torstai 31. joulukuuta 2015

Sinebrychoff Porter ja minä (ja suklaa)


Tänään olutbloggarit tekevät hauskan yhteisarvion, samaan aikaan samasta oluesta. Klo 12  tulee näkyviin useassa olutblogissa arvio Sinebrychoffin Porterista. Katso mitä  Jaskan Kaljat, Tuopillinen, Tyttö ja TuoppiKaunisHumala, HuurteinenMushimalt, ReittausblogiMusamiehen OluetKeikyklubi, Maistuva Mallas, Viinihullun Päiväkirja, LoppasuutMaltainen, PullollinenTuopin ääressäOlutverkkoÖlmönger ja Arde Arvioi ovat mieltä Porterista, Kiitos Tuopilliselle, joka tämän idean kopsasi viiniblogeilta.

Vaikka olutbloggarina(kin) pidän itseäni, minä en arviota kirjoita, koska olen Sinebrychoffilla töissä. Olen duunin puolesta vähän jäävi. Sen sijaan jaan tähän oluttyyppiin sopivan reseptin ja suhteeni Porteriin.  Koska minun ja Sinebrychoffin Porterin yhteinen tie on pitkä ja ensin kivinenkin.

Kun aloitin 1990-luvulla baarihommat, niin vanhemmat miehet tilasivat juomaa nimeltään Half&Half. Kokeneemmat baarimikot valistivat minua, että tämä drinkki oli puolet Koffin Porteria ja puolet keskiolut-lageria, yleensä Koffia.  On kuulemma hyvää ja pehmeän makuista. Kun sitten maistoin tätä juomaa 19- vuotiaan kokemattomalla makuaistilla, olin tyrmistynyt. Yök. Enkä edes uskaltanut maistaa pelkkää Porteria, vaikka muut sitä kehuivat. (tyhmä minä). Silloin Koffin Porteria taisi myös olla ainoaa tummaa tuhtia olutta, mitä baareista noin yleisesti sai.

Pääsin myös opiskeluaikana tutustumaan uuteen Sinebrychoffin Keravan panimoon. Ensin kierrettiin itse panimolla ja sitten sai maistella paikan pubissa kaikkia Sinebrychoffin oluita. Pojat olivat katsoneet etukäteen mikä olut on vahvin ja joivat tietysti Porteria. Minä join Koffia, koska Porter tuoksui jo niin vahvalta ja paahteiselta.

Jossain vaiheessa, ravintoladuunini joukkoon kuului baarimikko, joka joi usein Porteria maun ja hinnan takia. Siinä kun aina on ollut hyvä hinta&laatusuhde.  Hän joi sitä aina huoneenlämpöisenä. Silloin ensimmäisen kerran maistoin itse Porteria hänen lasistaan. Ja se oli ihan hyvää. Parempaa kuin Half&Half. Lieneekö muutamassa vuodessa makuaistini baariporukan seurassa monipuolistunut (silloin juotiin Irish Coffétakin) tai ikä tehnyt tehtävänsä, en tiedä. Mutta en vieläkään itse ikinä Porteria ostanut.

Koffin Porterista ja minusta tuli vihdoin ystäviä 2000-luvun alussa. Tämä oli suklaan ansiota. Luin jostain, että Portteri ja tumma suklaa sopi yhteen. Meillä oli duuniravintolassani valikoimassa Portteria. Ja valuva, tuhti suklaajälkkäri. Maistoin ne yhdessä. Voilá! Yhtäkkiä Portteri olikin hyvää. Todella hyvää.

Ja kun sitten menin Koffille töihin, niin ihastukseni Porteriin muuttui elinikäiseksi ystävyydeksi. Silloin myös tajusin, että itse asiassa koko olut on oluttyypiltään imperial stout, vaikka portteri nimessä onkin.  Kokonaisuutena olut on siis paahteinen 7,2% pintahiivaolut, jossa on käytetty pilsner-, münchener-, väri- ja ruskeamallasta. Katkerohumalointi on tehty Zeuksella ja Herculesilla, aromihumalointi Saazilla.

En juo vieläkään Porteria (tai tummia, tuhteja oluita yleensäkään)  paljon, mutta sillä (ja niillä) on vakiopaikka suklaan vieressä ja talven lämmikkeenä lasissani. Minulla on myös piilossa eri vuoden Portereita, vanhin vuodelta 2008. Se avataan ensi vuonna.

Juon Porteria maun takia, mutta pidän siitä myös historian takia. Rakastan tarinoita, joten Porterin alkuperä vuodelta 1957 ja tarina hiivan salakuljettamisineen on minusta kiehtova. Oluena portterihan on myös yksi teollisen oluenteon vanhimpia olutyyppejä. On kiehtovaa ajatella, että samalla kun minä juon portteria Helsingissä, on sitä juotu siellä jo 1800-luvullakin.

Enkä ole ainoa, joka Porterin tarinoista pitää. Olutbloggareista monikin on liittänyt tähän olueen tarinan tai pari. Tykkään.




Uuden vuoden aatoksi ehtii vielä tehdä Sinebrychoffin Porterin seuraan helpon suklaaherkun eli Rocky Roadin. (tähän saa myös joulun konvehdit mukaan).

 Rocky Road

300 g tummaa suklaata, 1 dl pähkinäsekoitusta, loput joulukohvehteista paloiteltuna, 1 dl vaahtokarkkia, 1 dl kuivattuja karpaloita. (myös kaakaonibsit, suolapähkinät, toffee tai keksinpalat käyvät). 

Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää sulan suklaan joukkoon pähkinäsekoitus, konvehtipalat, pieneksi pilkotut vaahtokarkit ja kuivatut karpalot. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla, kaada suklaamassa vuokaan ja laita kylmään kovettumaan pariksi tunniksi. Murra/leikkaa palasiksi ja tarjoa portterin, stoutin tai imperial stoutin kanssa. Sinebrcyhoff Porter käy hyvin. 

Hyvää uutta vuotta! 

tiistai 29. joulukuuta 2015

Munkkisaaren perheen vuosi 2015


Paljon tapahtui taas tänä vuonna. Oli hyvä vuosi.




Pidettiin paljon hauskaa.




Aloitin vuoden viikon vihermehukuurilla. Huh. Katso vaikka. (klik)




Mika teki Tatun kanssa kuulun Donut Island Musta Munkki-oluen. Hillomunkeilla maustetun imperial stoutin. Legenda jo nyt.




Tilattiin monta kertaa vakiosafkamesta Anista ruokaa. Skidit rakastaa tätä. Niin mekin.




Tuomaroitiin Harrin kanssa Aromi-lehden Pro Gaalassa. Vuoden parhaimpia bileitä. Joka kerta.




Tein elämäni parhaan raakaruokaherkun, maapähkinäsuklaamuffinssit. Ja niin gluteiinittomat, maidottomat, vegaanit ja tietty ei valkoista sokeria. Mikakin piti.




Olin filmaamassa kanadalaista ruokamatkailuohjelmaa The Foodie List yhdessä Arton, Timon ja Mari-Tuulin kanssa. Ehdottomasti yksi vuoden kohokohtia, Fiiliksiä behind the schenes. Ja valmis tuotos. 




Käytiin Pyhällä Misun ja Sannan kanssa. Matkustettiin junalla, laskettiin mäkeä, syötiin ja katsottiin kimpassa Temptation Islandia. Ja naurettiin.




Juotiin Donut Islandin olutta. Ja syötiin nyhtölihoja. Sekä possua että kanaa.




Syötiin yksi parhaita hampurilaisia, Rovaniemellä.




Minusta oli Glorian Ruoka&Viinissä ihana juttu. 5 kesäruokaani. Kiitos Sanna ja Elvi.




Käytiin Lintsillä ja korkattiin uusi pizzapaikka hoodeilla, Alfreds Pizza.




Maistettiin Köpiksessä, Copenhagen Beer Celebrationissa yli 300 olutta Nellan, Mikan ja Tampereen poikien kanssa. (Kolmas kerta jo, ja ensi vuonna taas..)




Pääsin syömään lempikurssini, Haaga-Helian restonomi-opiskelijoiden Viinin ja ruuan yhdistäminen-loppudinnerin, joka on opiskelijoiden toteuttama. Oli kyllä hyvä.




Unkarissa enoni ja samalla kummisetäni täytti 70-vuotta. Juhlittiin koko unkarilaisen suvun voimin. Ravattiin myös vähän Budapestissa. 




Syötiin ja juotiin Taste of Helsingissä.




Vietettiin Juhannus perinteisesti Misun landella, nyt heppojen kera.




Vietettiin Nellan kanssa ratkiriemukas Ruisrock-reissu poikain kera.





Oltiin pitkä kesäloma landella, Balatonilla. Uitiin, syötiin, juotiin, hassuteltiin.




Vierailtiin koko suvun voimin Alsóörsin pienpanimofestareilla.








Vietettiin elokuun intiaanikesää omilla hoodeilla Hernesaaressa. 




Oltiin Flowssa vakkariporukan kanssa. Katri, Sohvi, Nella ja mä. Kävin välissä heittämässä Porissa päiväkeikan, Porin Pienpanimofestareilla. Rankka viikonloppu.




Löysin uuden lempipaikan Helsingistä. Annalan puutarha Toukolassa. 




Viimeinen Lehtinen meni naimisiin Marinsa kanssa. Ihanat häät. Ja oma hastag #attilat.




Serkukset vietti aikaa keskenään. Sekä nagymamalla että muutenkin.




Vietettiin perinteiset rapujuhlat. Kokattiin sienistä ja leivottiin. Uimassakin jotkut kävi....




Duunissa koulutin, kirjoitin, luennoin, puhuin oluesta. Ja kokkasin olutjaruoka-reseptejä. IPAstakin. 




Esikoinen täytti seitsemän ja meni kouluun. Emmäkestä. Kohta ne muuttaa kotoa...




Vietettiin yksi hauskimmista olut&viini&ruoka-iltapäivistä ikinä. Kiitos Viinitie, Juhani ja Bier-Bier.




Tein kustannussopimuksen toisesta olutkirjasta. 




Olin puhumassa ensimmäisellä Beer Maker-dinnerillä Pöllöwaarissa, Jyväskylässä. Todella kivaa! Kiitos Ulla.




Testasimme uuden ravintola Primulan. Espoon Lehtisten kera. Ja monta kertaa muutenkin.




Kolusin Facebook-haasteen takia 15 vuotta vanhoja kuvia. Herranjumala.




Mika vaihtoi työpaikkaa ja meistä tuli kokopäiväinen panimoperhe. 




Juoksin Budapestin marathonin. Enoni kannustamana. Köszi Laci!




Järvenpään Lehtiset järjesti ekat Ruskabileet. 




Suomen paras oluttapahtuma, Olutexpo, oli taas.




Kirjoitin Lehtiyhtymälle aluelehtiin sarjan keittokirja-arvosteluja kokeiluresepteineen. Nautin joka hetkestä.




Ihan, ihan viereemme avattiin uusi lempiravintolani, Baskeri ja Basso. 





Tuskailin (ja tuskailen, koska DL on 4.1) toisen olutkirjan parissa.




Ja sitten Atti jo kyselikin että koska on joulu?

Tämä vuosi meni todella nopeasti. Toivottavasti ensi vuosi on yhtä hauska.

Ihanaa uutta vuotta kaikille koko Munkkisaaren perheeltä!

maanantai 28. joulukuuta 2015

Lempimerkkini alet!


Minulla on neljä lempimerkkiä, jolle koko vaatevarastoni rakentuu; Zara, Ivana Helsinki, Odd Molly ja Maison Scotch. Ja nyt kolmessa niistä on alkanut ALEt!

Jahuu.




Katso Odd Molly, Maison Scotch netistä (klikklik) ja Zara myymälöistä!

Happy shopping.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Uutta vuotta kohti uuden perhekalenterin turvin


Nyt Munkkisaaren perheessä on tultu siihen vaiheeseen, että kalenterit on pakko synkronoida. Mikan duuninvaihdon myötä työajat eivät olekaan enää vakiot, minulla on ollut aina tosi vaihtelevat työajat ja paljon iltaluentoja sun muita, ja toinen skideistä harrastaa jo aika paljon. Ja sitten on omat kyläilyt, kaverikyläilyt, muut menot, perhejutut ja kaikki muu.

Joten oli pakko metsästää ensi vuodelle seinäkalenteri, johon kaikkien menot pystyy laittamaan yhdelle aukeamalle järkevästi.

Onneksi aloitin etsinnän Fredan Papershopista (rakastan sitä kauppaa, kaikkea ihanaa paperista, ostan kaikki kortit sieltä) ja löysin heti maailman ihanimman Perhekalenterin suomalaiselta designmerkiltä Polkka Jamilta. Merkki on tuttu, keittiökaappeihin on ripustettu saman merkin maxikortteja.




Söpösöpösöpö....




Jokaiselle perheenjäsenelle on oma sarakkeensa, joten kaikki menot pystyy vihdoin merkkaamaan kunnolla. Jahuu.





Tervetuloa 2016! Me olemme valmiit.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vielä ehtii - fenkolimehustettu graavilohi


Kirjoitin kirja-arvion Sami Tallbergin Villiyrttikirjasta taannoin ja kokeilin samalla kirjasta löytyvää, niin jouluun sopivaa fenkolimehustettua graavilohta. Samin kirjassa tämä tehdään tietysti villifenkolista, mutta nyt kun se ei kauheasti joulukuussa kasva, niin minäpä käytin ihan kaupasta ostettavaa fenkolia. Hyvää tuli silti.




Graavikohta ja mehustettua fenkolia Sami Tallbergin tapaan

Graavilohi
500 g lohifileetä
1 ½ dl karkeaa merisuolaa
½ dl hienoa sokeria
½ murskattua musta- tai valkopippuria
1 pieni kourallinen fenkolinvarsia, hienonnettuna
Painele merisuola sokeri, pippuri ja fenkolinvarret kalan lihapuolelle, peitä kelmulla ja aseta paino päälle. Laita kolmeksi päiväksi jääkaappiin. Pyyhe ylimääräinen suola pois ja viipaloi ohuiksi siivuiksi, tarjoa mehustetun fenkolin kanssa.

Mehustettu fenkoli
1 kourallinen fenkolin varsia ja lehtiä (jos käytät kaupan fenkolia, niin valitse sellainen 
1 l vettä
2 tl merisuolaa
1 rkl hienoa sokeria

Kiehauta kattilassa vesi, merisuola ja sokeri. Lisää fenkoli, anna kiehahtaa ja ota pois liedeltä. Anna jäähtyä liemessään ja laita jääkaappiin (edelleen liemessään) 12 tunniksi. 

Ja juomaksi kuulkaa käy ihan vaalea lager. 


maanantai 21. joulukuuta 2015

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulun olutvinkit ja ARVONNAN tulos!



Tämä viikko on mennyt kyllä niin nopeasti, että unohdin arpoa viskikirjan perjantaina. Hups.

Mutta arvotaan nyt. Sitä ennen kuitenkin joulun olutvinkit.

Yleisesti haluan sanoa, että olut on nappivalinta suomalaiseen joulupöytään, koska suomalaiset jouluruuat ovat historian ja perinteen kautta rakentuneet yhteen, joten makujen harmonia on taattu. Pienillä vinkeillä jokainen pystyy rakentamaan oluista ihan parhaan juomakokonaisuuden jouluksi.

Ja vaikka joulupöytä olisi keskieurooppalainen, kuin meillä (katso unkarilainen joulu), niin olut sopii silti. Sitäpaitsi oluessa on vähemmän alkoholia kuin viinissä, joten siitä jää ainakin minulle kivempi olo syönnin jälkeen.  Suomalaiset kalat meiltä löytyy alkuruuaksi (katso vaikka), joten olut on tietysti sielläkin läsnä.

Kuva ihana Liisa Valonen. 

Tehtiin duuniin video joulujuomista ja niiden yhdistämisestä joulupöytään. Sen voi katsoa YouTubesta. (klik)

Viime vuoden joulusuositukset löytyvät taas blogista. (klik). Nämä pätevät hyvin myös tänä vuonna.

Muutama uusi suosikki täytyy mainita:

Joulukaloille Nikolai Brewmasters Collection Californian Steam Beer(kaupasta), hedelmäinen ja vaalea raikas olut, joka sopii varsinkin etikkakalojen kanssa hedelmäisyytensä vuoksi.  Tai absoluuttinen suosikkini Brooklyn Sorachi Ace, jonka sitruunaruohomaisuus ja kuplivuus käy varsinkin lohen kanssa (ja maitosuklaan kanssa myös).

Kalkkunalle (jota meillä on, resepti tästä) viinimäinen Rodenbach Crand Cru (Alko, tilausvalikoima), tukee kalkkunan täytteen tuhtiutta ja on ihanaa. Menee myös juustojen kanssa.

Kinkulle menee itse asiassa minusta kaikki tummat luostari- tai luostarityyliset oluet (Alkosta), koska ne ovat lievän paahteisia, vahvoja ja hieman makeita.

Paahtopaistille taas (oma lempiresepti täältä) taas sopivat tummat portterit ja stoutit, joissa paahteisuutta ja hieman luumuisuutta. Hyviä olut esim. Fullersin Black Cab(kaupasta), Hiisi Kyyttö (Alko tilausvalikoima), tai sitten Bryggerin Stout (kaupasta).

Jälkkäriksi joko tosi happamia oluita, vaikka  Boonin Oude Gueze (Alkosta), joka tasapainoittaa tuhteja jälkkäreitä tai sitten Omnipollon 42, passionhedelmä&limeolut (kaupasta), joka raikastaa kaiken. Vähän suolaisen oluen ystävälle myös Sori Brewingin Havanna Gose (kaupasta), mojitohenkinen gose-olut.

Minulla pitää aina olla jouluna Blue Castello-sinihomejuustoja ja sen kanssa Brooklyn East India Pale Ale.

Ja jos haluatte hankkia oluita Helsingissä oikein laajan valikoiman kaupasta, niin minusta parhaat ovat Kampin K-Supermarket tai Cellon K-Citymarket. Olen itse käynyt niiden erikoisolutosastot tekemässä, joten kokemusta on. Hyvä on myös Malmin K-Citymarket.

Ja sitten arvonta:

Jarkko Nikkasen kirjan voitti arvalla hhannajee. Onnea! (Olen yhteydessä sähköpostitse).

Hyvää olutjoulua!

Ps. Jos haluatte fiilistellä joulua ravintolassa, niin käykää ihmeessä maistamassa Mikan Donut Island hillomunkeilla maustettua tuhtia imperial stouttia, Mustaa Munkki-olutta. Sopii mustaan jouluun. 2014 vuoden kamaa on 1 tankki Ölhus Kobenhavnissa ja tämän vuoden versiota taas mm. Black Doorissa, Punavuoren Ahvenessa, Bryggerissä, Brewdogissa ja Kaislassa. Voi vaikka vertailla, miten kypsytys toimii tämän oluen kohdalla....