sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lohta&omenaa&kaalia&viiniä


Oli katuruokafiilis. Kotona savulohta, lehtitaikinaa, kaalia ja omenaa. Ööh.

Mutta syntyihän näistäkin katuruoka-tyylinen setti, jonka voi syödä seisaaltaan tai istuen. Ihan miten vaan.






Lohitasku hunajapaahdetulla kaalilla, omenamayolla ja lehtikaalichipseillä

Hanki: 1 levy lehtitaikinaa, noin 200-300 g valmista savulohta, lehtikaalichipsejä (ohje blogista (klik)), 1 omena kuorittuna ja kuutioituna, noin 1/2 dl majoneesia, 200 g ohueksi suikaloitua kaalia, öljyä, pari rkl hunajaa, 2 perunaa kuorittuna ja puolitettuna.

Sulata lehtitaikina. Sillä aikaa paahda kaali hyvin pehmeäksi öljyssä ja hunajassa. Sekoita omenakuutiot sekä majoneesi ja laita kylmään maustumaan.  Kauli lehtitaikinasta 4 pientä neliötä. Voitele ne reilusti öljyllä. Ota perunat ja voitele ne myös öljyllä. Laskosta neliöt taskuiksi perunoiden ympärille ja paista lehtitaikinataskut noin 15 minuuttia uunissa 225-asteessa.  Anna jäähtyä ja irrota varovasti perunat. 

Mitä tehdä perunoilla, kysyt. Paista grillimausteen kanssa pannulla, saat hyvän lisukkeen, jota voi dippailla myös omenamayoon.

Täytä taskut hunajapaahdetulla kaalilla, lohella, laita sekaan omenamayoa ja viimeistele murennetuilla  lehtikaalichipseillä. Voit korvata lehtikaalichipsit myös tavallisilla chipseillä. 

Nauti heti viileän hedelmäisen Castillo de Molina Reserva Savignon Blanc-valkoviinin kanssa.  Viini hedelmäisyys sopii oivasti omena happamuuteen, leikkaa lohen suolaisuutta ja tukee kaalin hunajamaista makeutta. Oivapari. Kyllä.  Näitä menee useampi. Eikä huono vaihtoehto kevään juhlintaankaan.



Viinin piffasi Pernod Richards. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti