perjantai 6. joulukuuta 2013

Lempiporkkanakakku&mandariinikuorrute&blogimainontapohdintaa


Tämä porkkanakakku on kulkenut kanssani yläasteelta lähtien. Aina varma tarjottava, sekä lapsille että vieraille. Ja minulle. 



Siis, porkkanakakku. Lisäksi vanilja&mandariinikuorrute.



Tarvitaan: 2 kpl porkkanaa, 1 dl ananasmurskaa, 3,5 dl jauhoja, 3 kananmunaa, 1 dl sokeria, dl palmusokeria (tai muuta tummaa sokeria), 1 tl kanelia, 2 tl leivinjauhetta, 1,5 dl öljyä (ei oliivi), 1 pähkinärouhetta. Korppujauhoja(tai kookoshiutaleita tai pähkinämurskaa) ja voita vuuan voiteluun. Kuorrutukseen 1/2 pkt tuorejuustoa, noin 1,5 dl tomusokeria, 1 mandariini. Kuorrutusta voi tehdä tuplamäärän, jos leivontayleisö tykkää.

Laita uuni päälle. Raasta porkkanat todella hienoksi raasteeksi. Jos raastat pari ylimääräistä porkkanaa, niin lapset saavat siitä alkusalaatin ja sinä mehusta alkusmoothien.

Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet yhteen. Lisää porkkanaraaste, ananasmurska, kuiva-aineseos ja öljy. Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuuassa 175 asteessa noin 20 minuuttia, jos laitat laakeaan vuokaan.




Purista mehu mandariinista. Minä puristin itselleni samalla lasin mandariinimehua. Hyvää ja terveellistä.  Nyt on hyvä käyttää mandariineja tähän, ovat hyvän kirpeitä ja vähän raakoja vielä, joten tuovat kuorrutteeseen kivaa happamuutta, mutta eivät ole niin jyrkän happoisia kuin yleensä tässä käytettävät limet.


Samalla kun kakku paistuu, siivilöi huoneenlämpöiseen tuorejuustoon tomusokeri, mandariininmehu (noin 2 rkl)  ja sekoita. Kuorruta jäähtynyt porkkanakakku ja raasta vähän mandariinikuorta koristeeksi.

Siinä se on kuulkaa. Porkkanakakku vanilja&mandariinikuorrutteella. Iltapäiväkahveille. Illalliseksi keiton kanssa tai ilman. Oi.

Lopuksi hieman blogimainonta-pohdiskelua. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on jonkin aikaa sitten linjannut oman kantansa mainonnan näkyvyydestä blogeissa (löytyy TÄÄLTÄ).  Koska toimin sekä itse bloggarina, että toisaalta markkinoinnin ammattilaisena, joka hyödyntää blogeja (mm. se olut ja suklaa- reseptikilpailu, löytyy TÄÄLTÄ), mietin kovastikin, miten mainonta tulisi näkyä blogeissa rehellisesti ja kaikkia hyödyttävästi.  Minusta on vaan hyvä, jos yhteistyö mahdollisen yrityksen kanssa näkyy ja se on myös yrityksen hyöty.

Mutta bloggarin kiinnostus täytyy olla aitoa ja blogiin sopivaa. Varsinkin harrastelijabloggarina vastuu on blogissa. Itse bloggarina en tee yhteistyötä kuin tuotteiden kanssa, joita voisin ostaa muutenkin tai joita olen halunnut kokeilla. Silloin toteutuu sekä yrityksen intressi (tuotetta käytetään monipuolisesti ja ehkä jopa uudella lailla) ja bloggarin into käyttää tuotetta on aito. Minulle esimerkiksi viime viikolla Alpron kanssa tehty yhteistyöbloggaus(TÄÄLLÄ) oli todella kiinnostava; en ollut käyttänyt tuotteita ennen, joten oli hauskaa kokeilla uutta.  Rakastan kaikkea uutta. Toisaalta, minulle on ehdotettu yhteistyötä myös esim. erilaisten raksufirmojen kautta, mutta sitä taas en koe omakseni, joten en ole lähtenyt niihin. ja sehän on minun valintani, jollekin toiselle bloggaajalle ne voivat olla hyvinkin kiinnostavia.

Muutamia haasteita tässä on jutussa: Monasti samoissa lanseeraustilaisuuksissa on kutsuttu sekä bloggaajia että nk. perinteistä mediaa. Jos toimittaja kirjoittaa tilaisuudesta jutun, niin se on toimituksellista sisältöä, missä ei tarvitse mainita "ilmaista" kestitystä. Jos bloggaaja kirjoittaa jutun, se tulisi mainita "yhteistyönä". Ei se nyt ihan noin voi mennä. Sama jos lähetetään ilman ennakkokyselyjä (alle kympin) ilmaisia tuotenäytteitä, niin media kirjoittaa niistä taas uutuuspalstalle toimituksellista sisältöä, mainitsematta siitä ,että ne on saatu ilmaiseksi. Jos bloggari kirjoittaa samasta asiasta, niin siihen merkitään, "yhteistyössä". Aika hassua.

Sitten on vielä eräs haaste: Olen tässä postauksessa käyttänyt niin kuvissa kuin itse kakussa itse ostettujen aineiden ja välineiden lisäksi kamaa, jota olen saanut blogin kautta Myllärin Luomulta(jauhot) ja Fiskarsilta (mm. kauha, raastin ja sitruspuristin), koska ne ovat todella hyviä. Olen tehnyt molemmille yrityksille yhteystyöpostauksia, jotka olen merkinnyt asianmukaisesti. Mutta esimerkiksi tämä postaushan on ihan itseni tekemä, ilman yhteistyötä. Tulisiko minun silti merkitä blogin kautta saanut tuotteet erikseen? Ei kai käsittääkseni.Mutta nyt tiedätte kuitenkin.

Itselleni  nämä oman harrastelijablogini kautta tulleet yhteistyöt ja tapahtumat ovat olleet antoisia lisiä tähän kirjoitteluun. Aina voi valita, kenen blogin kanssa tekee yhteistyötä.  Tätä asiaa on myös kelailtu monipuolisesti Liemessä-blogissa (TÄÄLLÄ), jonka kanssa olenkin useissa kohdissa samoilla linjoilla. 


Ugh, olen puhunut. Nyt keskityn porkkanakakkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti