sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Taste of Helsinki - töissä

Olen joka vuonna ollut asiakkaana lempiruokafestareillani Taste of Helsingissä, niin 2015 skidien kanssa, 2013 kylmissä tunnelmissa, kuin muinakin vuosina.

Tänä vuonna olen töissä vastaamassa panimo-osastostamme. Koko festivaalin aikana. Olutta ja ruokaa oikein urakalla. Niimpä tein tästä pienen yhteenvedon. Aika eri asia olla töissä kuin maistelemassa... (kuvien laatu on sitten aika vaihteleva)




Tein etukäteen kaikille festarin ruuille olut- tai siiderisuosituksen. Siitä painettiin lehtinen, joka on jaossa koko tapahtuman aikana. Tässä Bistro O Matin ginigraavattu lohi ja Brooklyn Sorachi Ace. Hyvä. Laitoin teille viime hetken vinkiksi tähän muistiin muitakin suosikkiyhdistelmiäni.




Keskiviikkona rakennettiin osastoa Millan ja muun Kohu-Liven jengin kanssa. Ihana ilma, eipä aavistettu miten se muuttuu...




Siinä valmis osasto. Hyvä tuli!




Yksi parhaista kasvisannoksista oli Kolmosen punajuuri&kyssäkaali-avoburgeri. En pidä punajuuresta, mutta tässä se toimi ja sen rakenne oli nauskan nyhtöpossumainen. Oluena Hoegaarden Witbier.




Siinä meidän jengiä valmiudessa. Erikoiskiitos Frodolle "vuoropäällikkyydestä".




Pastorin possupluma ja ihanan rapea maissi maistui Brooklyn American Alen kanssa.




Oi, tämä Grönin fermentoitu rieska. Näitä söin NIIN monta.



Ruokabloggarin todellisuutta Soupoperan Anuliinan kuvaamana. 




Instagramiin laitettu lopputulos. Ravintola Ön ihanan suolakuoressa kypsennetty luomuselleri, ruskistetun voin kera ja makeaa siideriä.




Askin luomupossua maistettiin myös. Karhu-lagerin kera. Hyvää oli.




Perjantaina oli niin kuuma, että oikein hikoiltiin tiskin takana. Ja paljon, paljon ihmisiä. Se oli hyvä päivä.




Lauantain todellisuus oli sitten tämä. Ja silti festareilla oli lauantainakin ihmisiä. Nostan hattua heille. 



Pastorin rapeat mustekalat kävivät kaupaksi minullekin. Oluena tyyliin sopiva Corona. 




Perjantaina olin tauolla. Oman perheen kera. Skidit tykkäsivät eniten riippukeinuista ja Kolmen Kaverin mustikkajäätelöstä.




Ravintola Tocan tuhti ja maukas arrancino kaipasi vierelleen jotain hapokkaan kuivaa siideriä.




Anuliina kuvasi uuden olutseinämme. Ensimmäistä kertaa rakensimme festareille hanat takaseinään.




Tässä Taste of Helsingin parhaat lihat omasta mielestäni: Ravintola Grönin suolattu possu ja aivan mahtava vehnälisuke, joka oli karamellisen makeaa. Sen parina Brooklyn Lager. Toisena saman ravintolan raakakypsennetty nauta, etikkakerman, kevätkaalin jalitulaukan kera. Guinnessia juomana.

Taste of Helsinki on ihana festari ,niin asiakkaana kuin töissäkin. Kiitos festarin järjestäjille, kaikille kävijöille, omalle jengille, ja tietysti muille festariduunareille, heidän kanssa työ ei edes tunnu työltä.

3 kommenttia:

  1. Bongasin sut ja olit ihanan pirtsakka säästä huolimatta! :]

    Meillä meni sunnuntain keikka ihan comfort foodeiluksi ja käytiin läpi kaikki possuannokset ja tietysti Bistro O matin haukiburgeri. Omnom! Mun mielestäni jälkkärit oli tänä vuonna jotenkin erityisen herkullisia ja raikkaita ja vedin niitä varmaan neljä. :D

    VastaaPoista
  2. Mä vedin kaikkea. Oli taas ihanaa!

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä noista Grönin lihoista. Huimaa kamaa. Torstain keleistä huolimatta ruoka (ja juoma) pelasti kyllä fiilistä aika paljon.

    VastaaPoista