keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Välittäkää ihmiset!


Vieläkin muistan  kun kaaduin Lönnruthinkadulla pari vuotta sitten. Olin menossa hakemaan tyttäreni kaverille Stockalta syntymäpäivälahjaa. Kaatuessa kyynärpääni meni sirpaleiksi. Siis kokonaan. Oli perjantai-ilta, noin kahdeksan aikaan.  Huusin täysiä tuskasta. Vierestäni kulki iso sekaporukka, joista huudon keskellä kuulin, kun yksi kommentoi toiselle: "Kattokaa, kello on vasta kahdeksan, ja toi on jo noi kännissä, että se van makaa ja huutaa!". Oikeasti. Iso kiitos pariskunnalle joka hetki sen jälkeen kulki ohi, nosti minut ylös, tilasi taksin ja auttoi minut Mehiläiseen.

Kävikö pahasti?-on kampanja, jossa halutaan nostaa esiin se, että ihan jokaisesta ihmisestä pitää välittää. (Vaikka se olisikin kännissä.) Edes Facebookin kautta. Tai vielä parempi, välitetään livenä. Kaikista.








Katso Facebook-välittämisestä lisää TÄÄLTÄ.

Live-välittämisestä saa vinkkiä Eeva Kolun kaikki mitä rakastin-blogista, TÄÄLTÄ.



Mä välitän teistä. <3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti