tiistai 13. marraskuuta 2012

Balettia lautasella


Pavlova on aina ollut leivonnainen, jota en ikivä uskonut osaavani. Mutta se on viehättänyt silti.

Vuosiin en edes tiennyt mitä se oli, tiesin vain että sen innoittajana on ollut ballerina Anna Pavlova. Varmaan ballerina-kytköksen takia Pavlova kuulosti jotenkin niin makealta ja kevyen herkulliselta.

Nyt olen opetellut tekemään sitä. Ja se on juuri niin makeaa ja kevyen herkullista kuin ajattelinkin.




Mun Pavlova

Marenki: 4 kananmunan valkuaista, 3 dl sokeria, perunajauhoja. Täyte: 3 dl vispikermaa, 1 tl vaniljasokeria, 3 dl punaherukoita ja mustikoita.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, niin kovaksi, että vaahto pysyy kulhossa, vaikka käännät sen ylösalaisin. Lisää sokeria vatkatessa. Laita uunipellille leivinpaperi ja ripottele sen päälle perunajauhoja. Tee marengista levy, jonka reunat ovat korkeammat kuin keskusta. Paista 120 asteen lämmössä noin 50-60 minuuttia, kunnes marenki ovat kuiva ja kevyt.


Vaahdota kerma ja vaniljasokeri ja levitä vaahto jäähtyneelle kakkupohjalle. Lisää marjat. Nam. 

Ja sitten piti googlata tarkemmin leivonnaisen alkuperä. Pavlova on tehty Anna Palvolan kunniaksi Australiassa tai Uudessa Seelannissa 1920-luvulla. Oho.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti