sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Hyvää ja värikästä


Minulla ole ikinä ennen oikein ole ollut mitään mielipidettä Karita Tykästä, tuosta ex-missistä. Hänen ryhdyttyään terveysintoilijaksi, selasin hänen ensimmäisen reseptikirjansa, mutta en ollut vaikuttunut. Siinä oli liian paljon kaikkea erikoisraaka-aineita, joita en halua hankkia.

Toisesta kirjasta, Hyvää Huomenta- aamiaiskirjasta pidin jo enemmän. Nyt uusin, Lautasellinen Kauneutta-kirja on oikeasti minun mieleeni.

Siitä kokeilin heti greippimojitoa ja persikka-avokadosalaattia. Tykkään.





Salaatissa on avokadoa, persikkaa, korianteria, pinaattia, auringonkukansiemeniä ja limeä. Seuraksi vähän oliiviöljyä. Voit myös katsoa tarkan reseptin kirjasta!




Lautasellinen Kauneutta-kirjassa on runsaasti raakaruokaa, mutta myös kevyttä "tavallista" ruokaa, kaikki ilman vehnää ja valkoista sokeria. Aika jees juuri nyt. Suurin osa resepteistä onnistuu ihan perusruokakauppa kamoista, osassa on (mm. Tykän miehen maahantuomasta firmasta saatavia) erikoisempia aineiksia. Minä olen vaan osasta jättänyt erioisaineet pois, ja korvannut muilla, kaapeista löytyvillä aineilla.

Kirja on visuaalisesti tosi kaunis. Sitä on ihana selailla. Alussa on Tykän lyhyitä teesejä elämänfilosofiastaan, mutta minusta paras osa tässä tässä kirjassa on reseptit.

Tästä on välillä kyllä hyvä kokkailla.


4 kommenttia:

  1. Huh mikä kuva :D Annos, astiat ja tuo pöytä.. Ehkä täydellisin kokonaisuus pitkään aikaan :D Ite oon fiksannu yhden pöydän kotona vähän tuon näköiseksi, joskin eri väreillä ja nyt ois toinen projekti puolivälissä :) Oon jo hyvän aikaa haaveillu jostain visuaalisesti upeasta ja hyvästä kirjasta terveellisillä ruokajutuilla, joten tää vois ehkä olla se hankinta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Sain tuon pöydän synttärilahjaksi, kyttäsin sitä nimittäin puoli vuotta Moko Marketista. Se on ihana. Sininen laitanen ja lasi myös sieltä... (Moko on lempikauppani). Tää on kyllä tosi hyvä kirja ja kauniskin vielä :)

    VastaaPoista
  3. Onko nuo punaiset granaattiomenaa tuossa päällä?

    VastaaPoista