keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Taste of Stockholm!


Hahaa, sain pienen kirin tämänkesäiseen Taste of Helsinki-tapahtumaan, kun vierailin viime viikolla Nellan kanssa samanhenkisessä Smaka på Stockholm-tapahtumassa.



Tapahtuma oli todella paljon isompi, kuin Suomessa. Kaikilla tavoin, enemmän jengiä, enemmän ruokakioskeja, enemmän juomia.  Tapahtuma oli myös hyvin perhelähtöinen ja skidejä juoksentelikin ympäriinsä runsaasti.

Erona oli myös se, että Stockiksessa oli hyvin erityyppisiä ruokia: paljon erilaista etnistä, ihan perinteistä katuruokaa, jäätelökiskoja ja sitten niitä fine dining-paikkoja. 

Itse rakastan (Ja onneksi Nella myös) tämäntyyppisiä tapahtumia, joissa voi syödä paljon kaikkea pientä, erilaista hyvää. Voittaa yhden ison annoksen syömisen 6-0-.



Meillä oli niin nälkä että säntäsimme ekalle kojulle hankkimaan heti samosat. Emme pettyneet.


Paikalla oli myös kaikenlaisia paikallisia musiikkitähtiä. Ei mitään hajua ketä.


Ravut ja aioli oli hyvää. Rakkaus oli ilmaista!


Sen verran vedettiin tietysti kotiinpäin, että kun näimme Ahvenanmaan kojun, sieltä hankittiin lohitahnaa näkkärillä, juustoa ja tyrnihilloketta. Suomeksi.



Paikalla oli myös oma kokonainen osastonsa oluelle. Ja paljon ihania oluita.



Siinä on, rapuja ja aiolia. Vähän tahmaista, mutta niin hyvää Brooklyn East India Pale Alen kanssa.



Muutkin olivat huomanneet olutosaston houkuttelevuuden.



Todella hyvä bbq-kana wrappi. Erikoiskikka; tortilla oli paadettu parilalla ennen täytteiden lisäystä. Kokeillaan tätä myös kotona!

Söimme myös intialaista, ja varmaan kaikkea muutakin. Ja nautimme. Kannattaa mennä ensi vuonnakin.

Ps. Tapahtuma oli myös ilmainen, propsit siitä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti