perjantai 24. heinäkuuta 2015

Unkarilaiset käsityöläisolutfestivaalit Alsóörsissä


Unkarissa käsityöläisolutbuumi on ainakin yhtä kuumaa kamaa kuin Suomessa. Siellä täällä pieniä panimoita nousee kuin sateella ja käsityöläisbissejä löytyy jo ihan perusravintoloistakin.

Suuri yllätys oli kuitenkin, että landellamme Alsóörsissä, Balaton-järven pohjoisrannalla oli ensimmäiset käsityöläisolut-festarit.


Tarjonta oli runsasta, painotus unkarilaisissa käsityöläisoluissa, vaikka myös tsekkien pienemmät panimot olivat hyvin edustettuina, muutaman beölgi- ja englantilaispanimon ollessa mukana.

Yksi parhaista oli Rothbeerin tiski. Jenkkityylistä kamaa, red alea, täydellinen inkivääri-hunaja-ale sekä festareiden paras IPA, nimeltään Távoli Galaxis (kaukainen galaksi, spesiaaliplussat Tähtien Sota- viittauksesta).




Saman tiskin toisessa päässä oli mustalaispanimo Csupor Sör. Juttelimme panimomestarin kanssa, joka oli hyvin innoissaan kaikesta olueen liittyvästä.  Oluet olivat hyviä, yksi suosikeista oli Imperial IPA nimeltään Hello, my name is Sudan! (miinukset Brewdog-apinoinnista).  Mielenkiintoinen oli myös päärynällä maustettu vehnäolut Permanent.

Hauska muuten, että Unkarissa mustalaispanimoita kutsutaan nimeltä  "vaeltava panimo",



Unkarissa kovaa kohua aiheuttanut, Transylvian alueella sijaitseva Csiki Sör oli myös festareilla. Kyseessä on panimo, jonka juuret voi johtaa takaisin 1540-luvulle ja joka joutui romanialaisten silmätikuksi nimenomaan unkarilaisuutensa takia (Transylvanian alueella asuu hyvin suuri unkarilaisvähemmistö ja alue kuului vuoteen 1919 asti Unkariin).

Oma suosikkini tämän panimon tarjonnasta oli suodattamaton lager, joka muistutti aika paljon Pilsner Uruquellin suodattamatonta versiota. Hyvää oli 38-asteessa myös saman panimon peruslagerikin, jääkylmänä, tottakai.


Unkarilaiseen tapaan ruokaa oli festareilla tarjolla runsaasti. Yksi erikoisherkku on hapantaikinasta tehty, vähän tortillaa muistuttava, mutta paksumpi lettu, joka täytettiin joko revityllä possulla, kanalla tai unkarilaisella kotijuustolla. Oluiden seuraan ihan parasta.


Olimme festareilla koko perheen voimin niin kuin kaikki muutkin unkarilaiset, lapsia unohtamatta. On niin vapauttavaa, kun voimme mennä illalla myöhäänkin koko perhe paikan päälle, juoda pari olutta, syödä, tanssia bändin tahdissa ja fiilistellä kesäiltaa. Siitä nauttivat yhtä lailla sekä aikuiset kuin lapsetkin, ilman mitään ikärajajuttuja.




Horizont Sörök- tiskillä oli hyvältä kuulostava, lempihumalallani Sorachi Acella humaloitu kevyt vehnäolut, joka juodessa kuitenkin aiheutti pienen pettymyksen. Parasta tällä tiskillä suodattamaton tsekkityylinen pils, joita oli useita versioita muillakin tiskeillä.




Lihaa oli tarjolla vaikka kuinka paljon, makkarana, fileenä, revittynä ja haudutettuna. Huh. Ystäväni Harri kokeili jopa lihatötteröä, eli leivästä tehtyä "vohvelia", joka laitettiin täyteen lihaa.




Sümegi Sörfözden tiskillä yksi parhaista Nariander-vehnäolut, joka oli belgityylisen kevyt, mutta pehmeän hedelmäinen, ja hennosti appelsiininen. Oluessa olikin käytetty sekä korianterinsiementä että kuivattua appelsiininkuorta. Vaahto oli kaunis ja olut tarjoiltiin juuri sopivan lämpöisenä.

Saman panimon tiskiltä löytyi myös hapankirsikkaolutta, joka oli tarjolla myös ainakin kuudella muullakin tiskillä. Hapankirsikka kasvaa ympäri Unkaria, joten sen käyttö on hyvin yleistä kaikessa, hilloista jugurtteihin. Ja nyt myös oluissa. Rakastan hapankirsikkaolutta.



Üllöi kézmüves sörfözden valikoimasta ehdottomasti paras oli tumma punaherukka-ale, jossa suklamaltaan paahteisuus sekoittui happamaan punaherukkaan. Hyvää oli myös täysin kirsikkasuklaakakun makuinen tumma kirsikka ale.




Yleisesti voi sanoa, että trendit ovat hyvin samoja Unkarin käsityöläisolutmaailmassa kuin Suomessakin ; IPAt, APAt, pale alet jylläävät, kuten myös pintahiivaoluet yleisemminkin ja vehnäoluet ovat suosittuja. Tummista oluista suosittuja ovat tuhdit Imperial Porterit ja Stoutit.

Muutama erilaisuuskin löytyy; Saisoneita ei oikeastaan ole, mutta erilaisia happamia hedelmäoluita on lukematon määrä, varmaan siksi koska Unkarissa hedelmätarjonta on niin paljon suurempaa kuin Suomessa; maassahan kun kasvaa luumua, apriskoosia, persikkaa, herukoita ja muita luonnon antimia ylitarjontaan asti. Tsekkien läheisyydestä kertoo taas pilsien yleisyys, varsinkin suodattamattomana.

Lisää Unkarin olutmaailmasta löytyy Suomi&Unkari-seuran sivuilta (klik).

Lopuksi pieni Unkarin käsityöläisolutsanasto.

Sör - olut
Sörfözde - pienpanimo
Sörgyár - iso panimo
Vándor sörfözde - mustalaispanimo
Kézmüves sör - käsityöläisolut
Sörözö - oluttupa
Borozó - viinitupa
Pohár - lasi olutta
Korsó - tuoppi olutta
Barna sör - tumma olut
Világos sör - vaalea olut (yleensä lager)
Búzasör - vehnäolut
Sörkorcsolya - pikkusyötävää oluen viereen

Ja tärkein:

Egészségedre - Kippis!

2 kommenttia:

  1. Hahaa! "Vaeltava panimo". Oon yrittänyt viljellä tota termiä sivulauseissa itse välillä, kun se on niin paljon parempi termi kuin mustalaispanimo. Nyt rupean käyttämään vain sitä. Jos kerran koko Unkari, niin sitten minäkin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä. Samoin mä. Kyllä se vielä saadaan vakiinnutettua....

    VastaaPoista