lauantai 28. kesäkuuta 2014

Suomen kesän herkut ja puuhat


Juhannuksena syötiin taas. Paljon.

Mutta tehtiin muutakin.


Juotiin kuoharia ja syötiin mansikoita kun aurinko pilkahti pilvien takaa. Marqués de Monistrol Semi Seco, puolikuiva cava  ja suomalaiset mansikat. Täydellistä.


Nostettiin perinteisesti lippu.


Käytettiin kumisaappaita. Koko ajan. 


Marinoitiin kanaa:

Omena&siiderimarinadi

3 dl omenasiideriä, 1/2 dl oliiviöljyä, 2 rkl sitruunamehua, 2 rkl hunajaa, 1 tl provencen mausteseosta, 1 omenaviipaleina, suolaa ja mustapippuria. 

Sekoita marinadin ainekset ja kaada kanafileiden päälle. Lisää omenaviipaleet. Anna marinoitua pari tuntia.


Grillattiin. Ja grillattiin.


Andi poimi kukkia.


Atti seikkaili.



Syötiin kanahampurilaisia. Marinoidut, grillatut kanafileet, paahdettua pekonia, salaattia, ihanaa feta&avokado&kurkkusalaattia, majoneesia ruisleivän välissä. Juomana Brooklyn Lager, lempilagereitani. 


Pelattiin Afrikan Tähteä. Mika voitti 9 peliä kymmenestä.



Leikittiin supersöpöjen kreikkalaisten kissanpentujen kanssa.



Oltiin ulkona sateessa. 


Riehuttiin sisällä. 


Syötiin supersitruunaista kakkua, jonka Andi teki. 

Sitruuna&limekakku

3 kanamunaa, 1 sitruuna, 1 dl rypsioljyä, 1 dl kookosöljyä, 2,5 dl sokeria, 2 rkl vaniljasokeria, 2,5 dl vehnäjauhoa, 1 tl leivinjauhetta, 2 rkl jugurttia. 

Kuorrutus: 1 lime,tomusokeria, 3 rkl vettä, 4 tippaa keltaista elintarvikeväriä

Raasta 1 sitruunan kuori ja purista siitä mehu. Laita kuoriraaste, öljyt ja sokeri kulhoon ja vatkaa. Lisää munat yksi kerrallaan. Siivilöi joukkoon jauhot, joiden joukkoon olet sekoittanut leivinjauheen ja vaniljasokerin. Lisää jugurtti ja sekoita. 

Laita suorakulmaiseen vuokaan leivinpaperin päälle. Paista noin 25 minuuttia 180-asteessa. Kakun pinta on kypsänä kiinteä ja ihan hieman ruskeapilkullinen. Ota uunista ja anna jäähtyä. 

Raasta limen kuori ja purista siitä mehu. Sekoita tomusokeria Tee kuorrute sekoittamalla kuoriraaste, limemehu ja vesi. lisää tomusokeria niin paljon, että muuttuu voidentavaksi. Voitele kakku kuorrutteella viileänä. 


Uhmattiin säitä ja juotiin kahvia terassilla.


Keikuttiin ja kiipeiltiin.




Maistettiin hämärässä oluita. Aivan paras Lervig & Magic Rock Farmhouse IPA.  Maamainen, tallimainen, mutta sitrusmaisen virkistävä.

Tälläinen se Suomen kesä on. Tänä vuonna.

Ps. Cava saatu blogin kautta. Oluet Brooklynia lukuunottamatta olutkirjan testiin. Kiitos Vesa.

2 kommenttia:

  1. Hei, hauska sattuma että ihan sama Hai-väripari löytyy täältäkin ;) ja ahkerassa käytössä maalla näillä lomakeleillä. Meillä vaan pohjien pitävyys kadoksissa märällä ruoholla terv nimim. sunnuntaina livettiin molemmat kerran pyllylleen

    VastaaPoista
  2. Oho. Toivottavasti ei sattunut. Meillä ei onneksi käynyt niin....

    VastaaPoista