Mika ja minä - #bissepari

Tiedättekö miltä tuntuu kun voi jakaa kaiken duuniin liittyvän intohimonsa, tietonsa ja taitonsa kotona? Ja saada samaa työtä tekevältä parilta innostavaa tietoa, näkemyksiä ja ideoita takaisin.

Minäpä tiedän.

Jaamme nimitäin oman Mikani kanssa sekä kodin, asuntolainan, kaksi ihanaa lasta että saman alan.

Minä olen Sinebrychoffilla töissä olutasiantuntijana ja Mika taas Panimo Hiisillä pyörittäen myös kaupallisia Donut Island Brewing-oluita. Näiden oluiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä, paitsi tietysti nautin niitä muiden oluiden lomassa.  Yhdessä meillä on myös pieni, oma kotipanimo Viiskulmassa, jota on kutsuttu alusta alkaen (kun Mika teki oluita vielä harrastuksena) DonutIslandiksi, ja jossa teemme oluita itsellemme kavereiden kanssa. Ja niitähän emme myy kumpikaan mihinkään.

Välillä huomaan että tämä on monelle hieman hämmentävää, että miten toinen voi olla ison panimon palveluksessa, toinen pienen ja sitten vielä tehden olutta yhdessä nimetyssä kotipanimossa. Ironistahan on että minä olen fyysisesti paljon pienempi ja Mika isompi. Kun taas minun työpaikkani on Suomen suurin panimo ja Mikan työpaikka taas "vähän pienempi" panimo. Molemmat tykätään omista duuneistamme kuin hullu puurosta ja siksi myös kotielämäämme kuuluu paljon keskustelua oluesta, sekä omien, toisten että muiden oluiden alalysointia ja pohdintaa alasta. Tietysti liikesalaisuudet pitäen, se tajuaa tyhmempikin. Maistamma monia oluita ja minä somehulluna myös postailen niitä nettiin. Koska sitähän asiantutijuus on, että tunnet alaa ja kaikkia sen ilmiöitä ja tuotteita. Ainakin minusta.

Haluamme molemmat kehittää olutkulttuuria, viedä eteenpäin oluen monipuolisuutta ja nostaa oluen arvostusta. Tunnemme toistemme kavereita, oluttuttavia ja bissehenkistä seurakuntaa. Jaamme sekä livenä että sosiaalisessa mediassa sekä omien panimoidemme että muiden saavutuksia. Ja tietysti toistemme saavutuksia, niin oluiden kuin olutkulttuurin saralla. Hassua on että joskus tämä tulkitaan väärin. Molemminpuolin.  Mutta minä ajattelen että vaikka olen yhdellä panimolla töissä, en ole mustasukkainen Mikan tekemisistä, vaan todella ylpeä Mikan saavutuksista ja haluan niitä jakaa niitä eteenpäin. Koska Mika on rakas aviomieheni.  Ja tämä toimii myös toisinpäin. En näe tässä mitään pahaa. Ja toivon ettei kukaan muukaan näe.

Olen ylpeä meistä, että voimme yhdessä tehdä olueen liittyviä asioita, kotiolutta, käydä oluttapahtumissa (kuten maailman parhaassa tapahtumassa CBCssä) yhdessä muiden oluthenkisten, olutalalla olevien kavereidemme kanssa.  Ja nyt arvioida oluita maaliskuussa tulevaa Pari Olutta-oluenarviontikirjaa varten. (hui, maaliskuu on lähellä).

Siksi ajattelin kirjoittaa tästä. Miten on niin hienoa olla osa ainutlaatuista olutperhettä. Ja miten kaikki alkoi.

Itse jouduin oluen pariin melkein vahingossa. Tottakai olen ollut oluen kanssa tuttu; Olen Helsingistä kotoisin, kuten isänikin oli ja meillä kotona juotiin aina KOFFin kolmosta. Isompana sain palautaa pullot, joten muistan kulma-mustan etiketin varsin hyvin. Omaan aikuistumisriittiin kuului tietysti myös pussikalja-aika sekä Eteläsuomalaisen osakunnan bileet, joissa juotiin aika paljonkin olutta.

Olen itse ollut ravintola-alalla koko opiskeluaikani, ja olimpa tauollakin opiskeluista, kun ravintoladuuni vei kaiken kiinnostukseni. Siinä tuli laskettua tuoppi jos toinenkin, samalla seurattua kansainvälisten oluiden rantautumista Suomeen ja olutvalikoiman laajenemista muutenkin. Ja yhtäkkiä oluesta piti tietää enemmän. Se tuntui silloin hassulta, koska olin tottunut pitämään olutta aika yhdentekevänä, drinkkien ja viinin poikapuolena. Mutta opettelin.

Oikeasti oluen pariin pääsin, kun Katri palkkasi minut Sinebrychoffille tekemään olut-asiakaskoulutusta. Olin juuri valmistumassa valtiotieteellisestä tiedekunnasta ja ajattelin ruveta ehkä tutkijaksi. Poliittisen historian tutkijaksi. Ja sitten pääsinkin Koffille. Minun piti ottaa selvää kaikki oluesta. Ja otin. Luin, kävin pienpanimokurssin, juomatietouskurssin, keräsin kirjoja ja tietoa. Ja maistelin oluita, tietysti.  Sekä Sinebrychoffin oluita että muita. Näin opin. Ja koin olutherätyksen oluesta nimeltä KOFF Amber. Se oli erilaista kun mikään muu maistamani olut. (Hahaa, se oli jenkkityylinen amber-lager Amarillo-humalalla). Siitä kaikki lähti. Oikeasti.

Ruoka on ollut minulle aina tosi tärkeä (ja se näkyy). Joten korostin alusta alkaen oluen ja ruuan yhteyttä töissä. Ja nyt jälkikäteen katsoen, kannatti. Sitten tapasin Mikan, joka piti oluesta ennestään. Ja osasi tehdä ruokaa. Yhdessä maistelimme olutta sekä ruuan kanssa että ilman. Onneksi meillä on aina ollut erilaisia oluthenkisiä kavereita, joilla sitten maistatimme vaikka mitä.  Surffatessa, Pyhällä laskujen jälkeen ja tietysti kotona.  Perustin tämän blogin, ja saimme kaksi ihanaa lasta. Matkustimme oluen ja hyvän ruuan perässä. Vihimme kavereitamme oluen pariin. Käytimme olutta ruuanlaitossa. Koko ajan oluen maistelu ja siitä puhuminen kasvoi. Kunnes ostimme kotipanimon. Ja keksimme Donut Island-nimen. Lopputulos tästä kaikesta on nähtävissä nyt. Minä julkaisin olutkirjan ja Mikalla on panimolalla työpaikka. Ja lisää on kaikkea kivaa tulossa.  Elämä on kivaa.

Katso Mikan tarina Vapaalasku.comista (klik).

Katso minusta lisää Hesarin jutusta. (klik)

Ps. Juomme me muutakin; vaikka vettä, viiniä ja piimääkin.