torstai 2. huhtikuuta 2015

Lammasta ja olutta pääsiäiseksi!


Yksi parhaista pääsiäisen lammasresepteistä on kokkiystäväni Jukiksen käsistä.  Resepti on niin hyvä, että tottakai se on myös omassa Yks Olut-kirjassani.  Alunperin resepti on tehty duunin tarpeisiin, mutta se on niin hyvää, että sitä voi tehdä vuosi vuodelta pääsiäiseksi, eikä siihen kyllästy ikinä!



Haha, resepti on vuodelta 2008, jolloin olin ekaa kertaa raskaana. Ja se näkyy.

Kuorrutettu lampaankare, olutkastike ja piparjuuriperunat

800 g lampaankaretta, tomaattitapenadea, kourallinen pistaasipähkinöitä

Kareen marinadi
1 dl tummaa olutta, meillä SFF&Brooklyn Two Tree Porter, 1 sipuli, 1 valkosipulinkynsi, 1 laakerinlehti, suolaa, sokeria

Olutkastike
1 dl tummaa olutta, meillä SFF&Brooklyn Two Tree Porter, 2 dl lihalientä, maissisuurusta (Maizena) pakkauksen ohjeen mukaan, sokeria, suolaa, pippuria, laakerinlehti, timjamia

Piparjuuriperunat
noin 4-6 perunaa, 1 rkl voita, 1 rkl tuoretta raastettua piparjuurta, tuoretta persiljaa

Pilko sipuli ja valkosipulinkynsi silpuksi. Sekoita marinadin ainekset ja marinoi karetta
vuorokausi. Ota kare jääkaapista, pyyhi marinadi pois ja paista kareen pintaan väri
pannulla. Sekoita murskatut pistaasipähkinät tomaattitapenadeen. Kuorruta kare tapenadella ja laita se uuniin. Paista 180 asteessa, noin 8-12 minuuttia tai hiukan kauemmin, jos haluat kareen kypsempänä.
 Laita kastikeainekset kasariin ja kiehauta. Suurusta maissisuuruksella. Tarkista maku ja mausta.
 Keitä perunat al denteksi (vähän koviksi), jäähdytä ja paina ne sormella hiukan litteiksi.
Laita pannulle voi ja piparjuuri ja paista perunat siinä. Lisää lopuksi persiljaa. Aseta tarjolle karetta, kastiketta ja perunoita.

Juomaksi tummaa olutta, lageria, porteria tai imperial stouttia, meillä edelleen Two Tree Porteria. Ihanaa pääsiäistä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti