keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Härkäpapu&korianteri hummus


Pavut ovat niin parhaita. Meillä Unkarissa niitä käytetään kaikeassa ruuassa. Näin minäkin teen.

Sain kokeiluun blogin kautta S-ryhmän suuriin kauppoihin tullutta Verso- härkäpapurouheseosta.  Olin niin iloinen.

Tämä ihana kama on rouhetta, jossa on yli puolet härkäpapua, sitten hernettä ja ohramallasuutetta. Itse pidän kuivista ruuista, joten rouhe oli jo sellaisenaan hyvää. Noin niin kuin naposteltavaksi. Mutta en syönyt ihan kaikkea näin.

Tein siitä härkäpapu&korianteri-hummusta.  Ja paahdettua rouhetta.




Härkäpapu&korianteri-hummuksesta tuli törkeän hyvää!

2 dl härkäpapurouheseosta, noin 2.5 dl vettä, 4 rkl öljyä, 3 dl korianteria(löyhästi yrtistä nypittynä), 1 rkl hunajaa, suolaa ja pippuria.

Liota rouheseosta 15 minuuttia vedessä. Lisää muut aineet ja sekoita sauvasekoitimella tasaiseksi. Mausta suolalla maun mukaan.  Anna olla hetki viileässä.



Suutuntumaksi tehtiin myös rapeita rouhekuutioita.

Rapeat rouhekuutiot

Öljyä,1 dl  härkäpapurouheseosta. Noin 1 tl makeaa paprikajauhetta, Provencen yrttiseosta ja suolaa.

Kuumenna öljy kattilassa, lisää noin härkäpapurouheseos. Lisää paprikajauhe ja Provencen yrttiseos sekä suolaa maun mukaan. Paahda rapeaksi.

Käytä salaattiin, lihan päälle, ihan mihin vaan.Saa kivaa suutuntumaa aikaan!



Me syötiin tänään härkäpapu-hummus ja rapeat rouhekuutiot grillatun kanan, avokadon, uunikasvisten ja salaatin kera. Hummus toi makuun pehmeää kermaisuutta, rouhekuutiot taas rapeaa rouskutusta. Nam.

Juomana loman melkein alkamisen kunniaksi luomu rosé, La Jara Organic Rosé Frizzante. Aivan täydellinen illan ruuan kanssa.

 Etsi siis kaupoista, et pety.




PS. Härkäpapu&korianterihummus on myös ihanaa ruisleivän päällä. Oi.

PS2. Viini saatu blogin kautta. Kiitos. 


www.blogirinki.fi
Yhteistyössä Nofu Oy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti