torstai 26. toukokuuta 2011

Mun maa mansikka!


Ekat mansikat on aina parhaat. Tänä vuonna Hernesaaren laiturilla.

Ihan kun saaristossa olisi. Tuulikin puhaltaa siihen malliin.


Kylmässä kevätsäässä, kesää ikävöiden, tuli mieleen pari oivaa mansikkareseptiä.

Mansikkamarinoitua halloumi-juustoa ja salaattia

2 pnt salaattia, mielellään kahta erilaista
300-500 g halloumia

Halloumin marinointi:
2 rkl hunajaa
1/2 l perattuja, puolitettuja mansikoita
öljyä
1/2 limen mehu
suolaa, pippuria

Viipaloi halloumi-juusto. Sekoita marinadi ja marinoi juustoa ainakin muutamia tunteja, tai jopa yön yli. Pese ja revi salaatti lautasille. Pyyhi halloumista ylimääräinen marinadi pois ja grillaa juusto. Laita lämmin juusto salaatin päälle. Pirskottele loppu marinadi ja mansikanpalat salaattin.

Nam.

Mansikka-melonisalsa grillilohelle

noin 1 l mansikoita perattuna
Kourallinen basilikaa silputtuna
Kourallinen sitruunamelissaa silputtuna
3 erl sweet chili-kastiketta
3 rkl omenamehua tai omenasiideriä
1/2 lime mehu
Rosépippuria
sormisuolaa ja mustapippuria

Sekoita muut ainekset, paitsi mansikat. Laita mansikat kulhoo, valele seos päälle. Tarkista maku, mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Anna vetäytyä viileässä. Grillaa lohta ja nauti sen kanssa mansikkasalsasta.


Nam.Nam.

Mansikka on lupaus kesästä. Kesä, tule jo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti