Eilen istuessani ison unkarilaisen perheeni kanssa päivällisellä jäin miettimään, miten kaikenlaisia ihmisuhteita sanaan perhe kiteytyy ja miten erilailla ihmiset arvottavat ja määrittävät perheen.
Minulle perhe on ollut aina tärkeä ja läheinen. Niin lapsuusperhe kuin itse perustettu perhe. Lapsuuteni oli onnellinen ja perheeni hyvin läheinen toisilleen. Tämä läheisyys näkyy vieläkin. Emme niinkään toistele rakastavamme toisiamme, koska se ei ole tarpeen vaan itsestään selvää, mutta vietämme aikaa paljon keskenämme(kaikki kesälomatkin) välillä vaihtelevinkin kokoonpanoin ja autamme toisiamme miten pystymme. Välillä tietysti kiistelemme ja arvostelemme toisiamme, mutta se kuuluu asiaan, kun olet tarpeeksi läheinen toiselle. Onnea on, että molemmat veljeni ovat valinneet kumppanin samantyyppisistä perheistä, joten kahden kälyn lisäksi olemme päässeet myös sisälle kahteen läheiseen perheeseen. Olen kuitenkin joutunut huomaamaan, että kaikille perhe ei ole niin tärkeä ja kaikki perheenjäsenet eivät ole läheisiä toisilleen. Silti itse uskon, että hyvä perhe on nimenomaan voimavara, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.Ymmärrän toki, etteivät kaikki perheet ole hyviä perheitä,vaan osassa ongelmat ovat isoja. Onneksi minulla ei ole niin.
Yksi tärkeä osa perhettä minulle on sisaruussuhde. Se on monelle elämän pisin ihmissuhde ja toivottavasti minulle myös. Kahden veljen isosiskona voin sanoa, että onnellinen lapsuus on pitkälti myös sitä, että on aina ollut leikkikavereita kotona ja on voinut aina luottaa, että yhdessä hoidamme asiat, vaikka välillä on riidelty kovastikin. Kun toisen kanssa on ollut sama kaveripiiri ja toinen on taas hieman nuorempana hengaillut matkassa, meille on myös tullut toistemme kaverit hyvin tutuksi, ja sitä kautta saa omaakin kaveripiiriä laajemmaksi. Vietämme veljiemme kanssa yhteisiä juhlia myös ilman edellistä sukupolvea ja meillä on oma huumorintaju, joka sisältää lainauksia mm. Spies Like Us-leffasta, osaamme ulkoa Star Wars-kohtauksia ja jaamme yhteisen rakkauden Van Damme-elokuviin. Tiedän, että voin aina tukeutua veljiini ja he minuun, niin isoa asiaa ei ole, ettemmekö voisi sitä yhdessä handlata. Toivon hartaasti, että omien lasteni sisaruussuhde säilyy yhtä läheisenä kuin minun veljieni kanssa.
Perheeseen kuuluu myös suhde omiin vanhempiin ja varsinkin sen kehittyminen kasvaessa. Minulla on äiti ja jo edesmennyt isä, joiden ansiosta elin hyvän lapsuuden ja nuoruuden, sain rautaisen itsetunnon ja tunteen, että voin tehdä mitä tahansa ja onnistua. Kun kasvaa, huomaa että joidenkin lapsi-vanhemmuussuhde kehittyy kasvamisen myötä, toisten suhde jää taas sinne lapsi-aikuinentasolle. Tämän suhteen kehittyminen on minusta nimenomaan vanhemmista kiinni, koska kasvava nuori on ehdottomampi ja lähtevämpi osapuoli. Voin sanoa, että oma äitini on sekä lapsena että nyt tehnyt kaiken, että suhteemme kehittyisi. Vietän edelleen paljon aikaa äitini kanssa ja toivon saavani viettää vielä pitkään. Haluan siirtää eteenpäin omien vanhempieni mallin perheeseen, sen että lapseni oppivat miten kaikki on mahdollista, miten perhe on oman jaksamisen kannalta tärkeä, ja sen miten kotiin saa aina tulla, vaikka on tapahtunut mitä. Näin meilläkin oli (koko myrskyisän teini-iän aikanakin). Teemme lasten kanssa paljon asioita yhdessä, juttelemme joka ilta ja nukutan heitä edelleen kädestä pitäen, koska haluan että yhteys säilyy. Uskon juttelun ja kosketuksen voimaan lasten kanssa.
Sitten on tietysti se parisuhde, joka on jokaisen perheen kulmakivi. Parisuhdehan muodostaa perheen. Itse en pitkään miettinyt edes perheen perustamista, vaan vasta kun tapasin oikean henkilön. Perheenperustamishalu ja vauvakuume tulivatkin silloin vahvana ja olin varma, että tässä on meidän perheemme. Kahden lapsen jälkeen tuli vielä yhteinen työtavoitekin. Tunsin, että olemme hitsautuneet perheenä yhteen ja pystymme kokemaan myös huonoja aikoja, koska niitäkin tulee, kun vaan tahdomme olla yhdessä ja yritämme tehdä kaiken sen hyväksi. Tähän uskoin ja uskon yhä. Omassa lähipiirissäni on paljon pitkään yhdessä pysyneitä pareja ja ihailen sitä, miten ihmiset yhdessä kohtaavat vaikeuksia, suhdekriisejä tai muita huolia ja haluavat selvitä niistä yhdessä, koska parisuhde ja perhe on heille tärkeä. Ihailen myös ihmisiä, jotka osaavat yhdistää työn sekä parisuhteen ja pitää edessään yhteiset avoitteet. Siinäkin se tahto on tärkeä. Aina ei yhdessäpysyminen onnistu, mutta jos on tahdottu ja tehty kaikki voitava, niin erokin on helpompi.
Olen viime aikoina puhunut perheestä ja suhteista monessakin yhteydessä. Podcast-sarjassa Elsan ja Anikon Kupla puhuimme parisuhteista ja eroista, asia joka koskettaa minua tällä hetkellä. Podcast kannattaa kuunnella tästä.
Minulla oli olutohjelma Kippiksessä aiheena perhe ja työ, ja tätä perhe-asiaa lähestyimme kahdeltakin kantilta. Sisaruussuhteista ja työstä oli puhumassa Jukka Karlstedt, joka pyörittää Kanavan Panimoa yhdessä veljensä Janin kanssa. Parisuhteesta ja työn yhdistämisestä puhui Pyynikin Käsityöläispanimon Jenni Pere. Olin vaikuttunut molempien puheista, Jukan sanoissa tunnistin oman mutkattoman suhteeni veljiini ja Jennin sanoista olin melkein kateellinen, koska niin minä olin oman parisuhteen ja työn yhdistämiseni kuvitellut. Tämä jakso kannattaa kuunnella, vaikka ei oluesta välittäisikään, koska perhepiirissä yrittäminen ei katso alaa. Voit kuunnella jakson tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti