sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lungberg - oudon niminen rafla hoodeilla


Punavuoressa vaikutti pitkään Old Anchor-niminen ravintola, jossa kävimme aina skidien kanssa burgerilla. Ja hyvillä oluilla. Paikka kuitenkin suljettiin alkuvuonna ja siitä alkoi jännääminen että mitä siihen tulee, koska se on juuri sopivan lähellä meitä......



No nyt tiedetään. Lungberg. Hassu nimi. Johtunee siitä, että samalla omistajalla on ravintola nimeltä Lungi (jossa olemme käyneetkin, siitä löytyy TÄÄLTÄ).  Facebookista paikka löytyy nimellä Kortteriravintola Punavuori(katso TÄÄLTÄ), miksiköhän?




Lungberin sisutus vetoaa minuun, olen heikkona juuri tähän betoni/kulta/puu-yhdistelmään. Tosin hassua on, että kotona meillä ei ole lainkaan tämännäköistä, vaan värikästä ja valkoista ja puuta.



Kiva valoisa paikka, ja Kankurinkadun- ja Pursimiehenkadun kulmauksesta voi kurkistella sisään.

Olen käynyt nyt pari kertaa täällä kahvilla, yksin ja Nellan kanssa. Eilen sitten vietettiin kolme tuntia parisuhdeaikaa, viidestä kahdeksaan. Käytiin Black Doorissa (Vuoden Olutravintola, huom.) juttelemassa Lotan kanssa ja juomassa Plevnan simaa. Sitten päätettiin tulla Lungbergiin syömään. Aika tyhjää oli, mutta sitten paikka täyttyi hyvin nopeasti. Punavuori-hipstereistä pääosin. Oli siellä muitakin.



Ravintola on nähtävästi yhdessä Happy Joe-siiderin kanssa toteutettu, koska siideri näkyi siellä kaikkialla. Tuoleissa oli hauskoja pikku aforismeja, joita pystyi lukemaan ennen kuin istui. Seinissä ja tiskissä toistuivat samat jutut. Aika hienovaraista. Ja kivaa.



Me istuttiin perällä. Kiva yllätys on ollut, että siellä on duunissa sama kiva mies, joka tunnettiin jo Old Anchorin ajalta. Jotain tuttua siis!



Lista oli jees. Vähän ehkä kallis. Mitähän toi dog food tai pupu ruoat tarkoittaa? Ei muistettu kysyä.



Koska Old Anchorissakin syötiin aina burgerit, niin pakko oli nytkin tehdä niin. Eikä kaduttanut. Erittäin hyvä. Iso, mediumiksi paistettu oikea pihvi, hyvä yrttimajoneesi jonka tilasin erikseen,koska AINA tilaan kastikkeet erikseen, silloin voi valita paljon laittaa ja yleensä saa myös enemmän kastiketta, hyvä hampurilaissämpylä (ei liian kova) ja rapeat ranskikset, joita tosin minulla oli jostain syytä paljon enemmän kuin Mikalla.

Eli. Kannattaa vaeltaa Punavuoreen tämän(kin) paikan takia. Me munkkisaarelaiset sanomme kyllä.


2 kommenttia: