sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Tryffeliä, hummusta ja viiniä
Välillä on kiva juoda viiniä. Nyt kun syksy etenee, niin punaviini astuu kuvaan. Mitähän helppoa ja hyvää sen kanssa tänään syötäisiin?
Tryffelilihapullia ja härkäpapuhummusta pitaleivän päällä.
Pitaleivät
2 dl kädenlämpöistä vettä, 1 ps kuivahiivaa, 1 tl suolaa, 5 dl vehnäjauhoja, 2 rkl öljyä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sitten vesi. Vaivaa taikinaa voimakkaasti käsin tai yleiskoneella. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa noin puoli tuntia. Kauli taikinasta ohuita (noin 1–1,5 sentin paksuisia) leipäsiä. Paista leipiä 250 asteessa noin 7 minuuttia.
TAI käytä valmiita leipiä. Sekin on joskus ihan jees.
Tryffeli-lihapullat:
400 g luomujauhelihaa, 1/2 tl savupaprikajauhetta, 1 tl juoksevaa huonajaa, 1 tl kuivamausteita (oreganoa, meiramia ja rosmariinia), hieman suolaa ja mustapippuria, 2 rkl oliiviöljyä, 2 tl tryffeliöljyä.
Sekoita kaikki aineet yhteen, teen massasta pieniä lihapullia. Laita öljyttyyn uunivuokaan ja paista noin 20 minuuttia 200 asteessa.
Härkäpapuhummus:
2 dl härkäpapurouheseosta (mm. Verso), noin 2.5 dl vettä, 4 rkl öljyä, 3 dl korianteria(löyhästi yrtistä nypittynä), 1 rkl palmusokeria, suolaa ja mustapippuria.
Liota rouheseosta 15 minuuttia vedessä. Lisää muut aineet ja sekoita sauvasekoitimella tasaiseksi. Mausta suolalla maun mukaan. Anna olla hetki viileässä.
Lisäksi kaksi suippopaprikaa paahdettuna, pari kourallista babypinaattia, suolattuja cashew-pähkinöitä sekä chilirouhetta.
Kokoa leipäset laittamalla ensin hummusta, sitten pinaattia, lihapullat ja lopuksi pähkinät. Koristele chilirouheella.
Juomaksi Campo Viejo Reserva 2008, kivan tasapainoinen punaviini Espanjasta. Nahkainen, mutta kuitenkin hedelmäinen viini tukee lihaisia makuja, maussa olevat kuivatut hedelmät taas pehmentävät pinaatin ja paprikan aromeja. Bueno, sanon minä.
Tämä resepti osallistuu OivaPari-kisaan, jossa etsitään viinille maukasta pikaruokaparia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ooh, ihanalta näyttää!
VastaaPoista-Heidi
http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/
Näyttää ja kuulostaa ihan mielettömän hyvälle! Joku kerta mä vielä kutsun itseni teille syömään. Ja juomaan.
VastaaPoistaIhana resepti, Aniko!
VastaaPoistaKiitos! Ja Hanna, oi tulkaa joku kerta, sovitaan päivä. Pääset istumaan seepratuoleille....
VastaaPoista