keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Nutella-suklaabrownie. No huhhuh


Tämä on ihana. Ja helppo. Emmäkestä.

Sunnuntaina söin tätä aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi. Koska sitä oli.

Että näin.







Nutella-sulklaa brownie

200 g tummaa suklaata, 200 g voita, 4 kanamunaa, 3 dl palmu/ruokosokeria, 1 tl vaniljasokeria, 2 rkl perunajauhoja, 1 dl Nutella-tahnaa


Laita leivinpaperia irtopohjavuokaan niin että leivinpaperi tulee reilusti yli. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Vaahdota sokerit ja kananmunat, lisää voi norona koko ajan sekoittaen, jonka jälkeen siivilöi perunajauhot. Kaada vuokaan ja laita kahdella lusikalla runsaasti Nutella-nokareita taikinan päälle. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa noin 25-30 minuuttia, kunnes kakku on keskeltä ihan vähän tutiseva. Malta jäähdyttää kunnolla, koristele tomusokerilla ja nauti. 

Juomana vastapainoksi puolikuiva omenasiideri kuten vaikka  Crowmoor Apple tai puolikuiva, voimakas omenasiideri kuten Westons Vintage Cider 2014. 

Ps. Jos sitä jää, niin seuraavana päivänä se on vielä parempaa. Vaikka portterin kanssa.

Ps. Kuulin että Nutellaan menee 1/2 koko maailman hasselpähkinätuotannosta. Ei ihme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti