lauantai 19. maaliskuuta 2016

Niin Monta Olutta -kirjajulkkarit, onnellisuus ja arvonnan tulos!


Nyt se toinen olutkirja - Niin Monta Olutta - on ulkona. Kaupoissa ensi viikolla. Huoh.

Tiistaina vietettiin pientä julkkarijuhlaa kirjan tiimoilta ravintola BierBierissä. 




Paikalla oli uunituore (vähän jännitettiin ehtiikö) Niin Monta Olutta- kirjani, juomaa ja ruokaa. Sekä kivoja ihmisiä. Tyypillistä kyllä, en ehtinyt julkkareista ottaa kuvan kuvaa, mutta ehdin näpsiä pari muistoa ennen kuin julkkarit alkoivat ja baari täyttyi.




Oluina oli duunin uutuudet, maukas KOFF APA, hedelmäinen Nikolai Belgian Wheat, hauska Brooklyn Sorachi Ace(yksi ehdottomista lempioluistani) ja sitruksinen Brooklyn Half Ale sekä tietysti paahteinen Sinebrychoffin Portteri, Hanassa taas Mikan kontribuutio julkkareihin, raikas Donut Island Frisco Disco.




Kirjoja oli pinoina medialle.  Tuo turkoosi kansi on aivan ihana, olen aivan rakastunut siihen.




Kiitos kavereiden, ruokaakin oli sponssattu julkkareihin. Vaasan&Vaasanilta törkeän hyviä porkkanakuppikakkuja, jotka sopivat juuri oikein Sorachi Acen kanssa, marjaisia suklaakakkusia portterin tai Nikolai Belgian Wheatin kanssa sekä patonkeja ja ruisnachoja(jotka on muuten skidien suosikkeja).

Fasulta salmiakkilakuja portterin tai samaisen Sorachi Acen kanssa, vaniljalakua Belgian Wheatin tai Frisco Discon seuraksi. Maitosuklaata Brooklyn Half Alen kanssa ja tummaa suklaata portterin kera sekä uutta suosikkiani Fasun cashewpähkinäsuklaata taas Sorachi Acen ja Frisco Discon kanssa. Nuo kaksi sopivat minkä kanssa vaan!




BierBierin aina paras henksu huolehti kaikki kamat paikoilleen ja hoiti koko julkkarit ensiluokkaisesti. Jonka tiesinkin, koska käyn siellä muutenkin usein. Kandee käydä.




Olin onnellinen, koska lempijuustomerkkini Castello oli paikalla juhlimassa. Parasta portterin ja Sorachi Acen kanssa. Muut Arlan herkuttelujuustot toimivat taas Frisco Discon kanssa täydellisesti.




Jengiä oli paljon ja kirjojakin meni hyvin. Ohjelmaa ei ollut, kustannustoimittajani Jenni piti lyhyen haastiksen ja minä kiitin kaikkia. Olin niin onnellinen.

Jengiä oli paljon, perhe, duunikaverit, vanhat kollegat, mediaa, bloggareita ja muuta kivaa jengiä. Kiitos kun tulitte.




Poseerasimme graafikko Oskarin kanssa fiiliksissä. Ilman Oskaria ja Jenniä kirjasta ei olisi tullut läheskään näin hienoa ja hyvää.

Kiitos myös WSOY, BierBier, Antti, Jussi, Fasu ja Sinebrychoff julkkareiden tarjoiluista ja sujumisesta.

Lopuksi on pakko postata suoraan kirjasta KIITOKSET kirjan syntymisestä niille joille ne kuuluvat:

Mama, megint köszönök mindent! / Mikalle rakkautta sekä iso kiitos maistamisesta ja pisteytyksestä / Sinebrychoff kiitos; tuesta Pekka, Lissu, Kirsi ja avusta Timo ,Tapsa, Heikki sekä Harry / Duunikavereille kiitos kannustuksesta, eritoten Sarille / WSOY ja Pälvi, kiitos uskosta / Jenni ja Oskari, ilman teitä koko  kirjaa ei olisi, ja nyt se on niin hieno! / Hermannin ja Jäkiksen Lehtiset sekä crazyhungarianfamily  KÖSZI! /  Muisku PR-päällikölleni Sofialle / Kaikki kaverit, ootte ihania, kirjaa varten kiitos varsinkin Tytti, Tero ja Nella / Olutblogit,  olutalan kirjoittajat, bloggaajat ja toimittajat,  niin hyvä kun olette olemassa. Tätä kirjaa varten kiitos varsinkin Heikki Kähkösen artikkeleista sekä olubloggaajat Maria ja Jussi ruokajutuista / Kiitos panimot ja maahantuojat aineistoista / Kaikki olutalan ihmiset, olette hauskoja ja välittömiä. Kiitos teille, että viette oluen arvostusta eteenpäin.

Olutta lasiin ja KIPPIS!

Aniko

Ps. Ja Jennyn kirjan voitti Netteriina! Onneksi olkoon, laitoin sähköpostia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti