Duunissa sain uuden tietokoneen ja sieltä olivat hävittäneet kaikki kuvankäsittelyohjelmat (höh). Kaikki ihanat uudet jutut ja kuvat ovat vielä käsittelemättä, enkä pääse niitä tekemään. Nyyh.
Siispä tämän sattumuksen ja ja kevään kunniaksi laitan pari kevyempää ohjetta. Noin 5:2 ruokavalion henkeen.
Keväinen chili con carne.
Jos joku ei tiedä mikä tuo 5:2 ruokavalio on, niin kerrottakoon että siinä syödään täysin normaalisti viisi päivää viikossa ja paastotaan 500 kalorin voimin kaksi päivää viikossa. Paastopäivinä syödään kyllä, mutta hyvin vähän. Tämän 5:2 pätkäpaaston on tehnyt tunnetuksi lääkäri
Michael Mosley ja se on levinnyt ympäri maailmaa. Mosley on julkaissut aiheesta tästä aiheesta useita kirjoja ja kertoo 5;2 paaston muuttaneen hänen oman elämänsä
täysin.
Olen itse kokeillut tätä painonhallintatapaa, ja hyvin se toimii. Eikä tarvitse ajatella ruokaa rai sen rajoittamista kuin kaksi päivää viikossa. Paastopäivinä syödään vain kasviksia ja proteiinia, pari pientä ateriaa päivässä. Itse huomasin, miten paastopäivinä pystyy huomioimaan oman tunne/tylsistymis/tunne-syömisen kipukohdat. Ja ehkä muuttamaan niitä. Paastopäiviä pystyi muuttamaan viikolla sen mukaan, miten muuta ohjelmaa oli.
Itse tein niin, että minulla oli muutama perusresepti, joita sitten muuttelin. Vaikeinta oli aina muistaa, että juomissakin on kaloreita, joten vaihdoin paastopäiviksi kahvin kofeiinittomaan teehen. Ja teen makeisiin, vaniljalla ja lakritsinjuurella varustettuihin vaihtoehtoihin. Kun tuli makeanhimo, nämä teet auttoivat aika hyvin. Kuin myös pakastemarjat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti