torstai 26. kesäkuuta 2014

Syntymäpäivänä suklaa&kirsikkakakku ja muita herkkuja


Andi täytti tällä viikolla jo kuusi vuotta (nyyh, kohta se muuttaa pois kotoa). 

Tätä juhlittiin kavereiden ja suvun kanssa viikkoa aikaisemmin.



Uusi kakkututtavuus oli Suklaa&Kirsikkakakku

200 g tummaa suklaata, 200 g voita, 4 kanamunaa, 3 dl palmusokeria, 1 tl vaniljasokeria, 2 rkl perunajauhoja. Kuorrutukseen 2 rkl kirsikkahilloa (muutkin hillot käy) ja 100 g tummaa suklaata. Päälle iso kasa kirsikoita.

Laita leivinpaperia irtopohjavuokaan niin että leivinpaperi tulee reilusti yli. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Vaahdota sokerit ja kananmunat, lisää voi norona koko ajan sekoittaen. Siivilöi mukaan parunajauhot. Kaada vuokaan. paista uunin kesiosassa 200 asteessa noin 15-25 minuuttia, kunnes kakku on keskeltä ihan vähän tutiseva. Malta jäähdyttää kunnolla. Sivele ihan ohut kerros hilloa kakun päälle. Kuorruta sulatetulla suklaalla.  Jähmetä suklaa viileässä(itse tein kakun päivää ennen, se on parasta näin). Lisää pestyt ja kuivatut kirsikat kakun päälle juuri ennen tarjoilua.

(kakkumallina Lotte)



Viime vuodelta oleva vanha tuttavamme hamekakku tehtiin myös.



Kaurakeksit tehdään joka vuosi. Samoin juustotangot. Ja muffinsseja. Kaikki ovat aina kaikkien lasten suosikkeja ja säännöllisesti loppuvat kesken. 

Tänä vuonna tein myös  brownieta, mutta koska käytin jotain halpaa konvehtijämäsuklaata, brownie ei jähmettynyt. Joten siitä tehtiin lusikoitavaa. Kyllä sitä keinot keksii.



Ongintaakin oli.

Tigeristä saa ihan parhaat ja halvimmat ongintalahjat. Jokaisessa pussissa on saippuakuplajuttu (kolme kahdella eurolla), yksi ilmapallo ja laku. Pussit Pinosta. Hienot.

Kiitos taas Lehtisille niin Espooseen kuin Helsinkiin, Tydelle, Taran jengille, Karkki-Katrille ja Annalle!

2 kommenttia:

  1. Hyvät partyt. Kaikkea oot ehtinyt tehdä!

    VastaaPoista
  2. Tänä vuonna ehtikin hyvin, koska kaverisynttärit oli ulkoitettu Taitoliikuntakeskukseen. Ihanaa, siellä oli tarjoilut, ohjaajat ja temppuohjelmaa, ei tarvinnut mitään tehdä, paitsi kakku ja lahjapussukat. Suosittelen!

    VastaaPoista