Joskus loman jälkeen palaa virkistyneenä duuniin täynnä uusia ideoita, onnellisena ja levänneenä.
Tällä kertaa ei.
Viime kevät oli aika rankka, sairastin keuhkoklamydian (ei liity siihen toiseen klamydiaan, heh), jota paranneltiin yli kaksi kuukautta. Paiskin kuitenkin samalla duunia, kirjoitin lehtijuttuja ja blogia, hoidin skidejä, matkustin ja tein tottakai kaikkea kivaakin. Pohjelihas repesi huhtikuussa. Urheilu jäi pakosta, paino nousi. Ja kun loma alkoi, olin ihan puhki kaikesta. Kaipasin kauas tietokoneesta, en halunnut kirjoittaa yhtään mitään.
Loma itsessään oli ihana - lepoa, Unkaria, skidejä, aurinkoa, uimista, kavereita, sukua, lomaa kaikesta kirjoittamisesta, olin jopa blogissakin aika hissukseen. Tulin takaisin kuukauden jälkeen, viime perjantaina.
Nyt en vaan jotenkin pääse käynnistymään. En millään. Olisi monta juttu- ja blogipostausta, mutta tuntuu väkinäiseltä kirjoittaa. Samalla ärsyttää, kun en saa aikaan. Duunia on sitäkin. Lenkille voisi lähteä. Siivotakin pitäisi. Ja olla levännyt. Vaikka olen nyt nukkunut huonosti joka ainoa yö loman jälkeen. Mutta haluan vaan maata ulkona, auringossa. Enkä juuri muuta.
Luojalle kiitos kahvista. Nyt kun kaikki muu kiristää, kahvi auttaa.
Joten menen nyt mököttämään kahvikupin kanssa. Huomenna ollaan paremmalla mielellä. Lupaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti