perjantai 5. syyskuuta 2014

Paprikapossukylkeä


Minä pidän possusta. Sekä eläimenä että lihana. Hyvässä possunlihassa täytyy valmiina olla rapeutta, mehukkuutta ja ilmautta oikeassa suhteessa. Nyt oli.

Sain Kotitilalta keväällä luutonta grillikylkeä. Voi että kun hyvää.




Haluttiin saada possusta parhain irti. Itse pidän possun lihasta savun maun kanssa, mutta vähän makeana. Siitä lähdettiin. Mika otti palmusokeria ja savustettua paprikajauhetta. Nämä olivat must. Sitten katsottiin muu maustekaappi läpi.

Leikattiin possun rasvaan syvät viillot. Hierottiin huolellisesti possunen kauttaaltaan yhteen sekoitettuna; 1 rkl palmusokerilla, 1 rkl paprikajauheella, 1/2 rkl savustetulla paprikajauheella, vanhalla rakkaallani 1 tl Old Bay-mausteseoksella sekä vähällä suolalla ja pippurilla.




Siinä se lepää hetken, possunen.

Sitten folio päälle ja uuniin, noin 150 asteeseen, pari-kolme tuntia. Folio pois ja kovalla lämmöllä vielä ainakin 10-15 minuuttia, niin että saadaan pinta rapeaksi.





Oli kuulkaa rapeaa ja mehukasta ja ilmavaa. Ja maukasta. Seurava vihreää salaattia, chilimajoneesia ja hyvää leipää. Juomana oman kotipanimon,  Donut Island Brewingin Pacific Pale Ale, jonka sitrusmainen katkeruus leikkasi hyvin lihan rasvaisuutta.  Niin yksinkertaista. Ja hyvää.

Tämä resepti osallistuu Kotitilan lihaa parhaimmillaan-blogikilpailuun. Liha saatu Kotitilalta.



Ps. Katso kisan aikaisempi resepti, nyhtöpossu&chipotleleipä. (klik)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti