Kuvapaljastuksia - miten tyylini on kehittynyt?

Harvemmin sitä tulee tarkasteltua omaa pukeutumista ja hiustyyliä noin historiallisesta näkökulmasta, mutta kun viimeksi Oimutsimutsi-blogin Elsan kanssa teimme tyylistä kertovaa Elsan ja Anikon Kupla-podcastia, mietin sen jälkeen, kertoisiko minusta jotain se, miltä olen näyttänyt elämäni eri kausina.

Kaivoin siis valokuvia nimenomaan vähän kauempaa ja ajattelin jakaa ne tähän muutamalla muistolla varustettuna. Sekä ehkä pientä analysointia, koinko silloin ja koenko nyt, että tyyli oli minua.

Eräs lempikuvani on tämä.

Tytin kanssa keikistelemme neljätoistavuotiaana Hietsun-rannalla, paikassa missä hengattiin nuorena sekä selvinpäin että pikkukaljoissa. Meillä töölöläisillä siellä oli myös (nyttemin jo poisjyrätty) pikkubiitsi, salainen oma ranta, jossa hengailimme.

Vaikka kuvasta on aika monta vuotta, täytyy sanoa että tyyli on aika sama kuin nyt. Farkut ja paita, pitkä vaaleahko (vaaleaksi värjätty) tukka. Edelleen pidän tästä tyylistä ja minulla on vaatteita, jotka näyttävät täysin samalta.

Tässä kymmenisen vuotta myöhemmin Helmen kesäpäivällä oikean hiusvärini kanssa. Omistan edelleen nuo shortsit ja tuon paidan, tosin nykyään mökkivaatteina. Nämä värit ovat yhä läsnä vaatekaapissa ja kesällä voisin kuvitella näyttäväni aika samalta.

Kreikassa lomamatkalla. Tämä oli sitä aikaa, kun letit olivat muotia aikuisillakin ja nähtävästi sitä ollaan pysytty muodin mukana. En ehkä koe enää omakseni tuota lettihommaa, mutta väri on tässä taas oma. Tässä olin myös mielestäni tosi lihava, muistan sen. (Haha, nyt ajattelen).

Viisitoistavuotiaana Tallinnassa. Mikä toi bandanahuivi kaulassa on, kysyn vaan?

Poolopaita on nykyään yök, samoin superisot farkut, joita silloin käytin aina. Meillä oli (onneksi) muotia teininä hyvin isot vaatteet, jotka saivat vartalon piiloon muuttuessa tytöstä naiseksi. Varmaan sen takia ainakin minulla oli hämmästyttävän vähän ulkonäköpaineita tuona aikana.  Tuo vyö minulla taitaa olla edelleen...

Hempeämpää tyyliä lukiossa silloisen poikaystäväni kanssa. Pelkkää vaaleanpunaista ja kukkaa, ei ihan taida mennä enää. Hiukset ovat kyllä kivat ja revityt farkut! (Mutsi kävi kuumana kun ostettiin ehjät farkut ja itse kulutettiin ne tahallaan heti rikki hiekkapaperin kanssa...)

Meistä on Tytin kanssa vaikka kuinka monta tälläista halauskuvaa. Lukion lopulla oli tyypillistä että pukeuduttiin hieman aikuisemmin, tässä molemmilla jakut (yök). Tämän jälkeen en ole sitten jakkuun pukeutunutkaan enkä edes omistanut yhtään jakkua.  Taisin valita kaikki työpaikkanikin niin, ettei jakkupakkoa ole. Ps. Huomatkaa heitto! Tämä tyyli ei niin ole minua.

Tämä oli myös se ainoa vaihe elämässäni, jolloin olen käyttänyt vähän enemmän meikkiä, vaikka tässä kuvassa sitä ei ole. Kun näytti tosi nuorelta, pääsi ravintoloihin paremmin sisälle (alaikäisenä). Ja kai sitä halusin muutenkin näyttää vähän vanhemmalta.

Kotona pikkuveljen kanssa varmaan kuusitoistakesäisenä. Hiukset pinnillä ylhäällä ja ajan muotiväri, tummanpunainen päällä. Väri joka ei sovi minulle yhtään ja jota nykyään vihaan, se on tunkkainen ja tumma. Ei ole pukeutumishommat menneet aina ihan putkeen.

Saman pikkuveljen ottama  kuva minusta. Keltainen bomber-takki ja Swatch-kello, joka kaikilla piti silloin olla. Väriä väriä ja väriä. Tätä tunnustan edelleen.

Olin vaihdossa kesän ajan muiden ulkounkarilaisten kanssa Debrecenissä kaksikymppisenä. En ole nähtävästi päässyt eroon tummanpunaisesta ja alaosana olevat liian isot valkoiset (yyh) miestenosastolta ostetut housut ovat aivan järkyttävät. What was I thinking. Nykyään vihaan valkoisia housuja.

Lukion ensimmäinen kaverikuva. Tässä hiukset on värjätty mustiksi, virhe jota en tehnyt toista kertaa, koska sain melkein turpiini assalla, koska skinit luulivat minua romaniksi. Ylisuuri ruskea poolo on nykyään inhokkivaatteitani, sekä värin että mallin takia. Mutta nuorena tekee virheitä... (On tosta Tytinkin paidasta ehkä mennyt jo parasta ennen -päiväys..)

Ravintola Helmessä 12 tunnin työpäivän ja tilitysrumban jälkeen. Istun kassakaapin päällä. Huomaa kengät. OMG. Ja kaljaa on. Ja hiukset värjätty tällä kertaan ihan tummanruskeiksi, luomissa helmiäisluomiväriä. Näytän oudolta.

Meikkaaminen on minulle aina ollut aika harvinaista, enkä meikkaa arkena. Olen liian laiska siihen. Mutta tässä on nähtävästi panostettu. Ei olisi ehkä kannattanut.

Misun landella Nikeissä ja uikkarissa kesällä vähän yli kaksikymppisenä. Noi hiukset on kyllä kauheat.  Mutta vartalo on nuori ja sorja. On ihmeellistä, miten nuorena kun on kuosissa, suhtautuu omaan itseensä niin paljon estoisemmin, kun taas myöhemmin, lasten saamisen jälkeen, oma vartalo ja sen näyttäminen on helpompaa ja luontevampaa.

Minulla on ollut silmälasit teinistä lähtien. Kunnes silmät leikattiin 2015. Paras päätös ikinä. En ikinä kokenut silmälaseja omikseni ja teininä en käyttänyt niitä kuin silloin jos oli ihan pakko eli lähinnä leffassa ja koulutunnilla, jos piti lukea jotain taululta. Kadulla en käyttänyt laseja ikinä, joten bussipysäkillä pysäytin kaikki bussit, koska en nähnyt bussin numeroa.  Piilolinssit lukion jälkeen onneksi pelastivat paljon, mutta nekin ovat vaivalloiset, ja kun surffasin, piilarit usein huuhtoituivat mereen. Joten silmäleikkaus oli parhaita sijoituksia itseeni.

En käytä mustaa ikinä. Syy on tässä. Olin vuosia baarissa ja ravintolassa töissä, jossa työvaatteeni oli poikkeuksetta mustaa. Joten edelleen koen sen värin hyvin voimakkaasti duuniväriksi. Tässäkin ravintola Helmessä Makujen Piazzalla duunissa. Mustissa. Jos näette minut mustissa, olen töissä tai tulossa hautajaisista.

Ja pitkälti tältä näytän nyt. Hiukset ovat hieman vaaleammat kuin oikea väri ja tyyli on lähinnä sitä, mitä se oli neljätoistavuotiaana. Olen hyvin laiska kaikkeen mikä liittyy kauneuteen ja meikkaamiseen, joten tyyli on (taas) mahdollisimman yksinkertainen. Ja hyvä niin.

Kuuntele matka omaan tyyliin ja millainen sama kehitys on ollut Elsalla. Samalla puimme myös vartalonmuotoon ja muihin ongelmiin liittyviä käsitteitä Elsan ja Anikon Kuplan tyyli-podcastissa.