sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Me kaksi - ja olut @donutisland!


Parisuhde-aikaa on monenlaista. Monet käyvät ilman skidejä ulkona syömässä, leffassa, pelaamassa tennistä. Tai jotain.

Me teemme olutta. Yhdessä.

Tämä kuva Mathias Hüffner.

Viimeisin mekaksi-aikamme oli pari viikkoa sitten. Tehtiin olutta. Barley Wineä. Maltailla aloitettiin.



Kauhea homma, joka kerta.



Mallasta, mallasta; Pale alea, Maris Otteria ja karamellia.



Siinä meidän "kolmas" skidi komeileen. 50 -litrainen pikku panimo.




Kun mäskäys on käynnissä, niin jo hymyilyttää. Nyt voi hakea kahvit lähellä olevasta Mlle Mozzarellesta, jossa on välillä tarjolla meidän mäskistämme tehtyä focacciaa.



Sitten käydään humalien kimppuun. Tähän mätettiin Columbusta, Centennialia ja Simcoeta.



Mittaillaan humalamääriä ja maistellaan aikaisempia tuloksia. Hauskaa hommaa.


Sitten katsotaan, miten hyvin resepti ja todellisuus kohtaavat. Yleensä hyvin.





Samalla jutellaan isot ja pienet asiat, haetaan usein Munkkisaarenkadun Fulbarista nepalilaista, kattellaan jo valmiita oluita, ehkä maistetaankin niitä ja aika usein kuunnellaan Atomirottaa.

Aika kivaa.

2 kommenttia: