Kuinka kadotin häpeäni rippeet - Olutjoogavideo

En ole ikinä ollut kauhean tarkka siitä miltä näytän. En koskaan ole ollut perinteisesti kaunis, enkä sen takia ole ajatellut, että minun täytyy näyttää jotenkin tietynlaiselta. Kotona ei ulkonäköä korostettu, äitini ei meikannut eikä muutenkaan ollut mitenkään kauhean ulkonäkökeskeinen(vaikka olikin tosi kaunis), vaan esimerkillään näytti aina, miten oma tekeminen ja ajattelu on se, mikä on oikeasti tärkeää.

Kuva Maarit Vaahteranoksa

Vereni vetää minua esiintymään, rakastan kaikkea esiintymistä. Siihen tietysti liittyy se, että joutuu toisten katseiden arvioitavaksi, vaikka kuinka esittäisi asiaa tai pitäisi luentoa. Lisäksi esiintymishaluni takia olen itse aktiivisesti pyrkinyt tekemään asioita, joissa joudun myös ulkonäöllisesti pois mukavuusalueeltani: Olen tanssinut ja näytellyt lavalla, juontanut bikineissä, pyörittänyt pyllyä esitanssijahäkissä ja esitelmöinyt pukeutuneena pelkkään leopardintaljaan tai octoberfest-asuun. En ikinä ole ollut mallivartaloinen, mutta se ei ole oikeastaan hirveästi haitannutkaan koska olen aina ajatellut, että oma vartalo on sellainen kun on. Tietysti, joskus kun sitten katsoo esiintymisen omia kuviaan tai videoitaan jälkeenpäin, hirvittää. Silloin vain nielaistaan ja unohdetaan koko asia.

Nuorempana(ja parempivartaloisena) sitä välillä haikaili tietysti perinteisen kauneuden perään kaihoisasti, mutta hassua on että samaan aikaan kun kahden synnytyksen ja vuosien jälkeen oma ulkonäkö rapistuu, itsetunto ja tietty välinpitämättömyys sitä kohtaan, mitlä toisten silmissä näyttää, on taas vahvistunut.

Ajattelin tässä nyt jakaa tästä uusimman esimerkin oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemisestä. Tämä esimerkki sekä naurattaa minua että saa edelleen minut ihan vähän kiemurtelemaan.  Kyseessä on olutjoogavideo, jonka ystäväni Marian kanssa teimme. Eli minä, olutta ja joogaa.

Olkaas hyvä: Olutjoogavideo!