sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Unkarilaista arkiruokaa - paprikakanapata
Arki. Tuo ihanuus ja kamaluus.
Me syödään joka päivä arkenakin eri ruokaa, koska itse olen niin ronkeli, etten pysty syömään samaa ruokaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Siksi tarvitaan paljon helppoja ja hyviä reseptejä.
Se mikä meillä on (varmaan) erilaista kuin monilla muilla perheillä, on että me syömme päivällisen vasta kello kahdeksan. Tämä siksi, että Mikalla ja minulla on hyvin vaihteleva työaika, ja toinen meistä on aina töissä vielä viiden aikaan. Lisäksi skidien ruokahalu on viiden aikaan vaihteleva, jos koulussa/tarhassa on ollut hyvä välipala, viiden aikaan heille riittää leipä ja hedelmä. Tämä iltaruokailu antaa periaatteessa myös enemmän aikaa ruuantekoon, mutta käytännössä aina on niin paljon kaikkea, että helpot, nopeasti valmistuvat safkat ovat kyllä arjen perusreseptejä.
Tämä unkarilainen paprikakanapata on yksi luottoresepteistäni. Helppo, halpa ja hyvä.
Unkarilainen paprikakanapata
400 g kanafilettä (maustamaton)
Noin 6 perunaa
Oliiviöljyä
1 sipuli
2 rkl makeaa paprikajauhetta
Vettä
1 rkl tomaattipyrettä
Suolaa ja mustapippuria
Hyppysellinen chilijauhetta
Kuutioi kanafileet. Kuori ja viipaloi perunat. Pieni sipuli. Kuullota runsaassa öljyssä sipuli läpikuultavaksi, lisää paprikajauhe ja sekoittele hetki. Lisää sitten kanakuutiot ja paista pinta niihin. Lisää vettä niin että kanakuutiot peittyvät kokonaan. Lisää perunat. Anna kiehahtaa ja kuori rasva padan päältä. Lisää tomaattipyre ja mausta. Anna hautua kunnes perunat niin pehmeitä että ovat hieman hajonneet ja näin suurustaneet liemeä. Tarjoa kuumana. Jos haluat, niin nokare creme fraisea tuhdintaa keittoa.
Ps, Jos ei kana kiinnosta, niin possusta/naudasta syntyy myös oiva versio. Vegeversion saat kun korvaat lihan ruskeilla pavuilla tai herkkusienillä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nyt kuulostaa herkulliselta! Eikä yhtään niin raskaalta kuin mitä ruoattäällä Unkarissa yleensä ovat. Pitääkin kokeilla!
VastaaPoistaTerkkuja keväisestä Budapestista!
Tiina
Kiitos! Tämä(kin) on unkarilaisen äitini resepti mutta hän tekee huomattavasti kevyempää unkarilaista ruokaa kuin perinteisesti tehdään...
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista