koko unkarilaisen suvun voimin. Ravattiin myös vähän Budapestissa. 

Syötiin ja juotiin Taste of Helsingissä.

Vietettiin Juhannus perinteisesti Misun landella, nyt heppojen kera.

Vietettiin Nellan kanssa ratkiriemukas Ruisrock-reissu poikain kera.

Oltiin pitkä kesäloma landella, Balatonilla. Uitiin, syötiin, juotiin, hassuteltiin.

Vierailtiin koko suvun voimin Alsóörsin pienpanimofestareilla.

Käytiin hakemassa tynnyreitä ja hääjuomia Tokajista. 

Vietettiin elokuun intiaanikesää omilla hoodeilla Hernesaaressa. 

Oltiin Flowssa vakkariporukan kanssa. Katri, Sohvi, Nella ja mä. Kävin välissä heittämässä Porissa päiväkeikan, Porin Pienpanimofestareilla. Rankka viikonloppu.

Löysin uuden lempipaikan Helsingistä. Annalan puutarha Toukolassa. 

Viimeinen Lehtinen meni naimisiin Marinsa kanssa. Ihanat häät. Ja oma hastag #attilat.

Serkukset vietti aikaa keskenään. Sekä nagymamalla että muutenkin.

Vietettiin perinteiset rapujuhlat. Kokattiin sienistä ja leivottiin. Uimassakin jotkut kävi....

Duunissa koulutin, kirjoitin, luennoin, puhuin oluesta. Ja kokkasin olutjaruoka-reseptejä. IPAstakin. 

Esikoinen täytti seitsemän ja meni kouluun. Emmäkestä. Kohta ne muuttaa kotoa...

Vietettiin yksi hauskimmista olut&viini&ruoka-iltapäivistä ikinä. Kiitos Viinitie, Juhani ja Bier-Bier.

Tein kustannussopimuksen toisesta olutkirjasta. 

Olin puhumassa ensimmäisellä Beer Maker-dinnerillä Pöllöwaarissa, Jyväskylässä. Todella kivaa! Kiitos Ulla.

Testasimme uuden ravintola Primulan. Espoon Lehtisten kera. Ja monta kertaa muutenkin.

Kolusin Facebook-haasteen takia 15 vuotta vanhoja kuvia. Herranjumala.

Mika vaihtoi työpaikkaa ja meistä tuli kokopäiväinen panimoperhe. 

Juoksin Budapestin marathonin. Enoni kannustamana. Köszi Laci!

Järvenpään Lehtiset järjesti ekat Ruskabileet. 

Suomen paras oluttapahtuma, Olutexpo, oli taas.

Kirjoitin Lehtiyhtymälle aluelehtiin sarjan keittokirja-arvosteluja kokeiluresepteineen. Nautin joka hetkestä.

Ihan, ihan viereemme avattiin uusi lempiravintolani, Baskeri ja Basso. 

Tuskailin (ja tuskailen, koska DL on 4.1) toisen olutkirjan parissa.

Ja sitten Atti jo kyselikin että koska on joulu?

Tämä vuosi meni todella nopeasti. Toivottavasti ensi vuosi on yhtä hauska.

Ihanaa uutta vuotta kaikille koko Munkkisaaren perheeltä!