Mistä tietää että pikkulapsivaihe on ohi?

Mistä tietää että pikkulapsivaihe on lopullisesti ohi?

Silloin kun kuulet ensimmäisen kerran "älä ragee".
Silloin kun huomaat ettei voi enää valehdella mitä tekstityksessä telkkarissa sanotaan.
Silloin kun olet tiistai-iltana yksin kotona (etkä tiedä mitä tekisit, kun et muista koska tätä olisi viimeksi tapahtunut).

Silloin kun lapsi menee kouluun.
Silloin kun hän käy ensimmäisen kerran jäätelöllä kavereiden kanssa ilman vanhempia.
Silloin kun katsot lapsen jalkoja, eivätkä ne enää ole taaperon pulleat söpöt jalat.

Silloin kun lasten tavaran määrä matkustettaessa mahtuu jokaisen skidin omaan reppuun.
Silloin kun  musiikkimakusi on laajentunut käsittämään artisteja, joiden nimiä et tiedä, mutta joiden biisit osaat ulkoa.
Silloin kun lapsi lähtee mieluummin puistoon hengaamaan kavereiden kanssa kuin kanssasi mihin vaan.

Silloin kun skidit lähettävät ensimmäiset teksiviestinsä.
Silloin kun selität Instagramin toimintaperiaatetta.
Silloin kun oveen ilmestyy skidin itsensä kirjoittama lappu "EI SAA HÄRITÄ"

Silloni kun lapsi ei enää syö räkää.
Silloin kun lapsi valitsee vaatteita kauemmin kuin sinä.
Silloni kun näet valokuvan lapsesta, missä hän näyttää yhtäkkiä jo melkein aikuiselta.

Silloin kun ihailun kohde onkin joku toinen aikuinen, ei vaan omat vanhemmat.
Silloin kun lapsi osaa perustella sinua paremmin miksi joku asia pitää tehdä vaikka sanot ei.
Silloin kun katsot miten lapsi löytää lukemisen riemun.

Silloin kun huomaat miten fiksu lapsi on.
Silloin kun ei tarvitse nousta viiden minuutin välein antamaan lasia vettä, voileipää, pyyhkimään pyllyä tai tarkistamaan onko lapsi elossa.
Silloin kun lapsi auttaa pyytämättä.

Silloin kun yllättävä, pitkään jatkuva hiljaisuus ei tarkoita sitä, että bioroskis on tuhrittu keittiön seiniin tai värikynät käytetty eteisen lattiaan.
Silloin kun voit nukkua koko yön.
Silloin kun lapsi itse muistuttaa, että pitää ottaa luistelukamat mukaan.

Silloin kun tulee vähän tyhjä olo, kun ei ole ketään roikkumassa kädessä.
Silloin kun skidit puhuvat sinusta kavereilleen etunimellä.
Silloin kun puhelinajasta joutuu tappelemaan koko ajan.

Silloin kun huoli lapsesta muuttuu, ei enää pelkää niin paljon että lapsi loukkaantuu tai kuolee, vaan että hän on yksinäinen tai onneton.
Silloin kun oma syli on tyhjempi kuin ennen.
Silloin kun huomaa, miten paljon lapset osaavat.

Silloin kun kampaus on tärkeä. Oikeasti tärkeä.
Silloin kun lapsi häpeää sinua kadulla. "Mama, sä et voi jutella kenen tuntemattoman kanssa vaan!"
Silloni kun lapsi on etevämpi eletroniikassa kuin sinä.

Silloin kun on aikaa lukea kirjaa keskeytyksettä.
Silloin kun keskustelut lasten kanssa rupeavat olemaan todella nautinnollisia.
Silloin kun muistat itsesi samanikäisenä (ja miten aikuisilta aikuiset tuntuivat).

Silloin kun lapsi voittaa sinut shakissa.
Silloin kun lapsella on oma, koulussa saatu lempinimi, jota et tajua. (Minulla oli Depa. Kyllä).

Silloin kun katsot heitä ja näet jo aikuisuuden pilkistävän. 
Silloin kun ei voi enää pussata ja halata koko ajan. 
Silloin kun näet miten kovasti lapsi haluaa olla isompi ja sinä haluat vain sanoa, ettei kannata kiirehtiä.


Pikkulapsiaika. Sitä kaipaa eniten kun se on ohi.

Ps. Lue myös vanhemuudesta Suvi Auvisen erinomainen krijoitus tästä.