Suomen ravintola-alan opiskelijoilla on kyllä toivoa. Ainakin ruuan suhteen.
Opetan Haaga-Heliassa kurssilla nimeltään Viinin ja ruuan yhdistäminen yhden osion, jonka nimi on oluen ja ruuan yhdistäminen. Muuten kiurssilla käydään läpi viinejä, shampanjoista jälkiruokaviineihin. Kaikki ruuan kera. Kurssin lopuksi ryhmiin jaetut opiskelijat toteuttavat yhden ryhmän menun alusta loppuun. Kymmenisen ruokalajia. Menulla on aina teema, johon ruokalajit sovitetaan. Sitten äänestetään, kenen menu on paras.
Ja minä saan mennä syömään. Parasta.
Tänä vuonna teema oli kevät, maaseutu ja kaupunki. Menussa käytetty mahdollisimman paljon lähiruokaa.
Ensimmäisen ruokana olikin versosalaattia (valkosipulinversot sopivat mainiosti, samoin pieni korianteri), viiriäisenmunia, kuttucheddaria ja vehnäolutvinegrette. Juomana Franziskaner Hefe Weissbier. Tosi kiva yhdistelmä, jossa vehnäoluen banaanisuus hävisi raikastaen sen, ja salaatista erottuivat hienovaraisimmatkin aromit.
Itse menukortti on niin kaunis.
Seuraava ruoka oli nätti kuin kevätaamu. Karitsatartar juuri sopivalla suolalla, kevätvihanneksia ja mallasmajoneesia. Mallasleipää rapeana. Juomana belgialainen ale, Grimbergen Double Ambré, joka runsaalla makeudellaan nappasi täydelllisesti kiinni karitsan suolasta, vihannesten haposta ja mallasmajoneesin tuhtiudesta. Oi.
Kylmää parsakeittoa, suutuntumana kuullotettua ja marinoitua parsaa seurasi viini, Poilly-Fumé Le Demoiselle de Bourgeois. Herkkää ja hyvää.
Pöytäkin oli koristeltu teeman mukaisesti.
Menussa viitattiin myös Vappuun; sitruunaista sillissilliä ja kirkasta perunasalaattia vappuisesti koristeltuna. Juomana shampanjaa; Stift Klosterneuburg Mathai Brut. Hauska ja vappuinen yhdistelmä. Tuli vähän ikävä Vappua...
Väliruokana lonkerogranita, jonka idean aion "lainata". Niin hyvä ja helppo se oli.
Yhtenä pääruokana naudan marmoroitua ulkofilettä, salsa verde, kukkia ja puffattua jotain. En muista mitä. Sen kanssa baroloa; Terre da Vino Barolo Essenze. Ai että. Pidin itse eniten salsa verden ja barolon yhdistelmästä, juuri oikeat aromit pääsivät irti.
Välissä oli ohjelmaakin, Kevyet Kengät esitti keväisiä sävelmiä.
Sitten aivan mainio korvasienirisotto, kuusenkerkkiä ja sienikaramellia (josta tässä blogissa kuullaan vielä). Sen kanssa pinot noir: Ble Echo Wairau Valley Greywacke Pinot Noir. Hävisi lautaseltani nopeasti, en ehtinyt edes kunnon kuvaa ottaa.... Risotto oli juuri sopivan kypsä, ja kirpeä kuusenkerkkä sopi kuin valettu mehevään sieniseen makuun. Viini täydensi hienosti.
Juustona Klippan valkohomejuustoa, lähinäkkäriä ja lehtisellerihilloke. Juomana Laurent Perrier Brut Millésimé. Hyvä oli tämäkin. Hilloke erinomaista, ihanaa että joku käyttää selleriä, jota rakastan!
Lopuksi oli raparperisorbettia, vaniljakreemiä, mehustettua raparperia ja jugurttimarenkia. Sen kanssa Cinzano Asti Sweet. Katosi aika nopeasti, vai? Nam.
Kokonaisuutena voi menusta sanoa, että oli täysin fine dining-ravintolatasoa. Huonompaakin olen saanut sekä suomalaisissa että ulkomaisissa fine dining-ravintoloissa. Jos opiskelijat pystyvät näin hienoon suoritukseen jo nyt sekä ruuassa että juomavalinnoissa, suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin tulevaisuus näyttää hyvältä.
Sitten oli ansaitut loppukehut, kahvit ja lisää musiikkia.
Ihana ilta. Kyllä nuoremmat osaa. Kiitos myös Heikki ja Jari. Ja ruokaseura!
Ps. Olen käynyt itsekin tämä niin kivan kurssin. Katso oman kurssimme menu (klik).
Oiiiii! Olen kerran toimittajan roolissa päässyt osallistumaan samaisen kurssin päätösdinnerille. Muistelen sitä edelleen suurella lämmöllä. :)
VastaaPoistaTätä kurssia nimitetäänkin opsikelijoiden kesken "syö ja juo" kurssiksi....
VastaaPoista