keskiviikko 29. elokuuta 2012

Maailman paras suklaakakku. Ei voi sanoa muuta.

Tein kuvauksiin sunnuntaina soveltaen MAAILMAN PARHAAN SUKLAAKAKUN. Vahingossa.

Niin hyvää että kehuin Facebookissa.


200 g tummaa suklaata, 200 g voita (tai 300 g suklaata ja 1 dl kookosöljyä), 4 kanamunaa, 3 dl palmu/ruokosokeria, 1 tl vaniljasokeria (jos haluat kiinteämmän kakun, 2 rkl perunajauhoja).Aikuisten kakkuun noin 1/2 dl tuhtia portteria.

(Lisäksi voi laittaa pähkinämurskaa tai kuivattuja hedelmiä mutta ei ole pakko...Minä laitoin, koska yksi suklaista jota käytin oli tummaa suklaata pähkinämurskalla.)

Laita leivinpaperia irtopohjavuokaan niin että leivinpaperi tulee reilusti yli. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Vaahdota sokerit ja kananmunat, lisää voi norona koko ajan sekoittaen(tässä vaiheessa myös perunajauho, olut ja pähkinät/hedelmät, jos haluaa laittaa). Kaada vuokaan. paista uunin keskiosassa 175 asteessa noin 15-25 minuuttia, kunnes kakku on keskeltä ihan vähän tutiseva (joutuu vähän kyttäämään). Malta jäähdyttää kunnolla.

Syö.

Ps. Minä vein sen töihin, koska pelkäsin että muuten syön sen kokonaan yhdellä kertaa. Aika nopeasti katosi kahvihuoneen pöydältä.

1 kommentti:

  1. Huomasin juuri, että uunini onkin kuumempi kuin mitä se näyttääm joten muiden uudemmilla uuneilla ehkä kannattaa käyttää lämpötilaa 200 astetta....

    VastaaPoista