Nopeasti meni. Koko vuosi.
Päivänpaistetta ja varjoja. Mutta pääasiassa päivänpaistetta. Kiitollisuutta siitä.
Munkkisaaressa. Ja muualla.
Tammikuussa juhlittiin Aromi-gaalassa Harrin kanssa. Hiukset kiinni, oho!
Mika kävi vähän hiihtelemässä vuorilla. Kahteen kertaan. Ja toi ruokaa!
Skidit piirsi seinälle.
Ja sairasti....
Kävin baarissakin. Riikankin kanssa.
Yksi blogin luetumpia ohjeita syntyi. Kasvislasagne.
Ravintola Helmi, lempiravintolani- ja työpaikkana, täytti 20 vuotta helmikuussa. OMG. Onneksi Tara on hengannut siellä yhtä pitkään kuin minäkin.
Pidettiin crazyhungarianfamilyn kesken naamiaiset. Tässä "ilkeänä, mutta kilttinä" noitana.
Helsingissä oli NÄIN paljon lunta. Maaliskuussa. Oikeasti. Missä se lumi nyt on?
Pyhätunturilla Pääsiäisenä. Mukana Kreikkavahvistukset.
Tapaamisen vuosipäiväkin oli. Kymmenes sellainen.
Duunia ihanan ja taitavan Liisan kanssa moneen otteeseen. Kuvattiin grilliä, katuruokaa, syksyn herkkuja ja jouluakin...
Copenhagen Beer celebration toukokuun alussa. Maailman parhaat bisset.
Monia synttäreitä. Töölön tytöt Vuosaaressa.
Andi täytti jo viisi.
Viisivuotiaalle Barbie-kakku. Olen edelleen tästä hyvin ylpeä.
Meilläkin oli synttärit. Yhteiset. Tytti&minä.
Nella kävi syömässä. Monta kertaa. Tosin vähemmän sen jälkeen, kun lähtö Tukholmaan tuli. Nyyh.
Perinne-Juhannus. Misun landella.
Roskilde. Parasta festivaalia, parasta seuraa.
Kesä landella. Unkarissa. Balaton-järvellä. Skidien paratiisissa. On siellä aikuistenkin hyvä olla.
Koko iso crazyhungarianfamily koossa. Viinin ja ruuan äärellä.
Punavuoressa juhlittiin elokuussa. Kaduilla.
Me juhlittiin Flowssa. Kera Sofian, Taran ja muiden.
Oluen tekoa. Ihan itse. Syyskuusta alkaen. Tästä kannattaa stay tuned...
Lämpimän syksyn kahvilla syyskuussa. Omilla hoodeilla.
Yksi rakkaimmista työprojekteistani yhdessä Nellan kanssa, yhteistyöolut Brooklynin panimon kanssa näki päivänvalon. Ja menestyi.
Maman pieni soturi täytti kolme vuotta.
Tämän kunniaksi tehtiin Angry Birgs-kakku. Edelleen ylpeä.
Oli elämäni toinen hääpäivä. Rouvana jo kaksi vuotta.
Duunissa sekä Olutmestarissa että Olutexpossa. Rakastan työtäni. Koska siinä ei ole ikivä valmis, vaan aina täytyy kehittyä.
Isänpäivä-kävelyllä. Isä ja poika.
Leivottiin paljon.
Oopperassa. Moneen kertaan. Andi ensimmäinen oopperaoli tänä vuonna.
New York, New York. Harri, minä ja Mika valloitettiin ravintolat, kahvilat ja olut.
Joulu. Vuodesta toiseen yhtä hyvä.
2013 tapahtui myös paljon, paljon muuta. Opiskelin ja opetin Haaga-Heliassa, tapasin ystäviä, mietin tulevaisuutta vakavasti, tein turhia ja hyödyllisiä töitä, sain elää omaa elämääni entistä enemmän mamani hoitaessa skidejä, aloitin uuden ruokavalion ja säännöllisen urheilun, ymmärsin ajan kulumisen nopeuden, mietin omaa äitiyttäni ja äitiäni, aloitin olutta koskevan projektin, bloggasin ja bloggasin, seurasin ystävien hyviä ja huonoja hetkiä, kuulin monta iloista vauva-uutista ja vuoden lopuksi yhden suru-uutisen.
2014, odotan sinulta vielä enemmän. Punavuori-hengailua, kasvavia lapsia, rakkautta ja aikaa Mikan kanssa, perheen hyvinvointia, yhdessäoloa crazyhungarianfamilyn kanssa, väitöskirjaa, oluentekoa, työ-ja huvimatkoja, uutta tatuointia, kansatieteen tenttiä, duuniprojekteja, Nellan takaisintuloa, kuumaa kesää. Hyviä päiviä ja huonompia päiviä. Mutta enemmän niitä hyviä, joohan?