tiistai 7. helmikuuta 2017

Perheet safkasi Juuressa ja Ylen Aamussa


Olen hyvin voimakkaasti sen puolesta, että lapsia täytyy kärrätä ravintolaan syömään ihan vauvasta asti. Niin lapset tottuvat olemaan ravintolakuluttajia ja perheet viettävät enemmän aikaa yhdessä syöden, ilman telkkaria tai muita välineitä.

Lapset ravintolassa on puhuttanut nyt paljon, olen tästä itse kirjoittanut blogissa ja antanut muutamankin mielipiteen, mitä on julkisuudessakin näkynyt. Oma lempiuutiseni on MTV-sivulla näkynyt ikioma klikkiotsikkoni: Jos ette lopeta kaljan kittaamista, otamme lapset huostaan! 

Olin puhumassa aiheesta viime perjantaina myös Ylen Aamussa. Hauskaa oli.

Koska elän kuin opetan, kävimme ensimmäisenä Perheet Safkaa- päivänä 21.1. syömässä ravintola Juuressa.  Skidien kanssa tietysti.


Me joimme aperitiiviksi Juuren panimon Ohranan vehnäolutta, skidit taas saivat Oppi&Ilon sponssaamia viihdykkeitä. Hetki oli rauhaa kaikilla.


Alkuruokina tilaisimme pöydän täyteen Juuren sapaksia. Oi. Lapsille maistuivat makkara ja rapea possu, meille aikuisille mm.lanttu, muikku ja fasaani. Skidit perehtyivät myös puhelinten maailmaan tässä vaiheessa. Ei haittaa, välillä näin.


Pääruuaksi niin ihanaa peuraa ja taimenta. Hyviä makuja. Nam.


Jälkkäriksi jäätelöä pienille ja meille tyrniä&jugurttiä sekä ruista&mustikkaa. 

Sitten lähti homma lapasesta...Skideillä.
 

No huh huh. Skidit hengas keskenään, mopo keuli oikein kunnolla. Oli vähän huomautettukin, ihan syystä, tosin ravintolan ulkopuolella.

Mutta kaikilla oli hauskaa. Hyvin hauskaa.

Kiitos ravintola Juurelle, joka tarjosi illallisen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti