maanantai 26. syyskuuta 2011

Kookosjauhot - murr.

Yritin olla terveellinen. Ja taloudellisesti fiksu.

Sain Taralta 2 purkkia luomukookosjauhoja, joilla voi korvata tavalliset jauhot.Tämä kookosjauhohan tehdään kookosmaltosta, sen jälkeen kun siitä on ensin puristettu neitsytkookosöljy. Maltosta jäänyt kuitu kuivataan ja jauhetaan jauhoksi. Kookosjauho on terveellistä, kuitupitoista, sisältää 20% proteiinia ja on tietty gluteiinitonta. Eli hyvää tekee.

Niitä voi käyttää leivonnassa.  Lisätäkynä saa makeisiin leivonaisiin lempeän kookoksen aromin. Justjust.

Mut EI, kookosjauhot ei suostu käyttäytymään leivonnassa. Murr. Eilen oli viides kerta kun annoin niille mahdollisuuden. Tein takuuvarmoja omenamuffinsseja:

3 isoa omenaa, 2 kanamunaa, 3 dl sokeria (josta 2 palmusokeria 1 tavallista), 1 dl öljyä, 1,5 dl kaurahiutaleita, 3,5 dl jauhoja (nyt siis KOOKOSJAUHOJA), 1,5 tl soodaa, ripaus kanelia/vaniljasokeria. Lisäksi olen aina laittanut joukkoon pähkinöitä/kookoshiutaleita jne mitä kaapeista löytyy.

Kuori ja raasta omenat. Sekoita kanamunat ja sokeri kulhossa.Sekoita joukoon öljy. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää puolet jauhoseoksesta kulhoon ja sekoita. Purista raastetusita omenoista mehu kulhoon ja sekoita taas. Lisää loput jauhoista ja sekoita. Lisää raastetujen omenoiden joukkoon 1 rkl jauhoja ja vähän kanelia. Sekoita omenaraaste taikinan joukkoon. (Tässä voi laittaa niitä muita juttujakin, kuten pähkinöitä).  Laita muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20-30 minuuttia.


Siinä se on - kookosjauhomuffinssi
Muffinssitaikinan tulisi aina olla juoksevaa, että muffinsseista tulee ihana mehukkaita. No, kookosjauhot imi heti kaiken nesteen ja taikina oli kuivaa kuin hiekkaranta. Laitoin 2 dl omenamehua lisää. Ei mitään vaikutusta. Vielä 1 dl lisää. Ei vaikutusta. Anna olla, sanoin ja laitoin muffinssit uuniin.

Kypsänä muffinssit ovat ihan hyvän makuisia, mutta kookosjauhot tekevät niille  "jauhoisen" sivutunnun. Yleensä tällä reseptillä thedyt muffinssit ovat todella mehukkaita ja pehmeitä. Mä en tajua. Ja mffinssin murenivat niin ,että ainoa tapa syödä niitä oli tämä:


Eli eräänlaisena myslinä.....

Auttakaa!!!

Ps. Kostoksi tein illalla pizzaa. Oikeista jauhoista. Se sitkosi ja kohosi ja paistui juuri oikeaksi.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Nagymaman omenapiiras

Hyvä päivä sisältää....


Reginan uuden levyn ja kahvit yksin uudessa Caffissa. Ihania suklaita ja marsipaania kanssa.



Uusia Polkka Jam-postikortteja Loftiksesta.


¨
Hassunhauskoja luomutomaatteja. "Kato mama, pippelitomaatteja!"


¨
Ja tietty nagymaman omenapiirakkaa.

1/2 kg jauhoja, 250 g huoneenlämpöistä voita, 1 kananmuna,1,4 dl tomusokeria, 1 dl piimää/rahkaa. Täyte: 6 isoa omenaa, vähän mantelijauhetta, vähän kanelia, 2-3 rkl sokeria tai siirappia.

Raasta omenat ja purista niistä mehu. Sekoita taikina laittamalla jauhot kulhoon. Tee syvennys jauhoihin ja pudota siihen kananmuna. Sekoita sitten sokeri myös. Nypi joukkoon voi. Lopuksi laita joukkoon piimä.  Tee taikinasta kaksi eri palaa.  Kaulitse ensimmäinen pala (noin 1/2 cm paksuksi), laita leivinpaperille. Sirottele taikinan päälle mantelijauhetta. Kaulitse toinen taikina. Laita omena tasaisena kerroksena ensimmäisen taikinan päälle. Ripottele omenan päälle hiukan kanelia ja siirappia.Laita toinen taikina päälle.
Voitele rahkalla tai piimällä. Pistele haarukalla. Paista 200 asteessa noin 25-30 minuutin ajan.

Hyväpäivä.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Viikonloppu ja Tapsan oregano!



Saimpas lahjaksi Nurmijärjen suunnalta ihka oikeaa luomuoreganoa,  Tapsan pihalla kasvanutta. Mäkimeiramiksikin nimetty kasvi on pizzan kanssa ykkönen. Lisäksi oregano tuo apua synkkyyteen ja auttaa ruuansulatusta. JA väsyneeseen ihoon.

Tähän pihaoreganoon Tapsa oli kuivattanut myös kukat, jolloin siinä oli kiva pieni laventeliin vivahtava maku. Eriomaista jauhelihan kanssa. Siispä kannattaa kokeilla tehdä siitä turkkilaistyylistä Köfteä:



1 kg hyvää sian/sikanauta jauhelihaa, 2 valkosipulinkynttä raastettuna, 1 tl kuivattua oreganoa, loraus sitruunamehua, 1-2 rkl öljyä, suolaa ja pippuria, 3 isoa sipulia, 2 isoa tomaattia, 2 punaista paprikaa. Koristeeksi voi laittaa tuoretta persiljaa.

Sekoita mausteet, sitruunamehu, öljy ja jauheliha. Muotoile siitä levy uuninpellille leivinpaperin päälle. Viipaloi päälle sipulit, tomaatit ja paprikat. Paista noin 180 asteessa noin 30 minuuttia. Leikkaa palasiksi, koristele persiljalla ja syö. Ihan paras iltapala vaalean oluen, salaatin ja leivän kera.

Ps. Oregano on kasvi joka antaa suojan noitia vastaan.Hahaa!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Pienissä häissä


Kiitos rakkaat kaikki. Kiitos. Ihanat häät.

Kuva Pirkko Partanen
Kattaus. Kunnia Tara ja apulaiset.


Kuva Pirkko Partanen


 Jukis ja co laittoi parastaan. Nam.

Menu
Rosépippuriolutlohta
Sienisalaatti
Syysperunasalaatti
Paahdettuja punajuuria ja fetaa
Savulohimousse
Marinoituja muikkuja
Savuporomousse
Vihreä salaatti, olutsipuli

Saaristolaisleipää, focacciaa, patonkia,
tummaa leipää

š

Unkarilainen pörkölt-pata
Unkarilainen kasvispata

š

Vadelma-mansikka-valkosuklaa
hääkakku

š

Kahvi ja avec

                    

                          š by chef Jukis Mattinen

 



Häälahjalautaset. Emesen meille tekemät.


Kuva Pirkko Partanen


Me.


Puss.

perjantai 16. syyskuuta 2011

My hero


Kaikilla on sankarinsa. Minulla yksi niistä on Adam Richman. Mies joka tekee ohjelmaa Man vs. Food.  Mies joka syö joka ohjelmassa enemmän kuin normaali-ihminen viikossa. Ja mies, joka jumppaa joka päivä kahdesti ohjelman takia.

Joka sunnutai JIMiltä klo 19.30. Katso vain täydellä mahalla.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Ekat synttärit

Atin ekat synttärit.  Paikalla Crazy Hungarian Family, Pakila-posse, Tapiolan Lehtiset ja Töölön Siiri jengeineen.




Oli luksus suklaakakkua valkosuklaakuorrutuksella (kakun ohje täällä) ja vadelmamelballa, Taran vakiomuffinsseja, suklaabrownieta, viinirypäleitä, popcornia, muden juustokierteitä ja kälyni Noralta opittu superjees yrttiboston:

Taikina:6 dl maitoa, 1 pala hiivaa, 2 kanamunaa, 2 tl suolaa, 2 rkl sokeria, n. 12 dl jauhoja, 3-4 rkl oliiviöljyä
Täyte: 2 dl pestoa, noin 70 g sulatettua voita,  kourallinen parmesanraastetta

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. liota hiiva. Lisää kanamunat, suola ja sokeri. Sekoita. Lisää jauhoja ja vaivaa, toista. Jas toista. Lisää öljy, vaivaa. Jätä kohoamaan lämpimään paikkaan noin puoleksi tunniksi.

Kauli kohonnut taikina levyksi. Sekoita täyte. Levitä täyte levylle ja kääri rullaksi. Leikkaa rullasta paloja ja laita ne leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.  

Laita uuni päälle ja kohota uunin lämpenemisen ajan liinan alla. Voitele maidolla ja voinjämällä. Raasta päälle lisää parmesania ja paista noin 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoa lämpimänä missä tahansa juhlissa.

"Nyt 1 vuotiaana Atti ei ole enään vauva, Atti on nyt ihminen"
                                                                           Andi



lauantai 10. syyskuuta 2011

Sadonkorjuuta

Käveltiin katsomaan sadonkorjuuta Talin siirtolapuutarhassa.



Ja sadonkorjuu-ruokaa:
1 kesäkurpitsa, 1 paprika, 1 porkkana, 1 sipuli, 1 varsiselleri, loraus öliiviöljyä, ripaus suolaa, minihyppysellinen palmusokeria (ruokosokerikin ok), hyppysellinen kuivattua oreganoa, kourallinen tuoretta persiljaa, puristus sitruunamehua. Kuullota sipuli, lisää vasiselleri, paprika ja viimeiseksi kesäkurpitsa. Hauduta hetken. Mausta. Nauti minkä tahansa lisäkkeenä.


tiistai 6. syyskuuta 2011

Love potion number 9

Viikonloppuna polttarit. Minä Ruttopuistossa lauantai-iltapäivällä drinkkejä tekemässä. Etsimässä the Ultimate Love Potionia. Tytti nautti varmaan eniten, kun se juoksi ihmisiä maistamaan niitä rakkausjuoma-kokeiluja.




Lopputulos oli kyllä hyvä. Kannattaa kokeilla.

Love Potion nro 9

4 cl vodkaa (toimii myös ilman vodkaa)
Noin 2 cm kokoinen ohut liuska inkivääriä
noin 6 vadelmaa
1 rkl sokeria
5-7 lehteä sitruunamelissaa
6 cl karpalomehua
Schweppes Russchiania
Jäitä
Lisää vadelmia koristeeksi

Mudlaa inkivääri, sokeri, vadelmat ja sitruunamelissa. Lisää jäät. Kaada vodka päälle. Lisää karpalomehu. Sekoita. Täytä lasi Russchianilla. Koristele vadelmilla.

Juo. Pussaa.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Vieraita

Kaljaryhmää kylässä. Olut ja ruoka-illallinen.


3 ruokalajia:



Lohipastramia, limellä ja suolalla marinoitua avokadoa
Sorahi Ace - Saison




Pistaasipesto1kuorrutettua kanaa, sipulirisotto ja oregano-paahdetut kasvikset
Locan 2- Belgialaistyylinen tumma ale

Juustoja ja hedelmiä
Local 1 - Belgialaistyylinen vaalea ale



Maailman helpoin suklaakakku
Black Opps - Portteri

Minä ideoin, Mika teki. Nella auttoi. Hyvää tuli.

Ja reseptit:

Lohipastrami täältä.

Marinoidun avokadot

2 avokadoa. 1 lime, sormisuolaa
Paloittele kypsät avokadot. Purista joukkoon limenmehu. Sirottele suolaa.

Pistaasipestokuorrutettua kanaa, sipulirisotto ja oregano-paahdetut kasvikset

Pesto ja kana
4 kanan rintafilettä, 1 puntti persiljaa, 1 puntti basilikaa, 2 valkosipulinkynttä viipaleina
4 rkl palmu- tai ruokosokeria, loraus lager-olutta, loraus oliiviöljyä, kourallinen pistaasi-pähkinöitä (tai muita pähkinöitä), ½ appelsiinin mehu, suolaa, pippuria

Sekoita huhmareessa tai tehosekoittimessa kaikki muut ainekset paitsi olut. Lisää olut ja tarkista maku. Grillaa kanafileisiin pinta. Sivele pestoa kanafileiden päälle, laita uuniin ja kypsytä 180 asteessa noin 10-15 minuuttia. Voit käyttää lopun peston koristeeksi valmiiden fileiden päälle, tai tarjota sitä pöydässä erikseen.

Sipulirisotto

1 punasipuli kuutioituna, 1 dl parmesan-raastetta, noin 4 dl risottoriisiä, 2 dl saison- tai vehnäolutta- olutta
noin 7 dl kasvislientä, suolaa ja pippuria, 50 g voita, öljyä paistamiseen

Kuullota sipulit kattilassa öljyn ja voin seoksessa. Lisää riisi ja kuullota sitä, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi. Kaada hiljalleen vuorotellen olutta ja kasvislientä kattilaan, noin pari desiä kerrallaan. Anna riisin imeä neste, ennen kuin laitat seuraavan satsin. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita valmiiseen risottoon vielä voita, parmesanraaste.

Kasvikset:

2 paprikaa (erivärisiä), paketti minitomaatteja, 1 purkki hyviä vihreitä oliiveja, oliiviöljyä , kuivattua oreganoa
Pilko kaikki ja laita uuniin 180 astetta. Anna paistua kypsäksi noin 30 minuutin ajan.
Maailman helpoin suklaakakku

100 g voita, 2 kananmunaa, 2 dl sokeria, 1 dl palmu- tai fariinisokeria, 2 1/2 vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta, 2 tl leivinjauhetta , 200 g tummaa suklaata (puolet kakkuun, puolet kuorrutteeseen)

Sulata voi. Vatkaa kananmunat ja sokerit vaahdoksi. Lisää voi ohuena norona. Sekoitas kuivat aineet keskenään. Lisää seos taikinaan käännellen hellästi. Laita seos leivinpaperilliseen irtopohjavuokaan. Paloittele 100 g suklaata pieniksi paloksi ja painele ne taikinaan. Paista 150-asteessa noin 30 minuutin ajan.

Tee kuorrutus sulattamalla 100 suklaata. Kaada sula suklaa jäähtyneen kakun päälle. PS: Kakku on tosi hyvää ilman kuorrutettakin.

Ihana ilta.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Vihreät säilötyt tomaatit

Unkarin fiiliksiä.




Vihreät tomaatit

noin 1,5 kg pieniä vihreitä tomaatteja, 1 l vettä, 1,5 dl etikkaa, 1 dl sokeria
Mausteeksi muutama mustaherukan lehti tai pari palaa porkkanaa

Pese tomaatit ja kuivaa ne. Laita tomaatit pestyihin, tyhjiin lasipurkkeihin. Kiehauta vesi, lisää etikka ja sokeri. Kaada kuuma liemi säilykepurkkeihin tomaattien päälle. Liemen täytyy peittää tomaatit kokonaan. Sulje purkit tiiviisti. Laita viileään.

Odota. Kaiva purkki tätä esiin talven patojen kanssa ja nauti.