keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Juustoja&juomia yhdistämässä


Olin kertomassa oluesta juustojen seurana Hovimestari-killan iltatilaisuudessa. Ja hyvässä seurassa olinkin. Kanssani oli nimittäin Jyrki BPF:ltä kertomassa viineistä ja Sari Pernod Ricardsilta kertomassa portviinistä.

Yllätys,yllätys, yhdistimme juomia juustoihin.  Eli jos mielii juhlissa tarjota juustoja, nyt lähtee aika varmat vinkit.




Tilaisuudessa oli Hanne juustokauppa Lentävästä Lehmästä ja Juha juustojen maahantuonnista kertomassa juustoista. Ja tietysti niitä oli myös tarjolla. Jee!




Ensimmäinen juusto oli "minun". Se oli Juran vuorostijuusto, Mont Dór AOP, joka on täysin sesonkijuusto; sitä valmistetaan vain välillä 15.8-31.3. Hauskaa siinä on, että se on ikäänkuin valmis, paketissa oleva fondue.

Kansi pois ja uuniin noin 10 minuuttia 180 -astetta (laita vuoka alle, ettei vahingossa kuohahda yli) , niin siitä voi sitten dippailla vaikka leivällä.  Juuston päälle voi myös lorauttaa vaalea belgialaista ale-olutta, niin koostumuksesta tulee nestemäisempää.




Tämän juuston kanssa maisteltiin duunin tuotteita; Grimbergen Blondea, joka vaalea luostarityylinen ale. Hyvä olut joka toimii erinomaisesti runsaiden makujen kanssa, voi tarjota kaikkien juustojen seuraan.

Toinen juusto-olut oli Tumma Grimbergen Double, erittäin rusinainen ja mausteinen tumma luostarityylinen ale. Sopi tämän juuston kanssa kivasti, pehmensi juuston suolaisuutta.



Seuraava juusto oli KOLMEN kilon Brie de Meaux AOP, pehmeä pastoroimaton valkohomejuusto. Maailman tunnetuimpia brie-juustoja. Ihanan runsas ja pehmeä.Oi.

Sen kanssa juotiinkin sitten punaviiniä, vaikka itse oisin valinnut hieman makeaa valkoviiniä tai vaalean luostarityylisen alen. Mutta kyllä Jyrki osasi, Paul Jaboulet Aine Parallele 45 (saa Alkosta noin 12 e) toimi NIIN hyvin. Ei kiristänyt vaan aukeni hyvin juuston kanssa.



Sitten olikin lempijuustoni vuoro: ISO PALA RoquefortPapillon Noir AOP:ta, joka on pastoroimattomasta lampaan maidosta valmistettu, mureneva sinihomejuusto. Terävä, voimakas ja suuntäyttävä maku. JOO-O.



Sen kanssa vakio-suosikkini; Sandemannin Old Invalid-portviiniä. Ei voi mennä vikaan. Sari valotti vähän tuotteen historiaa ja valmistusta, vaikkakin olin niin fiiliksissä juustosta ja portista, että osa taisi mennä ohi. Anteeksi Sari.

Portviini on heikkouteni; olin vain 22-vuotias, kun pääsin tutustumaan Portossa portin valmistukseen ja viinikellareihin, ja siitä lähtien portilla on ollut erikoinen sija sydämessäni. Sittemmin reissasin surffireissuilla Portugalissa ja portviini kuului olennaisena osana joka reissua. Portviini on ehdotonta.




Kaiken tuon juuston jälkeen, syötiin vielä iltapalana Ossau Iraty AOP-juustolla kuorrutettu katkarapuleipä. Kaikki sai sen kanssa juoda mitä halusi. Minä join vaaleaa Grimbergeniä.

Kiva ilta. Kivoja ihmisiä.

Ps. AOP on merkitä, jota vain 40 ranskalaisella juustolla 500:sta on oikeus käyttää. Se takaa sen että juuston maidon täytyy tulla maantieteellisesti rajatulta alueelta, että juusto valmistetaan vanhoilla, perinteisillä menetelmillä ja että juustojen tyypilliset piirteet otetaan tarkasti huomioon valmistuksessa. Merkintää valvoo virallinen komissio. Taas oppi uutta.

Ps2. Kaikki juustoja saa Hakaniemen Hallin lentävästä Lehmästä. Ja kaikkia juomia Alkosta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti