lauantai 4. helmikuuta 2017

Vihermehut ja arki

Nyt on kuukauden verran siitä viikon vihermehukuurista. Kiire on ollut sen jälkeen kova, eikä kauheasti ole edes ehtinyt mitään erikoisempaa kokkailemaan, duunia kun on kertynyt tosi kivasti.

Mitä siitä vihermehukuurista jäi arkeen?


Päätin kuurin aikana, että päivittäin juon ainakin yhden mehun. No se on pitänyt noin 70%sti. Eli mehuja tulee juotua noin 5 päivänä viikossa. Ihan jees, kun miettii kiireen määrää.

Päätin myös että juon aina puoli litraa vettä heti herättyäni. Tämä on pitänyt, hurraa! En tykkää veden juomisesta (oikeasti) , joten tämä aluksi vaati aika paljon. Mutta olo on aamuisin nykyään parempi. Toimii siis.

Halusin myös juoda enemmän teetä ja vähemmän kahvia. Tämä on mennyt vaihtelevasti, koska työtä ja menoja on ollut paljon. Lisäksi pienempi skidi on vuosien omassa sängyssä nukkumisen jälkeen taas ruvennut vaeltamaan meidän sänkyymme öisin. Parhaimmillaan samassa sängyssä nukkuu molemmat lapset, sohvalla mies(joka ei mahdu sänkyyn). Silloin minä menen pienemmän sänkyyn nukkumaan. Ja skidit tulee yöllä perästä. Joten leikki alkaa alusta. Silloin kyllä aamulla tarvitaan kahvia. Ja paljon. Mutta iltaisin keitän useimmiten koko pannullisen kofeiinitonta teetä, jota juon pitkin iltaa. Koska tosiaan en pidä veden juomisesta. Näin saan kuitenkin enemmän nestettä kuin ennen ja olen huomannut, että tämä tapa vähentää huomattavasti iltasyöpöttelyä. Jes.

Joten, yhteenvetona, kyllä se vihermehukuuri kannatti.

Ps. Kuvassa muuten yksi lempimehuistani: Porkkanaa, sitruunaa, omenaa, selleriä ja kesäkurpitsaa. Kandee kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti