Sain kaksi kiloa lihaa Kotitilalta.
Mitäs siitä tehtäisiin? Emme ole ikinä (kuvitelkaa) itse tehneet nyhtöpossua, joten sitä oli vuorossa.
Meillä oli Kotitilan kassleria, joka laitettiin suureen pataan 200-asteeseen ilman kantta puoleksi tunniksi. Sitten mukaan laitettiin 1 dl soijaa, 1 dl palmusokeria ja 2 dl lager-olutta. Sitten se laitettiin kannen alle ja uuniin yön yli, jossa se hautui lempeässä 95-asteessa. Aamulla uuni pois päältä ja tunnin liha lepäili uunissa.
Kun liha padasta otettiin, liha oli mehukasta, pehmeää ja herkullista. Superhelppo nyhtää.
Nyhtämisen jälkeen uunivuokaan, padasta osa paistolientä päälle (sekä halutessa noin 2 dl BBQ-kastiketta, Mika laittoi itselleen, meillä ei skidien kanssa ollut) ja takaisin uuniin puoleksi tunniksi 200-asteessa.
Lisäksi ihana coleslaw (klik) ja maailman paras chipotle-kastike (klik). Tietysti itse tehdyt hampurilaissämpylät.
Katsokaa nyt, herkkua!
Juomaksi selkeä pilsner, vaikka Lervigiltä tai hedelmäisen humalainen IPA, oma suosikkini Brooklyn East India Pale Ale.
Ps. Tämäkin resepti on osallisena Lihaa parhaimmillaan-kisassa. Sain kisaa varten tilata lihapaketin Kotitilan verkkokaupasta, josta lihapaketti toimitettiin kylmäkuljetuksena suoraan kotiin. Arvostan. Kuten myös hyvää luomulihaa. RAKASTAN hyvää lihaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti