tiistai 27. lokakuuta 2015

Olut on hyvää, mutta ihmiset ovat kivoimpia - Olutexpo 2015

Vuosittainen Olutexpo-tapahtuma oli taas Kaapelitehtaalla. Tämähän on jo kolmas lajiaan. (Katso 2013 ja 2014).

Olutexpon pääasia on tietysti oluet, mutta minusta hauskinta on siellä olevat ihmiset. Sekä siellä kävijät, että messuilla työssäolevat. Päästä juttelemaan alalla olevien kanssa, solmia uusia tuttavuuksia ja kuulla mitä itse kuluttajat ajattelevat oluista. Se on parasta.



Siinä ollaan messujen alussa. Osasto valmiina ja eka olut kädessä. Tästä se alkaa. Meillä olikin messuilla erikoishana-Brooklynolut, joka oli joka päivä erilainen. Perjantaina Brooklyn Blast Double IPA 8,4%, lauantaina (oma suosikkini) Brooklyn Red Sumac Wit 6.5% (villisumakilla maustettu!) ja sunutaina Brooklyn Roast Pumpkin Ale 5%. Menivät ihan kuumille kiville. Töissä minä, Nella ja ihanat kollegat.

Lisäksi paritimme olutta ja ruokaa: Meillä oli Metsuri Kosa-savujuustoa (aivan törkeän hyvää), Seed&Beanin kahta suklaata ja niihin sopivat oluet:

Metsurijuusto - Brooklyn East India Pale Ale, Blast DIPA, American Ale, Nikolai BMC IPA, Sinebrychoff Porter
Lime&Merisuolasuklaa (OMG, miten hyvä) - Brooklyn Sorachi Ace, Red Sumec Wit, Half Ale,       Roast Pumpkin Ale
Espressosuklaa - Brooklyn EIPA, Sinebrychoff Porter

Tuli syötyä vähän suklaata ja juustoja itsekin....




Ja tässä Nellan ja minun duuninjaksamisoluita - Näitä maistoimme "muutaman" kerran. Lasissa tuo Boonin 18 kuukautta kypsytetty lambic, joka oli todella mahtavaa. Se loppuikin kesken festareiden. Nyyh.



Osastomme naapureina oli aina niin iloiset Malmgårdin pojat. Uusi Columbus Pale Ale on maistamisen arvoinen!




Viinitien veikot. Tiskillä oli monta hyvää ja kaunista olutta. LoverBeerin Saison de L'ouvrier oli ihanan hapan ja kirpeä.




Maku Brewingillä oli myös Pumpkin Ale, tuhti ja humalainen, syksyinen ale-olut.




Moestue&Caskin tiskillä maistoin jumalaisen hyvää, ruotsalaisen Capin Absence of Light -imperial stoutia (14%), jossa oli huumaava tuoksu ja erinomaisen sopivuus tummaan suklaaseen.




Yksi suosikki-pilsnereistäni oli myös läsnä messuilla; Peakin Fresh Cut Organic Pilsner. Hyvä, raikas ja rapea.



Fat Lizardin tiskillä oli jo Porin keikasta tuttu randomizaattori, jossa lepäili panimon Heavy Fuel IPA hedelmien keskellä. Samalla tiskillä oli erikoisuus, Sorachi Acella humaloitu musta saison, joka oli kiva ja erikoinen.




Islantilaisen Borg Brugghusin Surtur nro 30, 15% imperial stout oli todella savuinen. Syykin paljastui; siinä on käytetty lampaanlannalla savustettuja maltaita. Islannissa ei kuulemma ole puita, joten kaikki savustetaan kuivuneella lampaanlannalla. Interesting.  Islantilaiset oluentekijät olivat paikalla ja pitivät meidänkin portterista.




Helsinki Distilling Companyn tiskillä maistoin täydellistä akvaviittiä. Kuminaista, fenkolista ja raikasta. Uusi tuote kuulemma. Ihana pullokin sillä oli.




Sori Brewingin tiskillä hanassa oli yksi oma ehdoton messu-suosikkiolueni, vadelmainen Gose (4,7%). Suolaisen ja marjaisen yhdistelmä oli vastustamaton. Eikä huono ollut myöskään kookosta sisältävä Dark Humor Coconut 15% imperial stout. Kookos maistui juuri sopivasti.




Siinä sitä maistellaan. Mika ja Nella.




Oluthuoneiden kaverit tarjoilivat pienpanimo-oluita, joista Hiisi Panimon Kaisla Cascade Saison oli sitrusmainen, helpostijuotava mutta tasapainoinen ja maukas ale. Tykkäsin.




Tänäkin vuonna Pilsner Uruquellilla oli suodattamatonta pilsneriä tynnyriversiona. Saatiin tynnyrin viimeiset tipat. Olut on aina yhtä hyvää, pehmeää ja samettista kuin linnunmaito.




Viskit olivat vahvasti paikalla. Kuin myös entinen kollegamme Jari.




Viskin ja oluen yhteistyötä; BPFn jätkät ja Beavertownin Christoffer. BPF:n Bob Barley-tiskiltä sai erinomaisia viskidrikkejä. Varsinkin sourit oli kivoja.




Servaalin hymyileviä kasvoja. Täällä oli myös Chimay Blueta hanassa, joka hanaversiona on niin samettista ja hyvää.




Tässä Hiisin Tatu ja Beavertownin oluentekijä kilistelevät. Bearvetownin berliner weisse oli sellaista kuin sen pitää ollakin; Prosenteiltaan 3,7%, maustettu veriappelsiinin ja verigreipin kuorella, joten hapanta ja virkistävää.

Hiisi-panimolla omat suosikkini olivat vain Citralla humaloitu, raikas ja sitrusmainen Frisco Disco sekä viinihiivalla tehty, "oman kansani" nimeä kunnioittava Magyar Árpa Bor (suomeksi; unkarilainen mallasolut) Barley Wine.




Teerenpelin tiskiltä pääsin maistamaan uutta 10-vuotiasta viskiä. En yleensä pidä viskeistä, mutta tämän maku oli hauskan pippurinen.




Laitilalla kävin moikkaamassa Juhaa ja maistamassa uutta hellesiä Tuomas nimeltään. Pehmeä ja moniulotteinen olut.




Muita hyviä oluita oli pilvin pimein, mutta tässä muutama oma suosikki:

Diamond Beerillä Omnipollon&Buxtonin Yellow Belly, 11% Peanut Butter Bisquit Stout, yksi maailman parhaimman tuoksun omaavista oluista, sekä Omnipollon Ice Cream Pale Ale 5,6%, olut joka sisälsi vaniljatankoja ja maistui ihan kesältä. Edelleen saman panimon Fruit Tap2 Lemonade 6%, olut jossa oli 10% sitruunamehua. Kaikki ihania.

Rekolan Kaksi Kotia Vailla Humalaa villiyrtti-pakurisouria maisteli mielellään. Ilman humalaa pantu, metsäisen hapan olut kävi suuhun todella hyvin.

Hopping Brewstersin Starkadr Gruit Ale oli suosikkini jo Porissa. Maistoin sitä lisää täällä ja olen edelleen sitä mieltä, että olut on tosi onnistunut ja pärjää vallan erinomaisesti myös kansainvälisessä vertailussa gruittien kesken.

Broweryn poikien LadyLumberjack 7,3% ruis-puolukka imperial stout oli tasapainoinen. Puolukka ei maistunut vahvasti, mutta olut oli kivan hapan ja paahteinen muuten.

Italialaisten oluiden tiskiltä maistoin kahta kastanjaa sisältävää olutta, joista varsinkin amberinen Bastarda Rosso vei sydämeni.




Festari päättyi. Olimme koko viikonlopun duunirutistuksen jälkeen väsyneitä mutta onnellisia. Varsinkin kun viimeinen oluemme oli Rodenbachin Vintage 2013. Täydellinen olut.

Kiitos Olutexpo, kaverit ja kanssaduunarit, yleisö ja varsinkin Mikki Nyman. Toivottavasti nähdään ensi vuonna.

Ps. Katso myös TyttöjaTuoppi-blogin, Tuopillinen-blogin ja Mushimaltin kertomukset Olutexposta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti