Tänään olutbloggarit tekevät hauskan yhteisarvion, samaan aikaan samasta oluesta. Klo 12 tulee näkyviin useassa olutblogissa arvio Sinebrychoffin Porterista. Katso mitä Jaskan Kaljat, Tuopillinen, Tyttö ja Tuoppi, KaunisHumala, Huurteinen, Mushimalt, Reittausblogi, Musamiehen Oluet, Keikyklubi, Maistuva Mallas, Viinihullun Päiväkirja, Loppasuut, Maltainen, Pullollinen, Tuopin ääressä, Olutverkko, Ölmönger ja Arde Arvioi ovat mieltä Porterista, Kiitos Tuopilliselle, joka tämän idean kopsasi viiniblogeilta.
Kun aloitin 1990-luvulla baarihommat, niin vanhemmat miehet tilasivat juomaa nimeltään Half&Half. Kokeneemmat baarimikot valistivat minua, että tämä drinkki oli puolet Koffin Porteria ja puolet keskiolut-lageria, yleensä Koffia. On kuulemma hyvää ja pehmeän makuista. Kun sitten maistoin tätä juomaa 19- vuotiaan kokemattomalla makuaistilla, olin tyrmistynyt. Yök. Enkä edes uskaltanut maistaa pelkkää Porteria, vaikka muut sitä kehuivat. (tyhmä minä). Silloin Koffin Porteria taisi myös olla ainoaa tummaa tuhtia olutta, mitä baareista noin yleisesti sai.
Pääsin myös opiskeluaikana tutustumaan uuteen Sinebrychoffin Keravan panimoon. Ensin kierrettiin itse panimolla ja sitten sai maistella paikan pubissa kaikkia Sinebrychoffin oluita. Pojat olivat katsoneet etukäteen mikä olut on vahvin ja joivat tietysti Porteria. Minä join Koffia, koska Porter tuoksui jo niin vahvalta ja paahteiselta.
Jossain vaiheessa, ravintoladuunini joukkoon kuului baarimikko, joka joi usein Porteria maun ja hinnan takia. Siinä kun aina on ollut hyvä hinta&laatusuhde. Hän joi sitä aina huoneenlämpöisenä. Silloin ensimmäisen kerran maistoin itse Porteria hänen lasistaan. Ja se oli ihan hyvää. Parempaa kuin Half&Half. Lieneekö muutamassa vuodessa makuaistini baariporukan seurassa monipuolistunut (silloin juotiin Irish Coffétakin) tai ikä tehnyt tehtävänsä, en tiedä. Mutta en vieläkään itse ikinä Porteria ostanut.
Koffin Porterista ja minusta tuli vihdoin ystäviä 2000-luvun alussa. Tämä oli suklaan ansiota. Luin jostain, että Portteri ja tumma suklaa sopi yhteen. Meillä oli duuniravintolassani valikoimassa Portteria. Ja valuva, tuhti suklaajälkkäri. Maistoin ne yhdessä. Voilá! Yhtäkkiä Portteri olikin hyvää. Todella hyvää.
Ja kun sitten menin Koffille töihin, niin ihastukseni Porteriin muuttui elinikäiseksi ystävyydeksi. Silloin myös tajusin, että itse asiassa koko olut on oluttyypiltään imperial stout, vaikka portteri nimessä onkin. Kokonaisuutena olut on siis paahteinen 7,2% pintahiivaolut, jossa on käytetty pilsner-, münchener-, väri- ja ruskeamallasta. Katkerohumalointi on tehty Zeuksella ja Herculesilla, aromihumalointi Saazilla.
En juo vieläkään Porteria (tai tummia, tuhteja oluita yleensäkään) paljon, mutta sillä (ja niillä) on vakiopaikka suklaan vieressä ja talven lämmikkeenä lasissani. Minulla on myös piilossa eri vuoden Portereita, vanhin vuodelta 2008. Se avataan ensi vuonna.
Juon Porteria maun takia, mutta pidän siitä myös historian takia. Rakastan tarinoita, joten Porterin alkuperä vuodelta 1957 ja tarina hiivan salakuljettamisineen on minusta kiehtova. Oluena portterihan on myös yksi teollisen oluenteon vanhimpia olutyyppejä. On kiehtovaa ajatella, että samalla kun minä juon portteria Helsingissä, on sitä juotu siellä jo 1800-luvullakin.
Enkä ole ainoa, joka Porterin tarinoista pitää. Olutbloggareista monikin on liittänyt tähän olueen tarinan tai pari. Tykkään.
Uuden vuoden aatoksi ehtii vielä tehdä Sinebrychoffin Porterin seuraan helpon suklaaherkun eli Rocky Roadin. (tähän saa myös joulun konvehdit mukaan).
Rocky Road
300 g tummaa suklaata, 1 dl pähkinäsekoitusta, loput joulukohvehteista paloiteltuna, 1 dl vaahtokarkkia, 1 dl kuivattuja karpaloita. (myös kaakaonibsit, suolapähkinät, toffee tai keksinpalat käyvät).
Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää sulan suklaan
joukkoon pähkinäsekoitus, konvehtipalat,
pieneksi pilkotut vaahtokarkit ja kuivatut karpalot. Vuoraa
uunivuoka leivinpaperilla, kaada suklaamassa vuokaan ja laita kylmään
kovettumaan pariksi tunniksi. Murra/leikkaa palasiksi ja tarjoa portterin, stoutin tai imperial stoutin kanssa. Sinebrcyhoff Porter käy hyvin.
Hyvää uutta vuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti