sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Salaisen puutarhan antimet Helsingissä
Vaikka olen Helsingistä kotoisin, kaupunki hämmästyttää minua yhä. Uusia, kauniita paikkoja löytyy ympäri Helsinkiä. Kuten Toukolassa oleva Annalan puutarha jota pitää Hyötykasviyhdistys.
Paikka on kuin luotu kävelylle. Koko puutraha on täynnä toistaan kauniimpia kasveja, niin keittiö- , värjäys- kuin lääkintäkäyttöön. Tosin muistathan, ettei niitä saa kuka vaan poimia, mutta ihalla kyllä saa.
Itse pääsin maistamaan ihan erilaisia, uusia makuja. Kuten kumisaappaiden edessä oleva suklaaminttu. Joka maistuu aivan minttusuklaalle. Nam. Napsin aika monta lehteä. (Hih, minulla oli lupa siihen.)
Puutarhassa samoilun lisäksi nautimme aivan mahtavan alkujuoman, jonka Helsinki Food Companyn Teresa ja Johanna olivat meille laatineet. Ihanan hapan, kirpeä juoma. Tämä on pöllitty kotiinkin.
Kokkailimme yhdessä ja söimme maailman kauneimmassa paikassa kolmen ruokalajin illallisen käyttäen apuna Rajamäen etikoita. Itse rakastuin vadelma&persikkaetikkaan täysin.
Unkarissa etikkaa käytetään paljon ruuanlaitossa, joten itselleni etikka on melkein jokapäiväisessä käytössä keittiössä. Ja puhdistuksessa. Ja pyykinpesussa. Silti taas opin uutta Teresalta ja Johannalta, jotka olivat menun suunnitelleet etikan ympärille. Kiitos siitä!
Kiitos myös Bernerille kutsusta. Kiva ilta.
Ps. Löysin myös ensimmäisen seurattavan puutarhablogin tapahtumassa: Kanelia&kardemummaa. Minä. Puutarhablogin. Hämmästytän itseäni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Upean näköistä! todella kaunis kesäinen kattaus ja miljöö :)
VastaaPoistaTämä oli kyllä niin ihana. Jos en olisi naimisissa, menisin tuolla naimisiin.
VastaaPoista