keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Ajatuksia blogista, raparperipiirakka keto-orvokeilla ja raparperi-mimosa

 Olen jo pitkään päivitellyt tänne harvakseltaan vain ruokia. Lähinnä koska on ollut niin kiire ja elämään kuuluu niin paljon kirjoittamista muutenkin. Mutta en halua koitenkaan lopettaa blogia, koska haen täältä koko ajan vanhoja reseptejä, ja kun lukee niiden saatteita, niin tulee aina mieleen millaista silloin oli. Siksikin täältä on kiva etsiä vanhoja reseptejä. 

Ajattelin siis elvyttää tämän tavan, kirjailla enemmän reseptejä ja niiden syntyä. Tämä on syntynyt loppukeväästä hyvin kylmässä säässä Peräseinäjoella, missä kävin joen rannasta keräämässä kato-orvokkeja koristeeksi. Raparperit kasvavat Jyrin liiterin (tai mikä se rakennus sitten on) seinustalla. Tein piirakan aamulla ja se oli ihanan makuinen. Lisäksi piirakan täytteestä, olutmehustetuista raparpereista, sai vielä mimosatkin.

 
 
Hapanolutmehustetut raparperit
 
Noin 10-12 vartta raparperia (minulla oli pieniä varsia, joten 12 vartta)
1 dl sokeria
1 dl kirpeää, maustamatonta hapanolutta
 
Huuhdo raparperit ja leikkaa paloiksi. Laita kasariin oluen ja sokerin kanssa. Kiehauta ja keitä hetki(niin että raparpereissa säilyy rakenne). Jäähdytä. Kaada liemi eri astiaan ja raparperit eri astiaan. Saat tästä sekä piirakkaan täytteen että raparperimimosaan mehun.
 
Raparperipiiras 
 
Taikina:
1 dl jugurttia
70 g pehmeää huoneenlämpöistä voita
3 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
koristeeksi syötäviä kukkia tai tomusokeria
 
Nypi jauhot (joihin sekoitettu leivinjauhe) voin ja jugurtin kanssa. Tee taikinasta pallo ja laita se kylmään hetkeksi.
 
Laita uuni päälle 200 asteeseen. Ota valurautapannu tai kakkuvuoka, voitele tai leivinpaperoi. Ota 2/3 taikinasta ja levitä se pohjaksi. Laita olutmehustettuja raparpereja päälle. Tee lopusta taikinasta ohuita "raitoja" pyörittämällä ja laita ne piirakan päälle.
 
Paista 200 asteessa noin 12-17 minuuttia, uunista riippuen. Pinnan tulee olla kullankeltaisen paahtunut. Kumoa isolle vadille huoneenlämpöisenä, koristele ja nauti heti hapanoluen tai raparperimimosan kanssa. Lisänä voi tarjota myös kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä.
 
Raparperimimosa
 
Olut-raparperin liemi
Maustamatonta hapanolutta
Samppajalasit
 
Viilennä raaka-aineet. Kaada lasin pohjalle 2-3 cl olutraparperilientä ja päälle olutta. Koristele syötävällä kukalla tai raparperinpalalla.
 

 
Ps. Tässä koristeena keto-orvokkeja, joita voi kerätä ihan ilmaiseksi luonnosta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti