lauantai 5. joulukuuta 2015

Olutta ja juustoa Brewdogissa


Aina kun jossain sanotaan olut ja juusto - minä juoksen sinne. Joten kun Brewdog Helsingissä järjestettiin olut&juusto-tasting, siellä oltiin!

Oluet ja juustot sopivat todella hyvin yhteen maullisesti, ja niillä on myös yhteinen historia. Ensinnäkin kun juuston valmistus on ensimmäinen biokemiallinen prosessi, niin oluen valmistus on sitten heti seuraavana. Olutta ja juustoa on myös valmistettu aikojen alusta samoissa paikoissa ja syykin on ollut sama: säilöntä, Oluen avulla on säilötty mallasta ja saatu juotavaa, kun taas juuston valmistuksessa on säilötty maitoa ja saatu syötävää.

Luostarit, joissa oluenvalmistus kehittyi jo varhaisessa vaiheessa, olivat myös juustonvalmistajia. Ja monessa tehdään juustoa vielä nykyäänkin. Joitain juustoja siellä harjataankin oluella. Voiko täydellisempää olla.  Suomessakin on olutta ja juustoa valmistettu kotona niin kauan kuin täällä on ollut asutusta. Molempien valmistus oli naisten työtä (jes).   Joten, olut ja juusto vaan sopii yhteen - myös historiansa puolesta.

Maullisesti voin sanoa, että monasti olut ja juusto sopivat paremmin yhteen kuin viini ja juusto. Perustelen:

- Oluen hiilihappo raikastaa juustoa, koska hiilihappo missä tahansa juomassa pyyhkii makumuistin, joten suupala maistuu aina ensimmäiseltä.
- Oluen makeus vastaa herkkujuustojen suolaisuuteen.
- Oluen alkoholi (herkkujuustojen kanssa kannattaa pääsääntöisesti maistaa vahvoja oluita) pyyhkii juuston rasvaisuuden suusta.
- Oluen katkero vastaa tiettyjen juustojen makeantuhtiin aromiin.

Omat suosikkini olvat erilaiset belgialet happamasta makeaan, barley winet, tuhdit stoutit ja porterit sekä sitrusmaiset IPAt. Saisoneita ja sitrusmaisia vehnäoluita unohtamatta.




Mutta tastingiin: Brewdogiin saapuessamme meidän otti vastaan aina niin ihana Amanda. Meitä oli paljon, sekä jo oluesta jotain tietäviä että siitä kinnostuneita. Hyvähyvä.

Amanda kertoi ensi vähän Brewdogista yleisesti ja sitten keskityttiinkin pääasiaan. Amanda on itse juuri valmistumassa oleva kotitalousopettaja, olemme opiskelleetkin yhdessä (katso vaikka), joten tastingissa tuli paljon hyvää tietoa myös juustoista. Ja tietysti oluista.

Ensimmäinen juusto oli kypsytetty vuohenjuusto, Bethmale Chevre, maukas kovahko juusto. Sen seuraksi oli valittu Brewdogin Dead Pony Club. Kiva aloitusyhdistelmä, vaikka en oluen kova ystävä olekaan. Tiesittekö muuten, että lehmänmaito- ja vuohenmaitojuustoissa on eri rasvahappo-koostumus. Vuohi on myös ollut aikaisemmin kotieläimenä kuin lehmä.

Seuraava juusto oli ihanan kinuskinen ja suolarakeinen vanha gouda, Reypenar V.S.O.P. Gouds ja sen kanssa Iso-Kallan Mestari Stout 6%.  Hyvä yhdistelmä, kun stoutin paahteisuus keventää juuston makeutta. Ja opin taas uutta, juuston suolarakeisuutta (esim. parmesanissakin) kutsutaan juustokristalliksi. Ihana nimi. Suolarakeisuus taas tulee tietysti siitä kun kypsyessä neste juustosta haihtuu.  Mestari Stout on hyvä perusstout, tasapainoisen paahteinen aromiltaan.

Sitten oli vuorossa 18 kuukautta kypsynyt comté-juusto, ja yksi tastingin suosikkioluistani Cuve De Jacobins, belgialainen red ale (5.5%), jota on kypsytetty 8 kk konjakkitynnyreissä. Comte on itä-ranskainen juusto, jossa on kahden eri lehmärodun maitoa. Juustossa on erittäin tarkat laatukriteerit, ja jos juusto ei saavuta niitä, se myydään ranskalaisena gryérenä.  Tämä yhdistelmä oli todella hyvä yhdessä, juusto ja olut sulivat toisiinsa täydellisesti. Olutta voin hyvin juoda myös pelkästään, hapan ja hedelmäinen, runsasarominen olut sopii nautittavaksi pelkästäänkin.

Viimeiselle juustolle oli kaksi eri olutta; Green Flashin Barley Wine (10,9%), joka oli aika jenkkityyppinen BW sekä Brewdogin Abstract sarjan nro 19 rommitynnyrissä kypsytetty Black Saison (13,1%). Juusto itse oli englantilainen stilton, joka on lempijuustojani. Tästä juustosta opin, että vaikka Englannissa on kylä nimeltä Stinton, juustoa ei tiedä siellä päinkään, vaan 1200-luvulla joku löysi juuston muualta ja sitä ruvettiin myymään juuri Stintonissa. Hassua. Legendan mukaan jos syöt stiltonia illalla, näet villejä unia. Kannattaa kokeilla jouluna! Stiltonin ja barley winen yhdistelmä oli ihan ok, (itse en noista jenkkihumaloiduista barley wineistä niin välitä), mutta nro 19 ja juusto oli todella taivaallista.

Lopuksi tietysti maisteltiin kaikkia oluita ja juustoja ristiin, ja nro 19 toimi todella hyvin myös goudan kanssa, muuttaen goudan maun vielä monimuotoisemmaksi. Oluesta taas tuli esille vielä enemmän hedelmäisiä aromeja. Ja belgialainen red ale oli myös todella jees itse asiassa kaikkien juustojen kanssa (tosin minä rakastan näitä happamia aleja, joten voi olla tässä puolueellinen).

Amandalle kiitos erittäin eläväisestä ja asiantuntevasta esityksestä. Oli tosi kivaa. Kannattaa tulla Brewdogiin vaikka tammikuun olut&suklaa-tastingiin. Minäkin tulen.

Ps. Ilta päättyi maukkaaseen iltapalaan lähikuppilassamme Baskeri ja Bassossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti