Tämä vuosi on ollut täysin outo ja erilainen vuosi. Eikä vain koronan takia vaan muutenkin. Tasapainoilua suuntaan ja toiseen, elämän muuttumista, tylsyyden sietämistä, yhdestä periaatteesta luopumista, uusien asioiden opettelua ja sopeutumista. Pysyvää oli onneksi crazyhungarianperhe, lapset, kamut, Munkkisaari, suurin osa töistä ja oma mielentila.
Koska teen joka vuosi blogiin vuosikatselmuksen, ei tämäkään vuosi voi olla poikkeus. Eli koho- ja syväkohtia tänä vuonna:
Sain käsikirjoittaa olutnäyttelyn yhdessä Hotelli- ja ravintolamuseon tutukijoiden kanssa. Jotain ihan uutta ja ihanaa. Tästä syntyi Oispa kaljaa -näyttely, jolla on myös omat, aika aktiiviset Facebook-sivutkin. Ja oma kalja!
2020 lähti hyvänä olutfestarivuotena ja Korjaamolla CoolHeadin Winter Wonderlandissa pidimme olutbingoa Elsan kanssa ja juhlimme oluiden sekä Marian kera. Tämä olikin sitten viimeinen olutfestari pitkään aikaan.
Opetan Laurean ammattikorkeakoulussa elämysalan opiskelijoita ja meillä on maailman paras opetusravintola Teemun ja Jarmon johtamana. Sinne teimme tänä vuonna sekä oman oluen ja limun. Olen näistä hyvin ylpeä, vaikkakin eivät ne minun aikaansaannostani ole, vaan meidän kaikkien. Lisäksi sain tehdä kaksi kurssia täysin virtuaalisesti, toisen ollessa ruuan ja juoman historia. Tätä varten sain opiskella kannibalismista, ruokatabuista, viikinkeistä ja Rooman valtakunnasta. En tiedä opiskelijoista, mutta itse nautin paljon kurssista.
Olutliiton hallituksen kanssa ehdimme kerran kokoustaa livenä ennen koronaa. Kävimme Turussa, joimme jääkylmää sahtia junassa aamuyhdeksältä, vierailimme Kakolan panimolla ja pidimme hauskaa.Suurin osa muista kokouksista onkin sitten ollut virtuaalisia.....
Matkustin kansainväliseen museokonferenssiin Pohjois-Italiaan juuri kun korona siellä puhkesi. Ihmettelin Milanon lentokentällä kun kaikilta mitattiin kuume ja kun pääsimme Bolgonaan, koko konferenssi peruutettiin. Pääsimme viettämään päivän keväisessä Bolognassa ennen lähtöä kotiin. Onneksi. Ihana kaupunki ja ihana lämpö.
Teimme toista kertaa Naistenpäivän oluen Pink Boots Societyn merkeissä, joka on kansainvälinen naisten oluturaa ja -koulutusta tukeva järjestö. Yhteistyöpanimomme oli Tornion Panimo (kiitos), jossa panimme karpalolla maustettua Nakku-lageria. Kuten kuvasta näkyy, hauskaa oli. Ensi vuonna tämä on tulossa taas, nyt panimossa joka on hieman lähempänä Munkkisaarta.
Ehdimme juuri ennen kaiken pysähtymistä juhlia Suomen Baarimestareiden kanssa vuosijuhlissa. Baari-ihmiset ovat lempityyppejä, siksi toimin Suomen Baarimestareissa.
Juonsin Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailun yhdessä kokki Risto Mikkolan kanssa Gastromessuilla. Viimeinen päivä juonnettiin tyhjille katsomoille, koska messut suljettiin koronan takia. Se ei menoa haitannut, meillä oli hauskaa.
Sitten se tuli. Lockdown. Ensin loppui vessapaperi ja jauhot kaupoista. Sitten koulut kiinni, ravintolat, museot, kirjastot, uimahallit kiinni, kaikki kotona, tyhjä ja hiljainen Helsinki. Piti keksiä tekemistä koululaisille, valvoa koulua ja tehdä ruokaa koko ajan. Pahinta oli yksinolo, perheen ikävä, taloudellinen epävarmuus ja tylsyyden sietäminen. Mielenkiintoisinta oli tajuta, että elää historiallisia aikoja. Olen asunut Helsingin keskustan tuntumassa koko ikäni, enkä ikinä ole nähnyt täysin tyhjää Aleksanterinkatua keskellä päivää. Nyt olen.
Tein valtavan digiloikan (kuin muutkin). Opetin, kokoustin,"tapasin" kamuja etäkahveillä ja -kaljoilla ja pidin tastingeja etänä. Kiitos Zoom, Teams, Google HangOuts, Facetime, Messenger ja WhatsUp. Enemmän livekohtaamisia ensi vuonna, kiitos <3.
Lockdown olisi ollut paljon pahempi ilman hoitokoiriani ja niiden emäntää Nellaa. Muistan aina puistoviinimme, pitkät kävelyt, illalliset, joita kaikkia olemme tehneet jo ennen koronaa, mutta nyt oli tosi tärkeää, että toinen aikuinen, jota sai tavata melkein joka päivä. Ja tietysti koirat, joiden ansioista sain lapset ulos joka päivä. Muuten tuo Kaivopuiston edestakaisin sahaaminen olisi ollut aika tylsää.
Keväällä tuli myös täysin uusia tapoja tavata läheisiä. Äitiäni ja veljieni perhettä tapasin Zoomin välityksellä joka perjantai, pidimme Tallinna-Helsinkiyhteydellä useita etäaamiaisia Tatun ja Marian kanssa ja Annukan kanssa kehitimme parvekekaljat ja kävelykahvit. Hyviä tapoja kaikki.
Olutreissu- yhteisömme kasvoi keväällä, vaikka matkustaminen oli kielletty. Marian kanssa pidimme viikoittain myös oman ja muiden mielialan parantamiseksi etätastingeja, joka viikko eri teemalla kevään ajan. Oli siellä olut ja suklaa- , olut ja pubiherkut- , olut ja pulla- ja olut ja karkki -tastingeja. Tämä vaikutti omaan mielialaan todella positiivisesti. Nämä muuten löytyvät täältä!
Koska ei päässyt muuten mihinkään, juoksin enemmän kuin pariin vuoteen ja löysin taas pitkänmatkan juoksun ilon. Yritän pitää tätä yllä ja ensi vuonna onkin kesälle jo buukattu juoksutapahtuma, koska tavoitteellinen juokseminen on parasta. Rakastan omia huudeja, Munkkisaari on paras paikka, joten sen ympäristössä on edelleen parasta juosta.
Munkkisaaressa yksi lempikohteeni on nosturit. En kyllästy niihin ikinä.
Aloitin opiskelemaan radio- ja tv-toimittajaksi ja työssäoppimiseksi sain uuden ohjelman Radio Helsingiin. Maanantaikappaletta on nyt tehty toukokuusta ja näillä näkymin se jatkuu myös ensi kevään. Jee! Rakastan tehdä tätä, radio on oma mediani, rakastan ääntä kaikessa sen olomuodossaan, sekä puheena että musiikissa.
Kevät oli tuskastuttavaa mutta myös ihanaa. Kaikessa sen tylsyydessä huomasin itsessäni uusia puolia ja nautin myös siitä että kaikki oli pysähtynyt. Oli aikaa kävellä, juoda kahvia ulkona, lukea, tehdä kaikkea ja olla. Rauhoituin.
Keskellä tyhjyyttä pääsin vierailemaan toukokuussa Marian luona ja se tuntui ulkomaanlomalta. Suunnittelimme kesän kiertämistä ympäri Suomea uuden Olutreissu- kirjan tiimoilta, grillasimme, nautimme auringosta ja joimme kahvia ja olutta. Palasin täysin virkistyneenä.
Välillä tuskastuin enkä saanut unta. Kaikki tuntui kamalalta ja tyhjältä. Ja ettei korona lopu ikinä. Edelleen tuntuu välillä tältä. Olen ihmisnarkomaani, saan voimaa ihmisistä, minulla ei ole oman tilan tuntua, joten se ettei nyt kannata koskettaa tosia, tuntuu kamalalta.
Ihan uusi mahdollisuus tehdä radiota tuli lockdownina suljetun Majava-baarin kautta. Idearikkaat baarin omistajat pistivät tyhjään ravintolaan pystyyn radio-aseman, Radio Majavan, jonne pääsin juontamaan Kaupunkikaljat -ohjelmaa keväällä.
Nyt loppukesästä lähtien teen sitä yhdessä Punavuoren samattikurkun, Kaireniuksen Topin kanssa ja on minulla samalla kanavalla toinenkin ohjelma, Retkiradio yhdessä retkinikkari Joppe Rannan kanssa. Molemmat juontajakollegat ovat hauskoja, innovatiivisia, sanavalmiita ja tarpeeksi erilaisia, joten ohjelmanteko on heidän kanssaan kiinnostavaa. Olemme saaneet myös erittäin kiinnostavia vieraita, joten ohjelmien teko on sitä kauttakin todella inspiroivaa.
Olen ikuisesti kiitollinen Mikoille ja Juhalle tästä, on ollut tosi hauskaa tehdä radiota, jossa vain taivas on rajana (paitsi että Ultra Brata ei saa soittaa...).
Olen lukenut ja kirjoittanut paljon tänä vuonna. Siihenkin on voinut keskittyä enemmän. Unelma olisi saada ensi vuonna kirjoittaa vielä, vielä enemmän ja saada väitöskirjaa eteenpäin....
Reissuradiota teimme kiertäessämme kuudessa viikossa koko Suomen Marian kanssa uuden kirjan tiimoilta. Kaikki jaksot ovat paikallisten pienpanimoiden ja muiden pienyrittäjien kanssa tehtyjä, kuuntele vaikka!
Kesä tuli ja kaikki keventyi. Ravintolat ja muu elämä avautui, aurinko paistoi, tuntui että elämä tuli takaisin. Vietimme juhannusta hyvässä seurassa, olimme ulkona ja tunsin taas olevani elossa.
Elsan kanssa olen viettänyt paljon aikaa koko vuonna. On onni että on ystäviä, joiden kanssa voi myös näinä aikoina juoda viiniä ja että he opettavat sinulle miten tehdään karjalanpiirakoita. Elsa myös tietää paljon kaikesta, ja on ehdoton lempisomevaikuttajani.
Unkarilaisen perheemme kanssa olemme joka kesä viettäneet lomamme Balaton-järven mökillämme. Tänä vuonna sen korvasi iso keltainen maalaistalo Parkanossa. Yhtä hauskaa meillä oli sielläkin niin ratsastamassa, uimassa, grillaamassa kuin trampoliinilla. Minä tutustuin myös Ikaalisten uimarantaan. Sekin oli kiva.
Lasten kanssa olin paljon. On hämmästyttävää, miten fiksuja he ovat välillä. Ja miten raivostuttavia, keskenään erilaisia ja koko ajan muuttuvia.
Kävimme Unkarissa kun säädökset olivat löyhimmillään, ja Unkarissa oli juuri niin ihanaa kun siellä on joka vuosi. Minun on pakko saada puhua unkaria tietyin välein, muuten kuihdun.
Olutfestareita oli paljon vähemmän kuin muuten. Mutta Lahden Suuret Oluet, Pienet Panimot- tapahtuma järjestettiin ja pääsin töihinkin. Tiskillä oli hauskaa (ainahan on kun kivojen kanssa tekee) ja Kanavan Jukka oli hankkinut meille töitten jälkeisen sikaritkin, jotka polteltiin kesäillalla hyvän oluen kera. Parasta.
Viimeinen reissumme oli Marian kanssa Helsinkiin, ja tällä "reissulla" syntyi sipsisalaattivideo. Olin hieman "väsynyt" (edellinen ilta oli ihana ja piiiitkä) ja se kyllä näkyy videolta...
Olin mukana jo toista vuotta Olutliiton ominaisuudessa järjestämässä Suomen Paras Olut -kilpailua. Yli 300 olutta, yli 40 tuomaria ja yli 50 talkoolaista. Olihan se. Ihana ja raskas kolme päivää. Ensi vuonna uudelleen.
Pääsin ensimmäistä kertaa tekemään sahtia Sahtikaisan oppiin hyvässä seurassa. Niin hyvässä että viihdyimme seuraavaan päivään. Jääkylmä sahti, samalla juomalla maustettu risotto, seura ja pehmeä järvivesi oli parasta.
Uusia ravintoloita perustettiin keskellä outoa vuotta myös Helsinkiin. Uusia lempiravintoloitani on samoilla kulmilla oleva SameSame, jossa olen käynyt parhaassa seurassa jo parikin kertaa.
Panimo- ja oluttyypit ovat baarityyppien lisäksi edelleen parhaita. Kuten Olarin Tatu, jota tässä halailen Tapiolan paikallisilla olutfestareilla.
Syksn rajoitusten kiristyessä fiilis oli tämä. Väsynyt ja lohduton. Ajattelin jo että korona meni ohi. Ei.
Ilonpilkahduksia syksyyn toi Henryn kanssa Laureassa opettamamme villiyrttikurssi. Olen pyörittänyt nyt kaksi vuotta Ruokaa Luonnosta -nimistä villiyrttien kaupallistamishanketta elintarvike- ja elämystaloudessa. Metsän villiyrtit ovat kaupunkilaistytölle täysin uusi aluevaltaus ja olen nauttinut tästä todella paljon. Tunnistan jopa kasveja metsässä, mikä ei todellakaan ole vahvuuteni. Erikoiskiitos innostani kuuluu myös Toivasen Jounille, joka on saanut minut intoilemaan näistä villiyrteistä!
Osana tätä olen myös perehtynyt Topin kanssa muurahaismetsälle menemiseen. Oma pelkokertoimeni...
Tänä vuonna ilmestyi todella paljon hyvinä kirjoja. Tässä niistä yksi. Listaan Maanantaikappaleessa vuoden top10 parhaat tietokirja, kuuntele!
Yksi lempikuvistani itsestäni. Anna-lehti kirjoitti naisista ja oluesta, ja laususkelen siellä minäkin mielipiteitäni.
Marian lisäksi Olureissuillamme matkusti matkakoira Peppi. Telttailimme Kolilla, kävimme Kainuun "meren" rannoilla, Valamon luostarissa ja Jyväskylän metsissä. Peppi on verraton matkakoira.
Laurealla saimme kollegani Henryn kanssa tuottaa ihan uudenlaista
opetusmateriaalia kursseille koronan takia, se on ollut todella hauskaa.
Kiersimme koko päivän Etelä-Pohjanmaalla kuvaamassa videoita
opiskelijoille, olimme virtuaalisella panimokierroksella Fat Lizardin
panimolla ja kävin tallentamassa viinitekoa Noita Wineryssä. Näihin
kaikkiin opiskelijat tutustuivat sitten virtuaalisesti.Olen kokemuksellisen opetuksen kannalla kun puhutaan elämysalasta, niin opit parhaiten.
Kahvia kului entiseen tapaan. Hyvä kahvi on tehokkuuteni perusta. Ja se, etten ole perfektionisti, tiedän miten paljon mihinkin hommaan pitää laittaa panostusta. Etua on myös siitä että nukun vaan kuusi tuntia päivässä. Olen nopealiikeinen, kärsimätön ja pidän siitä että asiat tehdään hyvin ja nopeasti.
Vuoden kaunein Olutposti-kansi syntyi lahjakkaan taittaja-Oskarin kanssa yhteistyössä kuten kaikki Olutpostin kannet. Olen ylpeä Olutpostista ja sitä tekevistä ihmisistä jotka tekevät tätä isolla sydämellä.
Onneksi ravintolaan on päässyt syksylläkin. Tässä Fat Lizardin Taproomin avajaisissa Mariaanan kanssa. Kotibileetkin oli samalla suunnalla.
Kävimme myös Hiisi Taproomissa tutustumassa. Suositan. Erinomaista ruokaa ja huru palvelu (tietäjät tietää).
Join olutta monien tyyppien kanssa sekä podcasteissa, radiossa, videolla että muutenkin. Oluenjuominen on osa työtäni, vaikka ei se aina työltä tunnu. Kuten tässä missä maistelemme olutta Pienen Erkin kanssa.
Oluiden maistelu ja niistä kirjoittaminen on ristiriitaista puuhaa, koska se on kyllä riistänyt minulta myös hieman oluen nautintoa. Jos koko päivän maistaa erilaisia oluita, illaksi ei todellakaan enää tee mieli olutta vaan teetä.
Mutta edelleen olut on juomista rakkauteni, se on kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti todella mielenkiintoinen, maineeltaan edelleen hieman kyseenalainen juoma, jota tehdään ympäri maailmaa. Olut on keskiössä aina kun puhutaan alkoholijuomien haitoista, onhan se Suomessakin ylivoimaisesti suurin alkoholituoteryhmä, mutta useihn unohdetaan oluen yhteisölliset ulottuvuudet, sen sopivuus ruuan kanssa ja kulttuurinen perimä joka vaikuttaa moneen historialliseen tapahtumaankin. Nämä ulottuvuudet ovat se, miksi minä teen oluen edunvalvontaa.
Vuoteen kuuluu tietysti myös perhe. Minulle perhe on laaja käsite ja siihen kuuluu niin omat lapseni , kuin äitini, veljieni perheet kuin lähimmät ystäväni. Tänä vuonna vietimme joulua perheeni kanssa Parkanossa, samassa talossa kuin kesällä. Oli juuri niin hauskaa kuin kuva näyttää.
Olen nauttinut kaikesta huolimatta vuodesta. Tässäkin jäi paljon mainitsematta, hyvää ja surullistakin.
Ensi vuosi innostaa ja pelottaa. Elämä tulee taas muuttumaan hiukan jossain vaiheessa, sen tiedän jo. Saa nähdä miten.
