lauantai 29. elokuuta 2015

Lande ja kirpeä piirakka


Meillähän ei ole omaa landea Suomessa, vaan kesämökille matkaamme Unkariin. Eräänlaiseksi sijaislandeksi on vuosien mittaan osoittautunut Misun mökki, Vietämme siellä juhannukset ja loppukesästä syömme siellä rapuja. Joten sinne suuntaamme tänäänkin, kesän päättäjäisiin ja saksiniekkojen pariin.

Pieni fiilistely siis Juhannukselta sallittakoon. Kesän loppumisen ja Misun landen kunniaksi.

Kohta olemme taas tuolla. Ihanaa.






















Tätä elämä on mökillä aina. Ruokaa, skidejä, seuraa, lepoa, kahvia, herkkuja, Afrikan Tähteä, ja välillä hevosiakin. Näin oli myös viime vuonna (klik).  Ja  monta vuotta sitä ennen.

Ps. Aivan paras jälkkäripiirakka tehtiin ensi kertaa juhannuksena. Kuvassa raparperin kanssa, mutta todettu toimivan myös kirpeän omenan tai puolukan kera. Helpon ja hyvän reseptin kirjasin Helsingin Uutisiin. (klik).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti