torstai 30. tammikuuta 2014

Teurastamo - siellä on kaikkea!


Lempipaikkojani maailmalla ovat Kööpenhaminan Kodbyen (klik) ja New Yorkin Meat Packing District. Siksi tervehdinkin ilolla pari vuotta sitten Helsingin Tukkutorille avattua Teurastamoa (klik).  Kesällä ihan ehdoton hengauspaikka. Talvella, kylmässä vaan tuntuu että Punavuoresta on pitkä vaellusmatka Kalasatamaan asti....

Onneksi sain syyn tulla kaupungin poikki Teurastamoa taas katsomaan - nimittäin kutsun maistamaan Teurastamon Parhaita viime lauantaina useiden kanssabloggareiden kanssa.


Roslundin burger, nyhtönä ja "perinteisenä" käytiin läpi. Tottakai.  Paras burgeri Helsingissä.


Kellohallin ravintolasta, jota nykyään pyörittää A21 Flavor Studion porukka, saatiin alkumaistiaiset.  Söpö.



Ihana tuoksuvaa kahvia Helsingin Kahvipaahtimolta. 


Kahvisäkit ovat kiehtovia. En tiedä miksi.



Pasta-factorysta tuorepastaa. saatiin myös maistiaiset kotiin. Niistä tuli paras lasagne ever.




Tuoretorilla. Siellä oli myös hunajasuklaata. Ikinä en ole ennen kuullut.




Kiinalaista katuruokaa HO´s Foodissa. 




Flavor Studion erinomaisia drinkkejä. Jätkät ovat alan mestareita. Ja sen kyllä huomaa.

Vierailimme myös MakuMakussa, josta voin suositella kotiin tilattavaa luomuhedelmä-valikoimaa. Hauska idea tilata valikoima hedelmiä, erilaisia joka viikko.  Jädelino on taas pieni jäätelötehdas, joka minulta jäi väliin, mutta kokeilkaa te!

Oma rakkauteni syttyi B-Smokeryyn, jossa en ollut ennen käynytkään. Lihaa BBQ-jenkkityyliin. Juuri niin kuin Brooklynin Fette Saussa (klik) . Suosittelen.


Näinhän se on.

Minun tulisi käydä Teurastamolla useammin. Ja aionkin niin tehdä. Olen jo merkinnyt kalenteriini Teurastamon talviriehan 15.2.   Siellä nähdään!

Ps. Teurastamolla on myös luistinrata. #emmäkestä

tiistai 28. tammikuuta 2014

Paprikapaneroitua kalaa arkeen


Ihan paras arjen kalareseptini on unkarilaisittan paneroidut kalafileet. Eli tietysti paprika-paneroidut kalafileet.

Hyvää arkiruokaa pestokasvisten ja kapristahnan kera. Joo.




Tätä tehtiin jo kun olin pieni. Oma mamani teki tätä ruokaa aina pakastealtaasta pyydetystä kalasta (hih).

Paprikapanerointi on tavallista panerointia ohuempi, joten se kanssa kalan maku ja rakenne tulevat kivasti esiin, eikä paneroinnista tule "kuorimaista", vaan kevyen ohut, enemmänkin maustekuorrute. Tätä ruokaa kannattaa tehdä miedonmakuisesta, valkolihaisesta kalasta, kuten esim. seitistä. Itse olen mukana Blogiringin Findus-kampanjassa, joten tässä kohtaa käytin  Finduksen Alaskanseiti Gourmetfileitä.  Valmiita fileitä, varmasti ruodotonta. Helppoa ja hyvää.



Tästä lähdetään. Sulatin alaskanseitifileet kohmeisiksi ja leikkasin osasta "kalapuikon" muotoisia. Skidien takia, you know.

Lisäkkeeksi 

Kesäkurpitsaa, perunaa, paprikaa, oliiveja ja valmiiksi esikeitettyjä mustia papuja uunivuokaan peston kera. 180 astetta ja joku 40 minuuttia.



Paprika-paneroidut seitifileet 

1 pkt Findus Alaskanseiti Gourmetfileitä, 1/2 dl jauhoja, 3/4 dl makeaa paprikajauhetta, 2 rkl korppujauhoja, noin 1 tl suolaa (kalassa pitää olla suolaa), mustapippuria maun mukaan. Öljyä paistamiseen, meillä se oli oliiviöljyä.




Sulatuksen jälkeen fileet kuivataan kevyesti talouspaperilla ja kieritellään paprikajauhoseoksessa.




Siinä ne pikku kalat odottelee pääsyä pannulle.

Paistoin paneeratut fileet runsaassa öljyssä, keskilämmöllä. Laitoin sitten uunivuokaan kasvisten vuoan viereen hetkeksi, pysyvät näin hyvin kuumana pöydän kattamisen ajan.   Katoin pöydän ja sekoitin kapristahnan.

Kapristahna

2 dl creme fraisea, noin kourallinen pieniä kapriksia, 2 tl kapriksien lientä, suolaa ja mustapippuria.

Sekoita ainekset yhteen ja anna seisoa hetken.




Syömään! Paprika-paneroitua Alaskanseitifileitä, kapristahnaa ja pestokasvikset.  Juomana aikuisille hyvä, sitrusmainen Pale Ale, kuten esimerkiksi Brooklyn American Ale. 




Syökää kalaa. Mekin syömme.

www.blogirinki.fi  YHTEISTYÖSSÄ FINDUS


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Arvosta tarjoilijaa - hän on ravintolan helmi


Ravintolan tarjoilija on paikan vahvin tai heikoin lenkki. Jos arvostat tarjoilijaa, hän arvostaa sinua. Näin on. Siksi laulelenkin Oodin tarjoilijalle! (klik)





Ps. Kuvassa tarjoilemassa ihan minä itse. Jotkut voivat bongata kuvasta myös muita tuttuja....


lauantai 25. tammikuuta 2014

Oliverin lempikeksit


Näitä keksejä skidien serkku Oliver rakastaa. Eikä ole ainoa. Kaikki lapset rakastavat näitä. Aikuisenakin.

Meidän perheessä näitä keksejä on aina nagymaman luona,  isoisoäidin liemikulhossa hyllyn päällä. Skidit osaavat jo kiivetä itse tuolilla tarkistamaan keksitilanteen.



Ruskeat kakut

200 g voita, 150 g sokeria (palmu- tai ruokosokeri on tähän myös hyvää), 2 rkl siirappia, 1 rkl luomukanelia, 1 munankeltuainen (valkuaisesta voi tehdä vaikka marenkipusuja), 1 1/2 tl ruokasoodaa, 5 dl jauhoja.

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muut aineet ja sekoita kädellä kiinteäksi taikinaksi. Pyörittele taikinasta pieniä palloja leivinpaperoidulle uunipellille. Paina jokainen pallo litteäksi haarukalla ristikkäisin viilloin, näin: #

Paista uunissa, noin 200 asteessa noin 10-15. minuuttia. Keksit säilyvät hyvin ja pysyvät mureina, joten niitä voi hyvin tehdä vierasvaraksi, kylävietäväksi purkkiin tai pienien käsien tavoiteltaviksi.



Nämä keksit kyllä  loppuvat aina liian pian.


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Oma työni


Tätä minä teen työkseni, muun muassa.  Katso TÄÄLTÄ. 

Ihan paras työ.




(Kuva. Ari Manninen)

tiistai 21. tammikuuta 2014

Oi. Pekonivoita ja ciapattaa


Sunnuntai-illan välipala. Täysjyvä-ciapattaa ja pekonivoita. Captain Lawrencen Kölsch.




Ciapatat

5 dl vehnäolutta tai vettä, 1 pkt tuorehiivaa, 1 rkl hunajaa, jauhoista puolet Myllärin Ciabatta Jauhoseosta, puolet Myllärin Luomu Täysjyvävehnäjauhoa, suolaa, noin 1 dl oliiviöljyä.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen, lisää hunaja ja anna liuota joukkoon. Vaivaa taikinaan vuoron perään molempia jauhoja, kunnes taikina on kiinteä.  Vaivaa joukkoon myös oliiviöljy lorauksittain, kunnes taikina irtoaa sormista.

Anna kohota lämpimässä noin tunnin ajan. Muotoile pitkänomaisia leipäsiä uunipellille, uunipaperin päälle. Esilämmitä uuni 250 asteeseen ja anna leipäsien kohota sillä aikaa liinan alla.



Pekonivoi

1/2 pkt hyvin rapeaksi paistettua, murustettua pekonia, noin 1 dl pehmeää voita, 1 rkl pieneksi raastettua parmesania, pippuria.

Sekoita kaikki ainekset keskenään.




Murra vielä lämpimät leivät kahtia ja tunge sisälle runsaasti pekonivoita. Anna olla hetken ja haukkaa. Olutta päälle.

Sunnuntai-ilta on tällä täydellinen. Olé!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ravintola Meche - olutta ja syntymäpäivää

Mikä on parasta, mitä miehelle voi tarjota hänen syntymäpäivänään?

Olutta ja ruokaa. Tietysti.

Mika täytti vuosia viime viikolla ja kävimme syömässä erinomaisen Olut ja ruoka-menun ravintola Mechessä.




Alkuun tietysti vähän leipää ja olutta.




Alkuruuaksi lohta, marinoituja katkarapuja&punasipulia, quacamolea. Todella hyvää. ja vaaleaa Lervigin vehnäolutta seuraksi. Täydellinen,



Iloisesti yllättynyt syntymäpäiväsankarihan siinä!




Pääruokana pitkääääään haudutettua vasikanposkea, papuja ja valkopapupyreetä. Ja rapeaksi paahdettua parmankinkkua.  Laitilan Tumma lager. Hyvää tämäkin.

Erikoiskiitos myös tarjoilijalle, hyvä ja kiinnostunut työstään. Tiesi kaiken ja jakoi tietojaan juuri oikealla tavalla.




Sitten oli vielä Comté-juustoa, karamellisoitua saksanpähkinää ja Laitilan Barley Wine. Kehoitan kaikkia oikeasti nauttimaan juustojen kanssa olutta, tuhdit alet ja IPAt, belgialaiset luostarityyliset oluet (Leffe, Chimay) sekä barley wine ovat usein parempi vaihtoehto kuin moni viini.

Jälkkäriksi suklaa&taatelikakkua ja Laitilan Imperiaali Stout. Kaikki meni, niin kuin kuvasta näkyy.....




Sitten vielä digestiiviolut Kloster 2012 vuosikertaa.

Oivallinen illallinen, kaiken kaikkiaan.


Ps. Olut ja ruoka-menu ravintolassa 18.2. asti. Viekää miehenne.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pro Gaala 2014


Tällä viikolla juhlittiin ravintola-alan osaajia oikein olan takaa. Pro Gaalassa Finladia-talolla.

Hahaa, minäkin olin siellä. Ja oli siellä yli viisisataa muutakin ravintola-alan vaikuttajaa, sidosryhmää ja alan ammattilaisia.


Puku on vintage muotinäytöspuku (ei siis tuotannossa) Ivana Helsingiltä. RAKASTAN tätä pukua.



Alkumaljoina Finlandia-talolla laakeasta shamppislasista hyvää.



Juontajavalinnat olivat todella onnistuneita. Ihana Meri-Tuuli ja hauska Jukka Hildén.




Alkuruuaksi hummerivanukasta, kuhaa ja simpukkasalaattia. Valkoviiniä.  Keittiöstä kerrottiin, että paikalla oli 13 kokkia ja kaksi keittiöpäällikköä toteuttamassa menuta koko jengille. Aika määrä.  Tarjoilijoita oli myös aika hyvä setti. Oma tarjoilijani oli hyvin hauska, ulkomaalaisen mies. Erinomainen heppu kaikin tavoin. Terveisiä!



Toisena alkuruokana tuhti, ihanan suolainen sipuliliemi ja juureksia, sekä kuutioina että soseena. Juomaksi tummaa olutta. Pidän aina tuosta tavasta, että liemi tarjoillaan pöydässä kaataen. Se on jotenkin hauskaa.

Pääruuaksi oli härän rintaa, kiletä ja fileetä. Ei niin kuvauksellisen näköinen annos, mutta maukas ja onnistunut. Tietysti sen kanssa sitten punaviiniä.

Keittiöpäällikkö kertoi, että eräänä punaiena lankana menussa oli suomalaisuus, juureksien käyttö ja muiden talvisten raaka-aineiden hyödyntäminen.  Se näkyikin alkuruokaa huolimatta koko manussa.




Pöytäseurueeni oli kaikista kivoin; Mariaana, Sanna, Tuomas, Hannu ja Heli. Hauska seura on kuitenkin juhlan ydin eikö?



Väliruokana tyrnigranita. Ja viihdettä.  Imitaattori Jarkko Tammisen Stars-showsta pyöri palasia. Just hyvä ohjelma, hauskaa ja lyhyttä.

Jälkiruokana taas kurpitsakakkua, puolukkasorbettia(tosihyvää) ja omenakreemiä. Vin Santoa seuraksi.

Tärkeintä oli kuitenkin ravintola alan "Oscareiden" valinta. Palkinnnon saivat mm. paras baarimestari (ihan lempibaarimestari, aina niin hyvännäköinen Greta Grönholm), paras ravintolakokki, päällikkö ja moni muu. Voittajia löytyy mm. Chef&Sommelieristä, Murusta ja vaikka mistä.

Oma suosikkipalkintoni oli lehdistöpalkinto, joka meni suurtalouskokkisarjaan, Mikko Vesalalle Sodexoon. Hän tekee niin hyvää ruokaa paikallisella poliisilaitoksella (ja vankilassa), että yksi putka"asiakas" oli erikseen palautteessaan maininnut, miten saatu ruoka "oli parasta mitä missään vankilassa tarjotaan". Hahah. Vakavasti ottaen, olen onnellinen, että suurkeittiö-puolita nostetaan myös, syöväthän suomalaiset suurimman osan ravintolaruuastaan juuri suurkeittiöissä, työlounaina.

Katsokaa kaikki palkitut TÄSTÄ. 

Ps. Olinpa tuolla viime vuonnakin, silloin Harrin kanssa. Eri puku, sen voi nähdä TÄÄLTÄ. 


torstai 16. tammikuuta 2014

Köyhä miehen Pina Colada


Tuorepuristettu appelsiinimehu. Oi. Kookosmaito. Oi.


Kookos-appelsiinijuoma. Oi. OI.



1/2 tuorepuristettua appelsiinimehua, 1/2 kookosmaitoa (tai syntistä kookoskermaa), hyppysellinen vaniljasokeria. (Perjantai-iltana loraus rommia.) Sekoita blenderissä tai käsin. Nauti kylmänä.

Voi että.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Shopping New York - food&gear


Kun tulin New Yorkista, kaikki naiset kysyi silmät kiiluen:" Vitsi, sä varmaan shoppasit ihan sikana?"

No en. En ehtinyt, kun piti rynnätä kahden miehen kanssa  ravintoloihin ja paikkoihin. Ja Brooklyniin.

Mutta kyllä sitä pikkusen ehti kaupoissakin kierrellä. 



Jo suosikikseni muodostunut, keskikaupungilla Manhattanilla sijaitseva keittiökamapaikka, Fish Eddy. Aina takuuhyvä paikka. Kävin.



Katsokaa, laskukaavakkeen näköisiä keittiöpyyhkeitä. Arvatkaa, onko minulla myös. 



Kaikkea ihanaa.


Ihan meidän kämpän lähellä oli mahtava vanhan tavaran kauppa Olde Good Things. Olisin pystynyt raahaamaan tuolta kotiin vaikka mitä.



Käytiin myös suosikkimarketissani - Chelsea Marketissa.



Lempikauppani - Antropologie. Parasta on mennä paikan päälle, mutta on niillä nettikauppakin. 



Siellä on kaikkea, vaatteita, kynttilöitä, keittiötä, koruja, meikkejä. You name it.



Oliskin siellä aika kauan.



Pojat odotti minua Chelsea Marketin käytävällä. Kärsivällisesti.



Chelsea Marketissa on myös Bowery Kitchen Supply, jossa ammattimasta keittiötarviketta sekä Chelsea Market Baskets, josta ostan aina teetä ja hauskoja tuliaisia. Ja lukematon määrä ravintoloita, joissa myös hengattiin.



Nyt paikassa oli myös taiteilijoiden POP UP- store. Pamela Barskyn hassuja pussukoita. I like. (Löytyy muuten Etsystä, TÄÄLTÄ)



Deleissä ravattiin. Tämä yksi parhaista; Murray´s Cheese Shop Greenwich Villagessa. Paljon juustoa, ja isoniso kypsytyshuone täynnä - juustoa.



Mikä määrä Mash Brothers suklaata. Oi. En ole osannut päättää, rakastanko tätä suklaata eniten suklaan vai käärepaperien takia? Ihan sama.



Juustoja ja juotavaa. Mikäpä sen parempaa. Täällä oli myynnissä myös Sinebrychoffin Porteria, omaa oluttani, olenhan tämän oluen tuotepäällikkö. Ylpeänä myynäläpäällikkö esitteli meille yhtä maailman parhaista porttereista - niin hän sanoi. Olen samaa mieltä.



Union Squarella on viikonloppuisin ruokatorin lisäksi myös tavaratori. Joo.



Pekonisuolaa. Ei voi olla huonoa. Eikä muuten kaneli-suklaa-chipotle-suolakaan.



Juustokauppa East Village Cheese 3rd Avenuella, ihan lähellä asumustamme,  oli ohikulkuyllätys. Erinomaista newyorkilaista sinihomejuustoa. Ja muutakin. Täältä ostin parasta piparjuuritahnaa ever. Ja aurinkokuivattuja tomaatteja putkilossa. Nerokasta.



Samalla kadulla missä asuimme oli luomumarket, Stk.Marks Market.  Ihan parasta, kotinurkkien vieressä kauppa täynnä luomua, herkkuja ja kaikkea.



Brooklynissa uusi tuttavuus oli korukauppa, Brooklyn Charm.  Siellä voi räätälöidä itselleen ihan millaisen korun vaan!



Ensin otat pienen laatikon, kynän ja paperia. Sitten valitset ketjun.



Ja sitten valitset helyt.



Ja jos et osaa päättää, on siellä valmiita korujakin! Kiva konsepti. Tuin sitä dollareilla.



Katukauppiailla oli myytävä joka paikassa eläinhattuja. Joita muuten New Yorkissa käyttivät sekä lapset että aikuiset. Me hankittiin ne skideille. Ei nimittäin ihan ole tyyliäni. No offence, newyorkers. 

Olihan niitä kauppoja pari muutakin: Vaatepuolella katsastan New Yorkissa joka kerta Urban Outfittersin ja American Apparellin. UBssa kekseliästä ja American Apparelissa takuuhauskaa trikoota. Brooklynissa käyn aina Brooklyn Industriesissä, se vaan on lähellä hispterisydäntäni. Ja Muji, sieltä löyti tällä kertaa mm. tohvelit!

Ruokaa ja luomukosmetiikkaa ostan matkalaukun täyteen Whole Foodista. Ja löysin uuden kivan keittiökaupan Sohosta, Sur la Table!

Eli kai sitä sitten kuitenkin tuli vähän osteltua.....

Mitä sitten kannettiin kotiin?


No, tätä kaikkea. Mausteita, Omaba- suunraikastinta isolle Atille, lautasia, keittiökamaa, luomupuuvillasukkia Mikalle, kookos-koskeusvoidetta ja tuoksukynttilöitä. 




Olutkeksejä, viina-suklaata, soijapastaa Sofialle, tulista Tabasco-suklaata. Ja pekonin makuisia jellyrakeita duuniin!

Kivoja juttuja. 

Ps. Edellisen reissun shopautuspaikat löytyy TÄÄLTÄ.