lauantai 14. helmikuuta 2015
Uusi belgialaistyylinen olutmesta - Rikhard von Trappe
Kävin Harrin kanssa Rikhard von Trappe- nimisen uuden olut(jaruoka) mestan avajaisissa. Tämähän on Hans Välimäen ravintola, samalla tyylillä on avattu jo aikaisemmin August von Trappe Tampereella. Tämän paikalla oli aikaisemmin Rikhards gastropub ja sitä ennen tietysiti Chez Dominic.
Paikka oli oppikirjamaisen belgialaistyylinen tiiliseinineen ja loosheineen. Isot plussat kuparilampuista looseissa, jotka kerrankin valaisevat niin, että menun voi lukea ilman kännykkävaloa. Muutenkin tuo ikkunalooshi oli kiva, mukava ja ikkunoista pääsi katselemaan kadun menoa.
Olutvalikoima oli perinteisen belgialainen, kuulemma lyhyempi kuin Tampereella. Kaikki tarvittavat oluet löytyy, mutta itse olisin kaivannut jotain erikoisempiakin belgi-oluita, tai vaikka muunmaalaisia, belgialastyylisiä oluita. Tai vaikka suomalaisia belgityylisiä.
Juomina avajaisissa tarjoiltiin kuohuvaa sekä oivia viinejä. Vähän mietin sitä, että kun konsepti rakentuu vahvasti (myös) oluelle, niin hassua että sitä ei ollut tarjolla. Mutta älkää käsittäkö väärin, avajaisjuomat kelpasivat vallan hyvin.
Sisustuksessa eniten viehätti se kupari. Ja toisen puolen laattalattia, jonka ottaisin omaan keittiööni ihan koska vain.
Ruokalista vaikutti mutkattomalta ja kaikki maistiaiset menusta mitä saimme, olivat erinomaisia. Oli fritti-turskapullaa (nam), omaa suosikkiani tartarpihviä (tosi hyvää), ostereita, hapankirsikkaa ja ankanmaksapateeta (jossa omaan makuuni oli vähän liian hentoinen maku), skagenvohvelia (nam) ja täyteläistä suklaavanukasta.
Jos tulisin syömään omalla rahalla, itse valitsisin varmaan listalta sinisimpukoita Merimiehen tapaan(ja Hoegaarden-vehnäolutta), härän kuvepihviä grillattuna(ja joku olutlistan Bruneista) tai maukkaan kuuloista naudanmaksaa briossin välissä(ja joku olutlistan Trippeleistä). Jälkkäriksi sitä suklaavanukasta (ja Lindemanns Kriek-olutta).
Hassua tosin oli, että vaikka mestassa korostetaan oluita, niin en löytänyt listalta olutsuosituksia. En tosin viinisuosituksiakaan. Oluet vaan ovat hieman vieraampia ruokajuomina usealle, joten olisi ollut ehkä henkilökunnalle ja asiakkaille helpompi, että olutsuositukset löytyvät ruokalistasta. Pikkujuttu tosin.
Hintataso on ihan normaali noille kulmille, eli voi vielä omalla rahalla mennä.
Meillä oli tosi hauskaa Harrin kanssa. Hengattiin, juotiin ja juteltiin. Kauheasti tuttujakin oli.
Kiitos kutsusta Maria!
Toivottavasti paikka löydetään. Asiaa varmaan auttaa se, että tuolle Kaartinkaupungin alueelle on nyt tulossa useampikin ravintola, mm. Kim Heiniön Blok ja Royal Ravintoloiden Cock. Mitä enemmän ravintoloita, sitä enemmän jengi kiertää katselemassa ja valitsemassa, joten tuo alue vilkastuu varmaan kivasti.
Ps. Tuopillinen-blogi oli avajaisissa myös! Lue vaikka (klik).
Tunnisteet:
Harri,
Helsinki,
olut,
olutjaruoka,
ravintolat,
ruoka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Herkullisen kuuloisia ruokia! Mutta olutsuositukset olisi kyllä paikallaan, hyvä idea.
VastaaPoistaKiits linkistä! :)
VastaaPoista